Sonyn yritysraportti avaa nykyistä PlayStation-strategiaa – studiohankinnat ja pc-versiot kiinnostavat

Sonyn hiljattaisessa yritysraportissa pohdiskeltiin tapoja tehostaa yhtiön pelibisneksen tuottavuutta.

31.8.2020 21:26

Sony Corporationin tuore yritysraportti on antanut muutamia kepeitä viitteitä liittyen PlayStation-bisnestä pyörittävän Sony Interactive Entertainmentin strategiseen suuntaan lähitulevaisuuden osalta.

Raportti nostaa muun muassa esille, kuinka Sonyn tarkoituksena on jatkaa sen oman Worldwide Studios -perheen kehittämistä niin työolojen parantamisena kuin tarkkailemalla niin muihin firmoihin sijoittamista kuin näiden mahdollista hankkimistakin. Oleellisena asiana Sony näkee mahdollisissa kohteissa niin luovuuden kuin viimeistä huutoa oleviin teknologioihin nojautumisen.

Vuosi sitten Sony-perheeseen liittynyt Insomniac Games on yhä yhtiön viimeisin studiohankinta. Yhtiö investoi aiemmin tänä vuonna näkyvästi kuitenkin myös Epic Gamesiin.

Yhtiöllä on myös halu tuoda nopeammalla tahdilla PlayStation-yksinoikeuksia markkinoille. Sonyn mukaan PS4:n ohjelmistomyynnit jatkavat yhä kasvuaan kiitos niin yhtiön omien studioiden panoksen kuin kumppaniyhtiöiden kanssa työskentelyn. Silti teknologiajätin suunnalla yhtälailla todetaan, että se tutkii yhä tulevaisuudessa myös mahdollisuutta tuoda sen omia pelejä pc:lle jotta peliosaston tuottavuuteen voitaisiin mahdollisesti tuoda vielä lisäkasvua.

PlayStation 5:n Sony mainitsee raportissa toteamalla, kuinka uuden sukupolven konsolille on tarkoitus tuoda pelikokemuksia, jotka eivät ole olleet aiemmin mahdollisia. Mitä tulee pelisisältöön yleisesti, haluaa yhtiö tarjota laajan kattauksen pelejä erilaisista genreistä ja formaateista sekä hyödyntää uniikkeja ja immersiivisiä interaktiivisia kokemuksia, kuten virtuaalitodellisuutta. Noin muuten Sonylla nähdään tärkeänä myös PlayStationin käyttökokemusta ja verkkopalvelujen parantamisen.

Lähde: Sony Corporation

Lisää luettavaa