Ubisoftin ja Rayman-luoja Michel Ancelin kulttiseikkailu Beyond Good & Evil saa Netlflix-elokuvasovituksen. Asiasta kertoi ensin The Hollywood Reporter, jonka ohella pelisivusto Polygon on kertonut saaneensa vahvistuksen raportille Ubisoftin edustajilta.

Beyond Good & Evil -elokuvan on kertoman perusteella tarkoitus yhdistellä näyteltyä elokuvaa animaatioon, sillä pelin universumia kansoittavat ihmisten ohella ihmistenkaltaiset eläimet. Lieneekin siis sopivaa, että seikkailun ohjaajaksi onkin kiinnitety Pokémon: Detective Pikachu -ohjaaja Rob Letterman. Tuottajina toimivat Ubisoft Film & Televisionin Jason Altaman ja Margaret Boykin.

Netflix-sovituksen tuotanto on toistaiseksi varhaisessa vaiheessa ja projektiin haetaan käskirjoittajia. Elokuvan olisi mitä ilmeisimmin tarkoitus sovittaa Jade-reportterin ja tämän kasvattaneen Pey’j-villisian alkuperäinen seikkailu, jossa kaksikko tutkii Hillysin kaivosplaneetalla muukalaisten hyökkäystä sekä apuun rientäviä Alpha Section -palkkasotureita.

Kyseessä on jo viikon toinen Ubisoftin ja Netflixin yhteistyökuvioista kertova raportti. Aiemmin Variety raportoi John Wick -luoja Derek Kolstadin sovittavan pelijätin Tom Clancy’s Splinter Cell -sarjaa Netflix-animaatiosarjaksi.

Beyond Good & Evil julkaistiin alkujaan vuonna 2003, mutta positiivisesta vastaanotosta huolimatta se ei menestynyt toivotusti. Pelistä saatiin myöhemmin kuitenkin teräväpiirtoversio, jonka traileri ohessa, ja jatko-osakin teki paluun parrasvaloihin kolmisen vuotta takaperin. Seuraajasta ei tosin ole kuultu tai nähty mitään oleellista nyt muutamaan vuoteen.

Lähteet: The Hollywood Reporter, Polygon

YouTube video