
Seattlesta käsin toimiva pelitalo Bungie on siirtymässä osaksi Sony Interactive Entertainmentia. Sonyn PlayStation-bisneksestä vastaava osasto ilmoitti ostoaikeistaan nyt maanantaina vahvistaen hinnaksi 3,6 miljardia dollaria eli noin 3,2 miljardia euroa.
Bungie tunnetaan tällä hetkellä parhaiten Destiny-sarjasta, mutta keskeisesti se on tullut monille myös tutuksi Xbox-suursarja Halon luojana. Vuosina 2000-2007 Bungie toimikin osana Microsoftia, kunnes se osti itsensä itsenäiseksi Halo 3:n ilmestymisen jälkeen. Syksyllä 2010 ilmestynyt Halo Reach oli Bungien viimeinen Halo-peli.
Muita Bungien vanhempia luomuksia edustavat esimerkiksi Marathon- ja Myth-sarjat sekä Oni.
Bungien olisi tarkoitus jatkaa luovasti itsenäisenä studiona vielä kaupan sinetöimisen jälkeen. Pelitalon kerrotaan luovan pelejä vastaisuudessakin useammille eri alustoille ja olevan vastuussa omien peliensä julkaisemista niin halutessaan.
– Bungien maailmanluokan asiantuntevuus monialustakehityksestä ja palvelupohjaisista peleistä tukee visiotamme laajentaa PlayStation-kokemuksia satojen miljoonien pelaajien ulottuville. Bungie on hieno innovaattori ja sen luomat mahtavat kehitystyökalut auttavat PlayStation Studiosia saavuttamaan uusia korkeuksia Hermen Hulstin johtajuuden alla, PlayStation-pomo Jim Ryan perustelee kauppaa.
Bungien oman tiedotteen mukaan Sony-kauppa näkyy välittömämmin siinä, kuinka studio voi kiihdyttää lahjakkaan kehitysvoiman palkkaamista riveihinsä. GamesIndustry-sivusto raportoi, että parhaillaan Bungien kehittäjät painavat hommia niin Destiny 2:n ylläpitämisen, Destiny-sarjan laajentamisen kuin kokonaan uudenkin nimikkeen parissa.
Seuraava suurempi Destiny 2 -laajennus The Witch Queen on määrä julkaista 22. helmikuuta.
Ilmoitus Sonyn Bungie-kaupasta tuli julki noin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Microsoft ilmoitti aikeistaan ostaa Activision Blizzardin 68,7 miljardin dollarin kaupoilla. GamesIndustrylle antamassaan haastattelussa Ryan on kertonut, että kauppa on ollut vireillä viimeiset puolisen vuotta, eikä se näin ole ollut reaktio Microsoftin tuoreimmalle hankinnalle.
Ryan antaa yhtälailla ymmärtää, ettei PlayStation ole aikeissa jättää yrityskauppoja tähän.
Tammikuu on ollut muutenkin isojen kauppailmoitusten aikaa. Kolme viikkoa sitten pelitalo Take-Two Interactive ilmoitti puolestaan, että se on ostamassa mobiilijätti Zyngan 12,7 miljardilla.
Lähde: PlayStation Blog, Bungie, GamesIndustry, Christopher Dring (Twitter)
Kommentit
Kylläpäs nyt tulee paljon yrityskauppoja. Kukahan seuraavaksi? Nintendo?
Varmasti tulee yhtä paljon multiplattareita kuin Activisionilta jatkossa.
"Juuri saamamme tiedon mukaan, Nintendo ostaa sekä Konamin että Square Enixin."
...tuskinpa sentään 😄. Joskin Konamin kohdalla tuo olisi vaan hyvä juttu. Voisi heidänkin focus palautua takaisin videopeleihin sieltä pachinko-masiinoiden sekä mobiilipelien keskeltä (NFT-diileistä puhumattakaan).
Viime vuonna tuli merkittävän rikkinäisiä pelejä, nyt on peliyhtiöiden välinen Battle Royale -tyylinen trendi. Odotan kyllä mielenkiinnolla.
Hieno veto ja varmasti tästä hyötyy suuresti koko peliala.
Tiedä sitten, onko tässä nyt tarkoituksena houkutella Microsoftilaisia siirtymään Sonyn kelkkaan, kun Bungiehan sijaitsee Seattlessa, kuten Microsoftikin.
Huoh. Lisää ostoksia ja rajoituksia, enkä nyt edes näe studioa hintansa arvoisena.
Jos iso N ostaisi vaikka Raren takaisin kelkkaansa. Mutta ei siellä taida olla enää samoja kehittäjiä leivissä. Ehkä sitten Nintendon pitäisi hankkia Playtonic Gamesin.
Huolestuttava trendi, että nyt ostetaan kilpaa studioita isoimmille pelijäteille jotka omistavat isoimmat alustat (konsolit). Toki nyt sanotaan, että omat pelistudiot julkaisevat pelejä myös kilpurialustoille mutta mikä takaa sen kestävän jatkossa? Miten käy indie-studioille kun kohta isoimmilla pelijäteillä on niin paljon valtaa ja omia studioita, ettei kauppapaikalla riitä mainostilaa pikkupeleille. Saa nähdä onko PC kohta ainoa paikka pienille studioille.
Jollain tasolla Microsoftin AB-kaupat miellyttivät enemmän kuin nämä Sonyn Bungie-kaupat, vaikka PS:llä pelaankin. Hyvin se lumipallo pyörii, vaikka tässäkin sanottiin ettei ollut suoranaista reaktiota viimeviikkoisiin tapahtumiin. Kuitenkin MS ja Sony ovat ilmaisseet mielenkiintonsa lisähaalimisille. Pienet jää väistämättä jalkoihin, mutta onpahan tässä sentään vielä kilpailua kolmen kovan alustan kesken, vaikka Nintendo ei hankintoja teekään. PC-puolellakaan Steam ei ole enää yksinvaltias ja hyvä niin.
Mieluummin näkisin niitä Sonyn aiemmin tekemiä vahvasti suhdepohjaisia hankintoja, vaikka kyllä tätäkin selvästi on pohdittu ja monialustalupauskin on annettu.