Scifiroolipeli The Outer Worlds valmistautuu Steam-laukaisuunsa – mahdollinen jatko-osa puhuttaa myös / Uutiset / pelaaja.fi

Scifiroolipeli The Outer Worlds valmistautuu Steam-laukaisuunsa – mahdollinen jatko-osa puhuttaa myös

12.10.2020 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0
Avowed, The Outer Worlds, obsidian, Obsidian Entertainment

Obsidian Entertainmentin viimeisin roolipeli The Outer Worlds on pian napattavissa myös Steamin kautta. Päättyvän Epic Games Store -diilin myötä scifiseikkailun löytää jälleen yhdeltä kauppapaikalta 23. lokakuuta alkaen.

The Outer Worlds julkaistiin alun perin pc:lle ja konsoleille viime vuoden lokakuussa. Sittemmin sitä on toimitettu kauppoihin ja myyty digitaalisesti yli kaksi miljoonaa kappaletta, mikä on menestyksen osalta ylittänyt pelille astetetut odotukset.

Analytiikko Daniel Ahmad onkin Steam-julkaisuilmoituksen alla antanut ymmärtää, että Obsidianilla on pohdittu uuden sarjan osan työstämistä esituotannon merkeissä. Nykyisin osana Microsoftia toimivan yhtiön tiedetään parhaillaan työstävän jo niin selviytymispeli Groundedia kuin suurroolipeli Avowedia.

Aiemmin syyskuussa The Outer Worlds laajeni Peril on Gorgon -lisäosalla.

Lähde: Steam

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.