Saako PlayStation 5 kohta virallisesti uutta väriä pintaan? Sony patentoi PS5-kuoret / Uutiset / pelaaja.fi

Saako PlayStation 5 kohta virallisesti uutta väriä pintaan? Sony patentoi PS5-kuoret

23.11.2021 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
10
Saako PlayStation 5 kohta virallisesti uutta väriä pintaan? Sony patentoi PS5-kuoret

Sony on patentoinut PlayStation 5 -konsolin vaihtokuoret. Yhtiön viime vuoden marraskuussa jättämä patenttihakemus hyväksyttiin viime viikolla.

Patentti koskee kuvauksen mukaan elektronisen laitteen koristeellista kuorta. Hakemuksen kuvituksessa esitetään tarkemmin kyseessä olevan PlayStation 5:n kylkiin kiinnitettävät vaihtokuoret. Sen perusteella patentti vaikuttaisi koskevan vain konsolin levyaseman puoleista kuorta, mutta toistaiseksi on epäselvää, millaisessa muodossa mahdollinen tuote olisi tarkoitus julkaista.

Sony ei ole toistaiseksi paljastanut suunnitelmiaan virallisten PlayStation 5 -kuorien tuomisesta markkinoille. Yhtiön kuitenkin kerrottiin viime kuussa vaatineen kanadalaista Dbrand-valmistajaa lopettamaan mustien PS5-vaihtokuorien myymisen oikeustoimien uhalla. Patentin perusteella Sony on näin ollen ainakin varautunut tuomaan markkinoille omat versionsa PlayStation 5:n kuorista.

Lähde: VGC, USPTO

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Hege kuva
Hege

En ymmärrä miten on mahdollista ensin kieltää muita myymästä vaihtokuoria ja sen jälkeen hakea itse patenttia samalle tuotteelle. Olen ymmärtänyt että patenttia hakiessa pitäisi osoittaa että kyse on uudesta keksinnöstä.

Jonkinlaisen mallisuojan hakemisen ymmärtäisin kun silloin kai ei tarvitse olla kysymys keksinnöstä.

Noh, eipä noita onneksi tarvitsekaan ymmärtää.

Käyttäjän Pauli4x4 kuva
Pauli4x4

Mielenkiintoista nähdä, että saadaanko jatkossa myös kokonaan erilaisia, konsolin ulkomuotoa muuttaviakin kuoria, eikä pelkästään eri värejä. Tuossa olisi mahdollisuuksia kustomoida PS5 vaikka minkä näköiseksi.

Käyttäjän flipperi kuva
flipperi
Lainaus Pauli4x4

Mielenkiintoista nähdä, että saadaanko jatkossa myös kokonaan erilaisia, konsolin ulkomuotoa muuttaviakin kuoria, eikä pelkästään eri värejä. Tuossa olisi mahdollisuuksia kustomoida PS5 vaikka minkä näköiseksi.

Kyllä konsolin ulkomuoto pysyy samana niin kauan kunnes uusi Slim malli julkaistaan.
Ei nyt mistään Lego palikoista ole kyse.

Käyttäjän Lahis kuva
Lahis
Lainaus Hege

En ymmärrä miten on mahdollista ensin kieltää muita myymästä vaihtokuoria ja sen jälkeen hakea itse patenttia samalle tuotteelle. Olen ymmärtänyt että patenttia hakiessa pitäisi osoittaa että kyse on uudesta keksinnöstä.

Jonkinlaisen mallisuojan hakemisen ymmärtäisin kun silloin kai ei tarvitse olla kysymys keksinnöstä.

Noh, eipä noita onneksi tarvitsekaan ymmärtää.

Riittävästi rahaa lakimiehiin niin kaikki onnistuu. Etenkin amerikassa.

Käyttäjän Billet kuva
Billet

No sony on sony, joku keksii hyvän jutun niin sony jyrää yli ja kas kohta ko ominaisuus löytyy sonysta ja huutelevat että itse keksivät..

Käyttäjän Pauli4x4 kuva
Pauli4x4
Lainaus flipperi

[quote="Pauli4x4"]Mielenkiintoista nähdä, että saadaanko jatkossa myös kokonaan erilaisia, konsolin ulkomuotoa muuttaviakin kuoria, eikä pelkästään eri värejä. Tuossa olisi mahdollisuuksia kustomoida PS5 vaikka minkä näköiseksi.[/quote]
Kyllä konsolin ulkomuoto pysyy samana niin kauan kunnes uusi Slim malli julkaistaan.
Ei nyt mistään Lego palikoista ole kyse.

Sonyn toimesta ei varmasti muutukaan, mutta aftermarket on täysin avoinna. Ei noissa kuorissa ole teknisesti mitään estettä, etteikö voisi mallia muuttaa. Vieläpä suuremmalla syyllä olisi hyvä kehittääkin toisenlaisia kuoria, niin ei voisi Sony edes syyttää ketään minkään pykälien rikkomisesta.

Käyttäjän UberJonez kuva
UberJonez
Lainaus Billet

No sony on sony, joku keksii hyvän jutun niin sony jyrää yli ja kas kohta ko ominaisuus löytyy sonysta ja huutelevat että itse keksivät..

Onko sinulla montakin hyvää esimerkkiä että näin olisi käynyt? Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Käyttäjän Hege kuva
Hege

Nyt kun luin jutun uudestaan niin Sony oli tosiaan tehnyt patenttihakemuksen marraskuussa 2020 ja tässä jutussa linkatun aiemman jutun perusteella tämä Kanadalaisvalmistaja alkoi kauppaamaan vaihtokuoria alkuvuodesta 2021.

Käyttäjän Bloob kuva
Bloob

Jostain syystä tuntuu että Sony on vasta nyt tajunnut että tässä on markkinarakoa, vaikka sen olisi pitänyt olla ilmiselvää ihan alusta asti jos kuluttajaa yhtään ymmärtää.

Käyttäjän N0b0 kuva
N0b0
Lainaus Bloob

Jostain syystä tuntuu että Sony on vasta nyt tajunnut että tässä on markkinarakoa, vaikka sen olisi pitänyt olla ilmiselvää ihan alusta asti jos kuluttajaa yhtään ymmärtää.

Uutisessa taisi lukea, että ovat hakeneet patenttia jo viime vuona.

Mutta uskon että näissä voi olla niin paljon asioita mitä ei vaan tule ajatelleeksi, esim takuu asiat jne.