A Way Out -tekijät junailevat uutta peliä EA:n kanssa – kaksi muuta EA Originals -teosta samalla julki

EA:n Originals-ohjelma on yhä voimissaan. Luvassa on lisää pelattavaa niin Hazelightilta, Zoinkilta kuin

9.6.2019 19:58

Electronic Arts on varmistanut kolme uutta pelihanketta, jotka julkaistaan osana sen pienempiä pelinkehittäjiä tukevaa EA Originals -ohjelmaa. Ohjelmassa ovat jatkamassa ruotsalaisstudiot Zoink Games ja Hazelight Studios, minkä lisäksi mukaan on saatu uudempana tuttavuutena Briteissä toimiva Glowmade.

A Way Outin aiemmin tehnyt Hazelight jatkaa EA:n kanssa yhteistyövetoisen pelaamisen parissa, joskaan edes minkäänlaista nimeä sen seuraavalle tuotokselle ei ole vielä annettu. EA kuitenkin jo lupailee, että odotettavissa olisi jälleen jonkinlainen tuore tapa haastaa pelaajia toimimaan yhdessä.

Zoink Gamesin tulevaisuuden osalta tiedetäänkin sentään jo vähän enemmän. Studion EA Originals -peli on Lost in Random, jonka kerrotaan olevan kauniin synkässä fantasiaympäristössä tapahtuva toimintaseikkailu. Teemojen osalta se käsittelee mahdollisuuksia sekä todennäköisyyksiä, kun taas pelattavuudessa on haluttu käyttää hyväksi myös jonkinlaisia strategiaelementtejä.

Konseptitaidetta Lost in Randomista on nähtävissä alta. Zoinkin aiempiin peleihin lukeutuvat sellaiset nimikkeet, kuten Fe, Zombie Vikings, Ghost Giant, Flipping Death ja Stick it to The Man.

Mobiiliseikkailu Wonder Worldsin aiemmin tehneelta Glowmadelta kelpaa odottaa seuraavaksi puolestaan toimintaroolipeli RustHeartia. Siinä pelaaja lähtee oman robottiapurinsa kanssa seikkailemaan muukalaismultiversumiin, jossa taktisen yhteistyötoiminnan lisäksi luvataan antaa tilaa omille oivalluksille ja spraymaalille.

Minkäänlaisia julkaisuajankohta peleille ei ole annettu. Seuraava ulos saatava EA Originals -julkaisu on siis melkovarmasti yhä Sea of Solitude.

Lähde: EA

Lisää luettavaa