Seuraavaa The Witcher -peliä täytyy odottaa vielä ainakin kolme vuotta

Uusi Noituri-seikkailu on vasta kehittelynsä alkuvaiheissa.

6.10.2022 10:00

Puolalainen CD Projekt Red -studio kertoo, että neljännen The Witcher -pelin kehittelyssä kestää vielä ainakin kolme vuotta. Projektin aloituksesta kerrottiin julkisuuteen aiemmin tänä vuonna.

Koodinimellä Polaris kulkeva seuraava The Witcher -projekti toteutetaan Unreal Engine 5 -pohjaisesti. Teknologia on vielä kovin tuoretta, joten pelipohjan luominen ja suunnittelu vie oman aikansa. Sen valmistuttua studion on kuitenkin astetta helpompi ja rivakampi siirtyä kehittelemään tulevan uuden trilogian kahta seuraavaa osaa.

CD Projekt Redin pomot Adam Kiciński ja Michał Nowakowski kertovat, että uuden rpg-pelitrilogian on tarkoitus ilmestyä kuuden vuoden aikana. Polaris aloittaa tarinan näillä näkymin aikaisintaan vuonna 2025 ja päätösosan julkaisu ajoittuisi näin ollen siis 2030-luvun alkuun.

Lähde: CD Projekt Red

Lisää luettavaa