Tekken 8 sai uuden toimintarikkaan trailerin – kuolleena pidetty hahmo tekee paluun

Pelin iskulause on ytimekkäästi "Nyrkki kohtaa kohtalon".

10.12.2022 06:00

Suosittu taistelupelisarja Tekken on saamassa jo kahdeksannen osan päätarinaansa. The Game Awards -gaalan yhteydessä julkaistiin uutukainen traileri tulevalle Tekken 8 -nimikkeelle.

Traileri on täynnä räjähdyksiä ja hahmojen välisiä yhteenottoja. Mukaan mahtuu kuitenkin myös ripaus tunteikkuuta, kun pelin päähahmo Jin Kazaman äiti Jun tekee paluun. Hahmoa on pidetty kuolleena jo usean Tekken-osan verran, mutta nyt perhe on kokemassa suuren jälleennäkemisen.

Trailerilla nähdään Kazaman perheen lisäksi myös liuta muita aiemmista peleistä tuttuja hahmoja. Esille nousevat mm. King, Paul, Marshall Law sekä Jack-8.

Unreal Engine 5 -teknologiaa hyödyntävälle Tekken 8:lle ei ole vielä paljastettu virallista julkaisupäivää. Se tulee kuitenkin olemaan saatavilla PlayStation 5 ja Xbox Series -konsoleille sekä pc:lle. 

Pelisarjan edellinen osa, Tekken 7, julkaistiin vuonna 2017.

Uusi kahdeksannen pelin traileri katseltavissa alta.

Lisää luettavaa