BioWare on julkaissut ensitrailerin seuraavasta Mass Effect -pelistä. Toistaiseksi nimeämätön uusi peli teki ensimmäisen videomuotoisen esiintymisensä The Game Awards -gaalassa, jonka yhteydessä saatu näyte on toki vielä siitä varovaisemmasta päästä.

BioWare vahvisti aiemmin marraskuussa, että uusi Mass Effect -peli on työn alla veteraanikehittäjillä, joiden vetäjäksi on sittemmin vahvistunut Mass Effect 2:sta asti vaikuttanut Mike Gamble. Kehitys on yhä varhaisessa vaiheessa, joten todennäköisesti uutta lisämateriaalia siitä ei kannattane odottaa vielä toviin.

Myös seuraava Dragon Age oli varovaisesti esillä The Game Awardsissa.

Seuraava keskeinen Mass Effect -julkaisu on ensi keväänä odottava Legendary Edition. Se pakkaa alkuperäisen Mass Effect -trilogian samaan pakettiin ja remasteroi ne Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle.

Lisää luettavaa