Sonyn pitkäaikainen pelisarja ei ole enää PlayStation-yksinoikeus – MLB The Show 21 paljastui PS5:lle, PS4:lle ja Xboxeille

Sony toimii yhä kehittäjänä ja julkaisijana.

1.2.2021 17:16

Sonyn jo pian 15 vuotta vanha baseball-pelisarja MLB The Show jatkuu taas huhtikuun 20. päivä. Sarjan seuraava osa on tietysti MLB The Show 21, jota ei nähdä tällä kertaa enää kuitenkaan vain pleikkareilla, vaan PS5:n ja PS4:n ohella se tuodaan heti myös Xbox Seriesille ja Xbox Onelle.

Kehutun baseball-toiminnan päätyminen Xboxeille ei ole tässä vaiheessa enää yllätys. Jo vuoden 2019 joulukuussa Sony ja baseball-liiga MLB ilmoittivat, että uuden lisensointisopimuksen myötä pelisarjasta tulisi monialustateos vuodesta 2021 alkaen.

MLB The Show 21 tukee heti julkaisussaan myös alustojen välistä moninpeluuta ja tallennusten siirtämistä. PlayStation- ja Xbox-pelaajat pääsevät löymään ja heittelemään palloa siis keskenään.

Mikäli pelistä haluaa samalla kertaa haltuunsa sekä vanhan että uuden sukupolven version, onnistuu se MLB The Show’n Collector’s Editionin ostamalla. Perusversioista tarjolla ei ole vastaavanlaista hyppäystä.

Pelin kehittää jälleen kerran Sonyn oma San Diego Studio, Julkaisunsa se saa Sonyn tuoreen PlayStation Studios -brändin alla.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa