System Shock 3 siirtyy teknologiajätti Tencentin haltuun – pelin tila yhä mysteeri

Epämääräisessä tilassa olevan System Shock 3:n julkaisuoikeudet siirtyivät taas uusiin käsiin.

21.5.2020 00:01

Epämääräisessä tilassa viimeiset kuukaudet viettänyt System Shock 3 on muuttunut kiinalaisen teknologiajätti Tencentin projektiksi. Peliä työstänyt Otherside Entertainment on tiedottanut kotisivuillaan, että sille on pienenä indiestudiona ollut haastavaa jatkaa hankkeen parissa yksikseen ja kuinka Tencent auttaa viemään System Shock -sarjaa seuraavaksi eteenpäin.

– Uskomme Tencentin syvällisten kykyjen ja asiantuntevuuden johtavana videopeliyhtiönä tuovan sarjan uusiin korkeuksiin, Othersidella kerrotaan.

Vielä reilu vuosi sitten System Shock 3:a oli julkaisemassa ruotsalaspelitalo Starbreeze, mutta helmikuussa 2019 se joutui myymään pelin julkaisuoikeudet takaisin Othersidelle talousvaikeuksiensa takia. Pelin tila on toistaiseksi mysteeri. Pelin parissa työskennelleen Othersiden Austinin tiimin on huhuiltu jopa laajalti joutuneen irtisanotuksi aiemmin alkuvuodesta, mitä Otherside ei ole kommentoinut vieläkään suoraan. Yhtiön markkinointijohtaja Walter Somol ilmoitti huhtikuussa firman olevan kyllä vielä pystyssä, mutta hän tekee töitä nimenomaan Othersiden Boston-studiolta käsin, ei Austinista.

Mitä ilmeisemmin Tencent ei omista silti koko System Shock -sarjaa. Ensimmäisestä System Shock -pelistä parhaillaan uusioversiota tekevän Nightdive Studiosin toimitusjohtaja Stephen Kick on tarkentanut kertonut Twitterissä, että System Shock -sarjan immateriaalioikeudet ovat yhä nimenomaan sen hallussa.

Lähde: Otherside Entertainment, Stephen Kick (Twitter)

Lisää luettavaa