Rallipeli WRC Generations on paljastunut PS5:lle, PS4:lle, Xbox Seriesille, Xbox Onelle sekä pc:lle.

Järjestysnumeron pudottaneesta nimestään huolimatta uutukainen on seuraaja vuoden takaiselle WRC 10:lle, ja sitä työstävät yhteistyössä jälleen ranskalaisyhtiöt Nacon ja Kylotonn. Uusina asioina uutukaisen on ennen kaikkea määrä huomioda rallin MM-sarjassa tapahtunut hyppäys hybridiautojen maailmaan, sillä ajaessa ja autoaan säätäessä huolta päästään pitämään muun muassa auton akun järkevästä käytöstä.

Muina muutoksina mukaan luvataan esimerkiksi hienosäädettyä ajofysiikkaa sekä uutta kilpailullista Leagues-moninpelitilaa, jossa ajomenestys auttaa pääsemään kilpailemaan aina vain kovempia rallikuskeja vastaan.

Kaikkiaan erilaisia erikoiskokeita mukaan luvataan 165 kappaletta 22 eri maasta. Mukana ovat myös 49 tallia vuoden 2022 kaudelta sekä 37 kappaletta erikois- ja legenda-autoja.

Kauppoihin WRC Generationsin on saapumassa 13. lokakuuta.

Näillä näkymin WRC Generations on viimeinen virallinen rallin MM-sarjaan pohjautuva peli Naconilta ainakin toviin. Ensi kauden myötä WRC-pelilisenssin on määrä siirtyä Formula 1 -peleistä tunnetun Codemastersin haltuun.

Lähde: Nacon

Lisää luettavaa