Sonic the Hedgehog -elokuva sai äskettäin ensimmäisen trailerinsa, jonka vastaanotto on ollut melko jäätävä.

Fanit ja muut trailerin katsoneet ovat kritisoineet elokuvaa muun muassa juonen, huumorin ja itse päähahmon ulkoasun vuoksi. Elokuva-Sonic poikkeaa nimittäin melkoisesti hahmon totutusta ulkoasusta etenkin silmiensä osalta.

Kritiikki on tavoittanut myös elokuvan ohjaaja Jeff Fowlerin, joka on kommentoinut asiaa Twitterissä. Fowler lupaakin, että hahmon ulkoasua muutetaan ennen elokuvan julkaisua. Fowler ei ole tarkentanut muutosten yksityiskohtia, mutta lupaa joka tapauksessa, että tuotantoyhtiö on sitoutunut korjaamaan Sonicin ulkoasun.

Sonic the Hedgehogin on määrä saapua elokuvateattereihin marraskuussa.

Lähde: Twitter

Lisää luettavaa