Splinter Cell -pelisarja kääntyy briteissä radiokuunnelman muotoon.

BBC on paljastanut esittävänsä Tom Clancy’s Splinter Cell: Firewall -romaaniin pohjautuvan radiokuunnelman. Radio 4 -kanavalla esitettävä kuunnelma on BBC:n mukaan ensimmäinen kerta, kun Splinter Cell -universumia päästään kokemaan kyseisessä muodossa.

Kahdeksanosaisessa kuunnelmassa sarjan tuttua päähahmoa, Sam Fisheriä, esittää Andonis Anthony, joka tunnetaan perinteikkäästä The Archers -radiokuunnelmasta. Fisherin tytärtä taas esittää esimerkiksi tulevassa Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves -elokuvassa esiintyvä Daisy Head. Sarjan näyttelijöiden kansainvälisesti tunnetumpaa kaartia edustaa We’re the Millersistä ja The Revenantista tuttu Will Poulter, jonka kerrotaan esiintyvän ensimmäistä kertaa radiokuunnelmassa.

Splinter Cell: Firewallin esitykset käynnistyvät 2. joulukuuta. Kuunnelma tulee saataville myös Radio 4:n Limelight-podcastiin.

Splinter Cell on palaamassa ruuduille myös ensimmäisen osan uusioversion merkeissä. Uusioversion julkaisuaikataulusta ei ole tällä hetkellä tietoa, mutta pelistä saatiin äskettäin ennakkomaistiaisia konseptikuvituksen muodossa. 

Lähde: BBC

Lisää luettavaa