Viikonlopun kolmas pelivuoto paljastui – Thief II: The Metal Agen prototyyppi putkahti verkkoon

Viikonloppu oli vilkasta vuotoaikaa.

20.9.2022 06:00

Viime viikonlopulta paljastui jo kolmas videopelivuoto.

Grand Theft Auto VI:n ja Diablo IV:n keskeneräisten versioiden ohella verkkoon ilmaantui viikonlopun aikana myös hieman vanhempaa vuodettua aineistoa. Videopeliprototyyppeihin ja muuhun kehityksenaikaiseen materiaaliin erikoistuneella Hidden Palace -sivustolla on nimittäin julkaistu prototyyppiversio Thief II: The Metal Agesta.

Kyseinen versio on Thief II: The Metal Agen marraskuussa 1999 päivätty prototyyppi. Looking Glass Studiosin kehittämä peli julkaistiin maaliskuussa 2000, joten prototyyppi on päivätty alle puoli vuotta ennen pelin ilmestymistä. Prototyypin kerrotaan sisältävän joukon kiinnostavia yksityiskohtia. Vuodetun version kentät sisältävät esimerkiksi julkaistusta pelistä leikattuja osioita sekä pelin sisäisiä asiakirjoja, jotka eivät ole päätyneet lopulliseen peliin. Prototyyppi sisältää myös aiemmin vuonna 1999 julkaistusta System Shock 2:sta, jonka Looking Glass kehitti yhdessä Irrational Gamesin kanssa, lainattuja 3D-malleja.

Arkane Studiosin kenttäsuunnittelija ja Thief-fani Romain Barrilliot julkaisi Twitter-tilillään listan havaintoja Thief II: The Metal Agen prototyypistä:

Lähde: skacky@Twitter

Lisää luettavaa