
CD Projekt RED on paljastanut The Witcherin uusioversion olevan työn alla.
Alkuperäisen The Witcher -roolipelin uusioversion kerrotaan olevan kehitteillä Fool's Theory -studiossa CD Projekt REDin valvonnassa. Roolipeleihin erikoistuneen studion kerrotaan kehittävän peliä alusta alkaen uusiksi Epic Gamesin Unreal Engine 5 -pelimoottoriteknologiaa hyödyntäen. Uusioversion kerrotaan lisäksi hyödyntävän samoja työkaluja, joita CD Projekt Red käyttää uusien The Witcher -pelien kehittämiseen.
CD Projektin mukaan The Witcherin uusioversio on aikaisemmin lokakuussa studion strategiakatsauksessa Canis Majoris -työnimellä paljastettu projekti. Kyseisessä tilaisuudessa yhtiö paljasti myös kehittävänsä jatkoa Cyberpunk 2077:lle. Lisäksi studio kertoi suunnittelevansa kaikkiaan neljää muuta The Witcher -julkaisua ja kokonaan uutta Hadar-työnimellä tunnettavaa projektia.
The Witcherin uusioversiolle ei vielä paljastettu julkaisuajankohtaa. CD Projektin mukaan se ei aio myöskään esitellä peliä vielä vähään aikaan julkisuudessa.
Lähde: CD Projekt
Kommentit
Tekisivät mieluummin ihan uusia pelejä.
Onhan sieltä tulossa vaikka mitä.

Monta eri projektia siellähän on tekeillä
siis ihan uusia pelejä ja tämän remaken tekemisestä vastaa pääasiassa Fool's Theory, ei CD Projekt.
Sitäpaitsi kyllä alkuperäinen Withcer jos mikä ansaitsee uusioversion sillä peli ei ole mitenkään järin hyvin vanhentunut ainakaan jos jatko-osiin vertaa, eikä alkuperäistä Witcheriä koskaan julkaistu konsoleilla. Lisäksi nyt olisi oiva tilaisuus laittaa se alkuperäisen Witcherin surkea taistelumekaniikka kuntoon/uudistaa täysin.
Noh, toisille uutisen lukeminen ennen kommentointia on liikaa pyydetty.
Ei se taistelu nyt mitään parasta mahdollista ole, mutta mielestäni kuitenkin yksi väärinymmärretyimpiä. Systeemissä oli paljon hyvää siinä miten se korosti ennakkoinnin merkitystä. Potionit, merkit (=loitsut) ja taistelutyylit on syytä valita ennen kuin taistelu alkaa ja menestys riippuu enemmän näiden valintojen onnistumisesta, kuin siitä mitä varsinaisessa taistelussa tapahtuu. Eikä se rytmipohjainen klikkailu nyt niin kauheaa ollut. Lähinnä epätyydyttävää niille, jotka odotti perinteistä action-rpg:tä. Systeemiä voisi kuvailla MMO-tyylisenä auto-attackina, joka vain vaatii pelaajalta pientä inputtia sen sijaan, että kaikki hoituisi tuosta vaan .
Isoin ongelma taistelussa on se, ettei se anna kovin hyvin palautetta taistelun kulusta, jolloin uusi pelaaja voi olla vähän ulalla siitä, mikä meni mönkään tai mikä meni hyvin.
Mutta pelin todellinen tähti on kuitenkin sen tunnelma ja maailma, jotka ei minun mielestäni ole vanhentuneet päivääkään.
Tuskinpa pääsee läpi ilman "modernisointia", vaikea uskoa että Geraltin kaikki "aktiviteetit" menisi läpi nykypäivänä. Joten aika varovaisella mielenkiinnolla odottelen.
Loistava peli vaikka pelasin sitä aika myöhäisessä vaiheessa, koska tuolloin en omistanut peli-PC:tä ja tämä peli on yksi suuri syy miksi päätin hankkia sellaisen. Vähään aikaan en ole koskenut ja muuten pelaaminen onnistui ihan hyvin, tosin jokin lisäri taisi vähän jäädä keksen kun ei homma oikein sujunut.
Hauskaa, että sensuuria vastustaessaankin pitää kuitenkin puhua seksistä häveliäästi kiertoilmauksin "aktiviteettina" ;)
Eikö seksistä ole CDPR:n myöhemmissä peleissä tullut vain näkyvämpää ja selkeämmin osa peliä, kuin ensimmäisessä Witcherissä jossa kohtaus häivytetään taustalle ja ruudulle lävähtää pelkkä pin-up -keräilykortti?
Jos tulevista Witchereistä poistettaisiin se jatkuva paneminen, olisi se pelkkää positiivista. Menee jo vaivaannuttavan puoleen se jatkuva "muistakaa sit et Geralt on kunno panomies ja panee koko ajan minne tahansa meneekään" -tunkeminen pelaajan kurkusta alas.
Olen aina leffoistakin ollut sitä mieltä, että kaikki panokohtaukset on täysin turhia ja vaivaannuttavia katsoa. Jos haluan jynkkyä nähdä, niin se on nykyaikana aika helpoksi tehty. Ne pelien/leffojen pehmopornokohtaukset on pelkkää ajanhukkaa.
Seksi on kuin Voldemort, ei sitä uskalla nykyään ääneen sanoa, pelottaa.
Juu, mutta viimeisestä Witcheristä on jo aikaa ja paljon on muuttunut siinä välissä. Cyberpunkin piti mennä pisimmälle teemojensa takia, mutta jotain tapahtui ja visiosta tingittiin vaikka välianimaatioissa ja pelin mainoksissa paljasta pintaa näkyikin. Voi tietysti olla että prioriteetit oli toisaalla kun peliä oltiin työntämässä keskeneräisenä ulos.
Makunsa kullakin, mutta itselleni nuo kohtaukset olivat iso osa pelin rosoista tunnelmaa. Voi olla että muistan väärin, mutta sellainen mielikuva jäi että panopuuhat oli mahdollista jättää usein myös väliin.
Itse toivon että Remake ja neljäs osa jatkaa samalla linjalla, mutta nykypäivänä pelaavan yleisön enemmistö vaikuttaa olevan sitä mieltä että vaatteiden on pysyttävä päällä kaikkina aikoina. Lisäksi tuon tuotannon osittainen meneminen rapakon taakse saattaa merkitä sitä että ainakin osa peleistä tehdään jenkkien arvojen ja normien mukaan.
Alkuperäinen The Witcher on ehdottomasti yksi niistä harvoista peleistä, josta otan hyvin tehdyn remaken avosylin vastaan, vaikka en pidäkään alkuperäistä niin kankeana kokemuksena kuin moni muu nykyään. Tarina on trilogian paras ja peli toteuttaa sen noiturina olemisen fantasian monin tavoin paremmin kuin jatko-osat, mutta tekniset ongelmat ja jokseenkin epävarma toimivuus nykylaitteilla jokseenkin rajoittavat intoa tarttua siihen uudelleen.
Toivon kyllä, että pelin harmaa ja myöhempiä osia ankeampi ilmapiiri säilytetään edes jollain tapaa uusioversiossa.
Kannattaa ehkä huomioida sitä kontekstia missä tätä kritiikkiä yleensä esitetään; on vähän eri asia vastustaa sitä, että (tyypillisesti ala-ikäisiä) tyttöjä seksualisoidaan puhtaasti miesyleisöä varten peleissä ja ympäristöissä joihin se ei millään tapaa sovi, kuin sitä, että selvästi aikuisille suunnatuissa peleissä on seksiä. Harvemmin näkee, että jotain Witcherin kaltaisten pelien seksi- ja alastonkohtauksia arvosteltaisiin muista syistä kuin niiden kömpelöstä toteutuksesta.
Ensimmäisen Witcherin seksikohtauksissa ei tosin paljoa siistittävää tai "modernisoitavaa" ole, kun ei niissä alunperinkään näytetty yhtään mitään, ja sävy yleiesti ottaen on monasti ennemmin humoristinen kuin eroottinen. Seksikorteista epäilemättä luovutaan remakessa, mutta CDProjekt itsekin totesi jo ennen Witcher 2:n julkaisua niiden olleen aika korni ja lapsellinen lähestymistapa Geraltin naisseikkailuihin.
Jos tarkoitat japania, niin itse en näe japanilaisessa tuotannossa mitään ongelmaa, sillä aika harvoin jos koskaan länteen mielestäni pääsee sellaista sisältöä jossa hahmon tunnistaa 100% varmuudella alaikäiseksi. Tietysti monessa tapahtumapaikka on high school, mutta eikö niin ollut American Pie elokuvissakin. Toisaalta itse olen pelannut/katsonut/lukenut jonkin verran japanilaista tuotantoa fanipalvelusta aikuisviihteeseen, joten näkökulmani saattaa olla hiukan erilainen. Kritiikkiä on esitetty ihan Cyperpunk 2077-pelistäkin ja siinä ei ole mitään loli-hahmoa erillistä myöhemmin tulluttaa japanissa tuotettua animea lukuunottamatta.
Vähän näyttää että mahdollisesti paljon muustakin, sillä Remaken yhteydessä käytetyt termit ovat "modern reimagining" joka itselleni kuulostaa enemmän Rebootilta kuin Remakelta. Jos kyse ei ole huonosti muotoillusta lausunnosta modernisointi tarkoittaa paljon muutakin kuin pelkkien seksikohtauksen tai alastomuuden karsimista.