Tavaramerkkipäivitykset vihjailevat 90-luvun tasoloikkasankari Gexin paluusta.

Huhut sarjan paluusta käynnistyivät alun perin jo viime vuoden lopulla, kun Square Enix haki Euroopassa Gex-sarjalleen tavaramerkkiä. Vaikka hakemukset eivät vielä vahvista mitään, saivat spekulaatiot lisäpontta menneellä viikolla, kun japanilaisyhtiö haki brändiä myös Japanissa. Tämän johdosta lienee vain ajan kysymys, milloin oikeudelliset asiat päivitetään kuntoon myös Pohjois-Amerikan puolella.

Vanhempien nimikkeiden paluusta nähtiin viitteitä ensimmäistä kertaa jo vuonna 2013, kun Square Enix lähti mukaan joukkorahoituksen maailmaan Collective-ohjelmansa turvin. Projektin kautta on julkaistu esimerkiksi sellaiset pelit kuin The Turing Test, Fear Effect Sedna ja Forgotton Anne.

Muun muassa Tomb Raiderista ja Marvel’s Avengersista tutun Crystal Dynamicsin 2d-hyppely Gex nähtiin Euroopassa alun perin vuonna 1995 Panasonicin 3DO:lla. Tasohyppely löysi tiensä seuraavana vuonna myös pc:lle, PlayStationille ja Saturnille. Kolmanteen ulottuvuuteen siirtyneet jatko-osat Enter the Gecko ja Deep Cover Gecko ilmestyivät verrattain lyhyen aikavälin sisällä vuosina 1998-2000 pleikkarin ja pc:n lisäksi Nintendo 64:lle. Neljäs Gex-peli ei koskaan päässyt huhuastetta pitemmälle.

Lähde: Twitter

Lisää luettavaa