Idän lumo: Game of Thrones on melkein yhtä hyvää kuin anime / Blogit / pelaaja.fi

Idän lumo: Game of Thrones on melkein yhtä hyvää kuin anime

2.06.2019 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
17
Idän lumo: Game of Thrones on melkein yhtä hyvää kuin anime

Game of Thronesin viimeisen kauden viimeinen jakso tuli, meni ja jätti monet katsojat epämääräisen epätyydyttyneeseen tilaan. Paljon mustetta on vuodatettu siitä kirjoittamiseen miksi etenkin sarjan viimeinen kausi tuntui niin erilaisilta kuin aiemmat. Kantava konsensus tuntuu olevan, että siinä missä sarja alun perin kertoi tapahtumista se keskittyi lopulta kertomaan yhä enemmän hahmoistaan, kun alkuteoskirjat loppuivat kesken ja tuottajilla oli kiire marssittaa hahmoja juonenkäänteestä toiseen.

(Tämä teksti ei muuten sisällä minkäänlaisia spoilereita.)

Koska Game of Thrones on nykyään harvinainen esimerkki lähes jokaisen kuluttamasta monokulttuurista, ovat kaikki mediatalot maan päällä julkaisseet kaikenlaisia sitä käsitteleviä tekstejä. Niin on tehnyt myös Kotaku, jonka Gita Jackson kirjoitti maaliskuussa artikkelin nimeltä Game of Thrones has a Fullmetal Alchemist Problem. Kuulin artikkelista Kotakun Splitscreen-podcastissa, jossa Kirk Hamilton kuvaili sen suhdetta animesarja Fullmetal Alchemistiin melko pinnallisesti näin:

Pinnallisen tästä näkemyksestä tekee paitsi se, että Brotherhoodin sanominen automaattisesti alkuperäistä sarjaa paremmaksi on vähän pleebiä, myös se, että TV-sarjasovituksen juonen kiriminen alkuteoksensa ohi ei ole japanilaisen viihteen parissa millään tasolla ainutkertainen juttu. Soul Eater ja Kuroshitsuji nousevat mieleen kuuluisina esimerkkeinä, eivätkä uusintaversiotkaan ennenkuulumattomia ole - Hellsing on se Fullmetal Alchemistin jälkeen toiseksi kuuluisin esimerkki.

Japanilaisen viihteen ja etenkin animen parissa sarjojen sovittaminen mediamuodosta toiseen on nimittäin jokapäiväinen juttu, ja myös siitä syntyvät ongelmat ovat siksi arkipäiväisiä. Asiasta on väännetty vitsejä vuosikymmenestä toiseen, kuten vaikkapa tässä Gintama-klipissä kuvataan:

Tämä selitys on toki nykyään vuosia vanha, eikä kuvaa enää animen nykymaailmaa. Nykyään materiaalin loppuessa kesken ei tehdä enää juurikaan animeoriginaaleja fillerijaksoja tai -kausia, vaan yksinkertaisesti esitetään sarjaa lyhyemmissä pätkissä ja pidetään väleissä taukoja. My Hero Academian ja Attack on Titanin kaltaiset uudet sarjat toimivat siksi kovin eri tavalla kuin vanhemmat sarjat, kuten vaikkapa Naruto.

Nykyään netti on tosiaan täynnä Game of Thronesin lopetukseen nyrpeästi suhtautuvia mielipiteitä. Vielä toiseksi viimeisellä kaudellaan sarjaa kuitenkin pidettiin täysin ainutkertaisena kaikkeen muuhun amerikkalaiseen TV-viihteeseen verrattuna siksi, että se oli edetessään parantunut eikä huonontunut - kuten amerikkalaisille TV-sarjoille yleensä käy.

Tälle erikoislaatuisuudelle on olemassa oikein hyvä syy, ja se on se miten sarja perustuu nimenomaan valmiiseen alkuteokseen. Sen avaamiseksi miksi tämä on merkityksellistä meidän on kuitenkin kaivettava vähän kauemmas itse sarjasta.

***

Tässä viimeisen parin vuoden aikana amerikkalaiset jättifirmat – Netflix, Amazon ja pian myös Apple – ovat tunkeneet sorkkiaan yhä enemmän myös animeteollisuuden puolelle. Tämän johdosta olen päätynyt seuraamaan, miten eri amerikkalaisen TV-sarjaviihteen tuotanto toimii japanilaiseen verrattuna, ja ennen kaikkea miten erilaisilla ilmauksilla sarjoista puhutaan.

Amerikkalaisen sarjaviihteen parissa esimerkiksi puhutaan siitä, montako kautta sarjaa "tilataan kerralla". Ja siitä, tilataanko sitä 20 vai saman tien jopa 50 jaksoa. Kaikki lähtee siitä, että sarjan olemassaolon tarkoitus on jatkua mahdollisimman pitkään, koska se on itse oma tuotteensa. Animen puolella näin ei ole.

Länsimaisen TV-viihteen moderni historiahan menee suunnilleen näin: aikoinaan ruutuja hallitsivat tosi-TV-sarjat, mutta sitten tuli Sopranos, ja sen jälkeen Lost. Yhtäkkiä se totuus ei enää pätenytkään, että TV-sarjat eivät voineet olla jatkuvajuonisia. (Netflixin ja muiden striimipalveluiden nousun myötä ajatus siitä, että ihmiset eivät muka katsoisi sarjojen jokaista jaksoa, muuttui muutenkin yhä vanhanaikaisemmaksi.)

Tämä jatkuvajuonisuus on kuitenkin samalla myös kirous. Jokaisen kauden lopuksi on pakko vihjailla tulevaista juonenkäänteistä ja jättää auki irtonaisia juonenpätkiä, jotta rahoittajat myöntäisivät tuottajille uuden kauden. Ja sitten taas uuden, ja sitten sitä seuraavan. Nykyään ollaan tilanteessa, jossa lähes jokaisen sarjan on oltava vihjailuja tulevista juonenkäänteistä antava logiikkapähkinä, joiden juonen takana oleva totuus pitää pyrkiä "ratkaisemaan". Tällainen käsikirjoitustapa antaa polttoainetta tuhansille spekulaatioartikkeleille, joiden määrä kasvattaa sarjan suosiota.

Koska sarjat ovat itse omia tuotteitaan, suosio saattaa pakottaa tekemään jatkokausia silloinkin kun konsepti oli alun perin tarkoitettu vain yhden kauden mittaiseksi, kuten vaikkapa sarjoille 24 tai Pako kävi. Ja pian päädytäänkin tilanteeseen, jossa innokkaimmatkaan fanit eivät enää riitele siitä onko sarja mennyt pilalle ja väljähtynyt, vaan missä vaiheessa se niin teki.

Lost.

Ja koska kaikki johtaa aina takaisin sen seuraavan kauden kerjäämiseen, monet sarjat eivät koskaan saa tyydyttävää lopetusta. Suosion hiljainen lasku ajan myötä ajaa tekijät lisäämään fanisuosikkihahmojen ruutuaikaa ja tekemään muutenkin päätöksiä joiden oletetaan kasvattavan suosiota, kunnes sarja on lopulta ajautunut niin kauas alkuperäisestä konseptistaan, että rahoittajat lopettavat sen kesken. Säännöllisesti se viimeinen epätoivoinen cliffhanger jää tuskaisaksi avohaavaksi.

Etenkin scifi-TV:n puolella maailma on täynnä tuskaisen kesken lopetettuja sarjoja, Fireflysta Defying Gravityyn ja Farscapesta Dollhouseen. Tämän jälkeen tuottajat sitten haastatteluissa vääntelevät käsiään ja purkavat sydäntään siitä, miten he olisivat saavuttaneet todellisen visionsa siitä mihin halusivat sarjan viedä, jos olisivat saaneet vain yhdenkin kauden lisää. Tai kaksi.

***

Animen puolella tällaista ongelmaa ei ole koskaan ollut.

Se johtuu hyvinkin perustavanlaatuisista TV-kulttuurin eroista. Japanilainen TV-teollisuus on rakennettu 12 jakson vuosineljännesten ympärille, ja satojen viikottaisten jaksojen ajan jatkuvat sarjat ovat harvinaisuuksia. (Nykyään vielä harvinaisempia kuin ennen johtuen niistä syistä, jotka mainitsin tuolla aiempana.) Tämä kannustaa tekemään sarjoja, jotka ovat kokonaisia paketteja ja kertovat tarinan, jolla on selkeä lopetus. Traagisesti kesken jätettyjä TV-sarjoja Japanista ei löydy. Jatkokausia ei useinkaan saada, koska tekijätkin ovat yleensä siirtyneet jo kokonaan uusiin projekteihin.

Toinen ja vielä merkittävämpi syy on TV-sarjojen ansaintamalli. Japanissa sarjojen tekijät joutuvat maksamaan TV-kanaville ohjelmapaikan saamisesta eikä toisinpäin, joten jokaisen TV-sarjan on oletusarvoisesti pyrittävä ansaitsemaan rahansa jotain muuta kautta. Lastensarjat pyrkivät myymään leluja, aikuisten sarjat Blu-Ray-bokseja. Animen tapauksessa kyse on yleensä koko tuoteperheen markkinoimisesta ja ihmisten houkuttelemisesta mobiilipelin, oheistuotteiden tai alkuteoksen pariin.

Alkuteokset ovat tässä keskustelussa kaikkein olennaisin seikka. Suurin osa TV-animesarjoista pyrkii ensisijaisesti markkinoimaan sitä mangasarjaa, josta se on sovitus. TV-animen tuottaminen on toki hirvittävän kallista, mutta tulokset puhuvat puolestaan: TV-animesovituksia saavien mangasarjojen myynti kirjaimellisesti moninkertaistuu yhdessä yössä, kun ihmiset kuulevat sarjan olemassaolosta. Syy tähän on hyvin yksinkertainen: mangaa on kirjakaupoissa kymmenien tuhansien sarjojen edestä, mutta animea tehdään vain muutama sata sarjaa vuodessa. Se on siis varma tapa saada huomiota.

Japanilaisissa kirjakaupoissa esillepanotila on tiukassa. TV-animesovituksen saaminen on mangalle varma tapa päästä esille: niiden kansikuvat käännetään näkyviin, ja suosituimmille askarrellaan omia ständejä.

Toki tähän voi sanoa, että animen maailmahan on täynnä kesken jääneitä sarjoja - hyvin suurta osaa animesarjoista esitetään vain 12 tai 24 jakson ajan, ja jatkoa ei koskaan saada vaikka alkuteoksessa olisi vielä pokkarikaupalla sovitettavaa. Se on totta, mutta ainakaan kyse ei ole siitä että sarjat vain saisivat kylmästi kirveestä eikä kukaan tulisi koskaan tietämään miten ne päättyvät. Kyse kun ei ole originaaliteoksista, vaan sovituksista, jotka ovat alun perinkin vain alkuteoksensa mainoksia.

Se mitä ”sovitus” tarkoittaa on kuitenkin hyvin eri asia, kun puhutaan japanilaisesta ja länsimaisesta populaarikulttuurista. Kun sarjakuva Japanissa versioidaan vaikkapa TV-animeksi, sovitus seuraa alkuteostaan yleensä hyvinkin tarkasti – tai ”orjallisesti”, jos haluaa olla vähemmän mairitteleva. Usein jopa repliikintarkasti. Suurimpien mediatuoteperheiden kohdalla tämä on hyvin tarkoituksellinen päätös: halutaan, että sarjan fanit pystyvät keskustelemaan keskenään samoista juonenkäänteistä ja tapahtumista siitä riippumatta, kumpaa versiota sarjasta he seuraavat. Tätä kaavaa rikkovat poikkeukset ovat usein ankaraa keskustelua synnyttäviä mielipiteenjakajia.

March Comes in Like a Lionin TV-anime on visuaalisesti varsin erinäköinen sarja kuin manga johon se perustuu. Käsikirjoituksen puolesta se kuitenkin seuraa alkuteostaan niin tarkasti, että staffilistassa ei ole nähty tarpeelliseksi kreditoida sille edes erikseen "käsikirjoittajaa."

Amerikkalaisen mediakulttuurin parissa näin ei kuitenkaan tehdä. ”Sarjakuvan sovittamisesta muuksi mediaksi” tulee nykyään kaikille tietysti mieleen ensimmäiseksi Marvel - mutta eiväthän ne elokuvat pohjaa ”alkuteoksiinsa” kuin korkeintaan nimellisesti. Marvel-universumin elokuvat ammentavat sarjakuvien hahmoista ja juonielementeistä ja käyttävät niitä inspiraationlähteinään, mutta siitä huolimatta tekevät niin vahvasti omaa juttuaan, että pelkkiä ”alkuteoksia” lukemalla ei voi mitenkään tietää mitä missäkin elokuvassa tulee tapahtumaan. Sama pätee myös TV-muotoisiin sovituksiin, kuten Jessica Jonesiin ja vastaaviin. Sovitusstrategia on olennaisesti erilainen.

Näin tehdään tietysti ihan syystä: eri mediat noudattavat erilaisia kerronnallisia lainalaisuuksia. Esimerkiksi Watchmen-elokuva oli aikoinaan hyvinkin uskollinen alkuteokselleen, ja sitä pidettiin sen suurimpana yksittäisenä ongelmana. Se mikä toimii sarjakuvan muodossa ei aina toimi elokuvana - ei etenkään jos siitä joutuu tekemään sen takia kolmen ja puolen tunnin pituisen.

TV-sarjana tilanne olisi tietysti voinut olla kokonaan toinen. Onkin varsin lupaavaa, miten lännessäkin on nykyään lopulta alettu antaa TV-sarjalle arvoa jatkuvajuonisen tarinankerronnan formaattina. Sitä edelsi aika montaa synkkää vuosikymmentä, kuten aiemmin mainitsin.

Watchmen.

Kuten tuolla alussa kirjoitin, tekee Game of Thronesista niin poikkeuksellisen sarjan nimenomaan se, että se oli sovitus olemassaolevasta alkuteoksesta. Se ei pyrkinyt venyttämään itseään ikuisuuksiin, vaan perustui olemassaolevaan kirjasarjaan, jonka juoni oli matkalla kohti ennalta määrättyä loppua. Tämä teki siitä TV-sarjan, joka muistutti tässä mielessä paljon enemmän animea kuin mikään muu amerikkalainen tekele.

TV-sarja seurasi alkuteoksensa nuotteja – usein mielenkiintoisilla tavoilla omia tulkintojaan tehden, hahmoja tai näiden tekemisiä yhdistellen, joskus käytännön syistä ja joskus ihan vain luovina ratkaisuina. Mutta kuitenkin niin, että neljänteen kauteen asti kirjoja lukeneet pystyivät enimmäkseen tietämään, mitä tulisi tapahtumaan.

Koska ne valmiit nuotit olivat olemassa, sarja ei pelannut amerikkalaisen TV-viihteen yleisten lainalaisuuksien mukaan, ja tämä teki siitä freesin ja jännittävän. Hahmoja kuoli, mutta tarina jatkui silti. Sarjaa rakastettiin juuri siksi, että ensimmäisen kauden jälkeen se ei kertonutkaan viiden kauden verran Ned Starkista istumassa Rautavaltaistuimella. Katsojien odotukset ja toiveet olisivat painostaneet tekijöitä tällaiseen suuntaan, jos kyseessä olisi ollut ”originaalisarja”, kuten animen parissa sanottaisiin.

Ned Stark istumassa Rautavaltaistumella.

Ei ole minkäänlaista pulaa Game of Thrones -artikkeleista maailmassa, jossa jopa Helsingin Sanomat julkaisee sellaisia. Ei etenkään sellaisista, jotka käyvät läpi sitä, miksi sarjan tyyli muuttui, kun kirjat loppuivat kesken ja tuottajat joutuivat esittämään oman tulkintansa tarinasta pelkkien ranskalaisten viivojen varassa. Esimerkiksi tämä artikkeli esittää minusta varsin onnistuneen näkemyksen siitä, miten sarjan lähestymistapa tässä vaiheessa muuttui, koska Hollywood on tottunut kertomaan yksilöistä kertovia psykologisia tarinoita eikä laajoja sosiologisia narratiiveja, joissa yksilöiden kohtaloilla ei ole väliä.

Siksi en näe tarpeelliseksi esittää asiasta omia näkemyksiäni tämän pidemmin. On kuitenkin ollut varsin hauskaa nähdä, miten Game of Thronesin yhteydessä sellaiset teosten mediamuodosta toiseen sovittamisen seikat, jotka ovat animenkatsojille olleet tuttuja jo vuosikymmeniä, ovat nousseet nyt yleisen keskustelun aiheeksi.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja pitää Mangakartta-podcastia ja on Anime-lehden entinen päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Tokio jota ei ole olemassa

Seuraava: Hirviöistä, sankareista ja muodonmuutoksista

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus

Kantava konsensus tuntuu olevan, että siinä missä sarja alun perin kertoi tapahtumista se keskittyi lopulta kertomaan yhä enemmän hahmoistaan, kun alkuteoskirjat loppuivat kesken ja tuottajilla oli kiire marssittaa hahmoja juonenkäänteestä toiseen.

Ilmaisisin asian ehkä niin, että ensin hahmot kuljettivat juonta kun taas loppua kohden juoni kuljetti hahmoja. Muutenkin loppua kohden hahmot juuri tämän takia muuttuivat osittain nukeiksi, joita juoni heitteli haluamaansa suuntaan, kun taas aiemmin, kirjojen juonen ollessa taustalla, kertoi sarja myös paremmin hahmoista itse tapahtumien ohessa. Lopussa siis juonen saattaminen loppuun oli tärkeämpi kuin pitää hahmot uskollisina aiemmalle.

Mitä GoT:iin muuten tulee, ei juoni muuten ehkä ollut huono mutta se olisi vaatinut enemmän aikaa kaiken kypsymiseen kuin kuusi jaksoa. Asiat olisivat voineet ihan hyvin mennä kuten menivät mutta niin, että ne olisivat kehittyneet rauhassa eivätkä tulleet kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hahmojen muutokset ja yllättävät teot eivät siis varsinaisesti muuten mielestäni olleet ongelma vaan se, miten niille ei saatu tarpeeksi aikaa kehittyä loogiseen pisteeseensä vaan hypättiin kehityksen yli, josta jää helposti tunne että välistä puuttuisi kausi tai pari - ainakin useampi jakso jos ei muuta.

Käyttäjän Slipoveri kuva
Slipoveri

Yksi sarjoista jolle olisin halunnut jatkoa, oli Rokka no Yuusha. Tykkäsin todella paljon ja tarina jäi kesken. Siinä kyllä avattiin asioita liikaa ja niitä ei saatu koskaan loppuun yhden kauden aikana.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine
Lainaus zappah

Mitä GoT:iin muuten tulee, ei juoni muuten ehkä ollut huono mutta se olisi vaatinut enemmän aikaa kaiken kypsymiseen kuin kuusi jaksoa. Asiat olisivat voineet ihan hyvin mennä kuten menivät mutta niin, että ne olisivat kehittyneet rauhassa eivätkä tulleet kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hahmojen muutokset ja yllättävät teot eivät siis varsinaisesti muuten mielestäni olleet ongelma vaan se, miten niille ei saatu tarpeeksi aikaa kehittyä loogiseen pisteeseensä vaan hypättiin kehityksen yli, josta jää helposti tunne että välistä puuttuisi kausi tai pari - ainakin useampi jakso jos ei muuta.

Olen samoilla linjoilla. Vaikka itse tykkäsin jokaisesta GoTin jaksoista, pikakelaus ainoana häiritsi. Toisaalta en olisi kyllä myöskään halunut nähdä 22 jakson mittaista loppukautta, jossa noin puolet olisivat turhia täytejaksoja. GoT loppui tyydyttävästi ja antoi vastauksia moniin kysymyksiin ja päätti hahmojen kohtalot selkeästi. Lostin tyylinen jätetään kaikki vaan auki tai Paon tyyppinen ylijatkaminen (ne jatkoi sitä sarjaa herran jestas soikoon kolme turhaa kautta, tekivät tv-elokuvan ja vieläpä turhan lisäkaudenkin 10 vuotta myöhemmin?!). GoT loppui selkeästi, pysyi laadukkaana ja jännittävänä. En minä hahmojen muutoksia niin ihmetellyt, niille esiteltiin selkeät motiivit, mutta totta kai nopeus oli se mikä hankaloitti muutoksiin samaistumista useimmilta. Muuten minusta sarja oli onnistunut ja pitää muistaa että käsikirjoittajat olivat olleet pitkään hankalassa tilanteessa kun kirjat loppuivat kesken ja sarjan suosio saavutti sellaisen tason, ettei kaikkia olisi voitu ikinä miellyttää.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo
Lainaus zappah

Ilmaisisin asian ehkä niin, että ensin hahmot kuljettivat juonta kun taas loppua kohden juoni kuljetti hahmoja.

Juu, kenties enemmänkin tosiaan näin. Ja samaa mieltä aika lailla kaikesta muustakin.

Joku ilmaisi asian niin, että silloin kun kirjat olivat vielä taustalla olivat hahmot vain pelinappuloita laudalla, ja laudalla käytävä peli oli pääroolissa, etenkin kun hahmoja oli joka tapauksessa paljon. Mutta sitten kun kirjat loppuivat kesken, ja hahmojen määräkin kävi vähiin, alkoi käydä selväksi ketkä hahmot olivat niin tärkeitä että heillä oli yllään täydelliset juonipanssarit, ja rakenne alkoi muistuttaa yhä enemmän kaikkia muuta TV-sarjoja.

Kunnes lopulta päästiin siihen pisteeseen, että sarjan tekijöillä oli edessään ranskalaisilla viivoilla kirjoitettu lista asioista, kohtaloista, kuolemista ja tapahtumista jotka on saatava mukaan, ja sitten toteutetaan ne hyvin tarkoitushakuisesti. Monet juonenkäänteet tällä viimeisellä kaudella olisivat olleet varmasti hyvinkin vaikuttavia jos ne olisivat saaneet olla omien jaksojensa loppuhuipennuksia ja niiden väliin olisi mahtunut enemmän sidostavaa materiaalia, mutta kun oli niin kiire.

Käyttäjän Tylor kuva
Tylor

Itse suosin nykään alkuperäisiä manga teoksia kuin niiden anime sovituksia. Esim. klasikko Berserkia en aikoisi animena katsoa (paitsi leffa trilogian, jos se pistetään suoratoistopalveluun) koska tarina niisä ei ole kovin pitkällä, eivätkä sovitukset (varsinkin viimeinen CGI sarja) tee yhtään oikeuta mangan hienolle ja yksityiskohtaiselle piirostyylille. Joskus kyllä katson mangaan persutuvan animen, mutta lähinä jos se on komediaa, niin että ei ole jatkuvaa juonta tai se on kokonainen ja kehuttu sovitus. Minua vaan ärsytää suunatomasti katsoa sarjaa, joka on hyvä, mutta jää pahimilaan tosi pahasti kesken. Deadman Wonderland on hyvä esimerkki.

Deadmanista puheen olen on pakko kysyä, mutta voisiko sanoa, että toisin kuin japanilaiset, niin länsimaalaiset suosivat paljon ennemmän animea eivätkö ole halukaita lukemaan mangaa? Esimerkkinä. Myanimelistissa Deadmanila oli aikanaan animena ihan ok arvo sana ja sen oli useampi noin sadastuhannes käyttäjä tehnyt. Mirrai Nikki anime versionaan hieman alahisempi arvosana, mutta muistaakseni ennemmän käyttäjiä oli arvon antanut. Näiden alkuperäisinä manga versioina oli outo asia vaan. Jotakin kymmenentuhatta tai jopa alle käytäjää oli antanut näille arvosanan. Mirrai Nikkillä oli pienempi numero, mutta Deadamanilla oli korkeampi. Kuitenkin sen manga versioon oli numeron antanut paljon vähemmän kuin anime versioon, joka on minussa ainakin herättänyt ilkeän kysymyksen. Ovatko länsimaalaiset laiskempia vaan lukemaan mangaa (sivusto on europaalaisia ja ammerikalsia faneja varten lähinä? Mirri Nikki kun saatiin animena tarinan osalta valmiiksi, mutta Deadman ei kerinnyt edes puoleen väliin ja ainakin luulisi että monet olisivat haluneet tietää miten se päätyy.

Pahoittelen jos tuo laiskoja lukemaan loukaa. Ennemmänkin tarkoitan, että miksihän täälä suositaan ennemmän animea, kuin alkuperäistä mangaa. Länessä kuitenkin monet ovat suosineet Harry Potterien, Stephen Kingin, Sormusten herran tai jopa Asterixin ja Tintin alkuperäisiä kiroja ja sarjakuvia mielummin, kuin niiden elokuva sovituksia, mutta mangan suhteen niin ei vaikuta olevan paljon.

Pieni korjaus, Watchmen on kyllä kaksi ja puoli tuntia pitkä. Sen 2 pidenttyä versiota ovat kyllä yli kolmen tunnin mittaisia, mutta alkuperäinen teatteri ja se yleisin esillä oleva versio on alle kolmen tunnin mittainen.

Käyttäjän menahem kuva
menahem

Itse olen ajatellut, että got on nimenomaan mennyt dialogi- ja hahmovetoisesta sarjasta siihen, että tapahtumia vyörytetään pikavauhdilla välittämättä onko hahmojen päätökset loogisia ja uskottavia (ainakaan sen annetun ajan puitteissa).

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo
Lainaus Tylor

Deadmanista puheen olen on pakko kysyä, mutta voisiko sanoa, että toisin kuin japanilaiset, niin länsimaalaiset suosivat paljon ennemmän animea eivätkö ole halukaita lukemaan mangaa?

Kyllä se ehdottomasti niin on. Nykyään sitä esimerkiksi voi olla vaikea kuvitella, mutta esimerkiksi superhitti Attack on Titanilla ei konkreettisesti ollut juuri yhtään faneja täällä lännessä ennen animen alkamista.

Silloinkin kun kyse on jo valmiiksi kuuluisasta ja prestiisistä mangasta voi varmasti luottaa siihen, että animen saaminen lyö sarjan suosion välittömästi moninkertaisesti läpi katosta ja synnyttää tuhatmäärin uusia faneja.

Hyvänä esimerkkinä vaikkapa viikinkitoimintaeepos Vinland Saga. Siitä on pöhisty suhteellisen paljon viimeiset 15 vuotta (!), mutta kuitenkin suhteellisen pienissä piireissä, koska se on kuitenkin ”vain” manga. Jenkkikustantajakin on säännöllisesti valitellut joutuvansa ehkä lopettamaan sen julkaisun, jos myynnit eivät parane.

Voin laittaa pääni pantiksi siitä, että kun sen TV-animesovitus ensi kuussa alkaa, siitä tulee olemaan artikkeleita ties millä yleisnörttiviihdesivustoilla, ja sen aletaan pöhistä olevan paras juttu sitten viipaloidun leivän. Paitsi jos sen suosiota hidastaa se, että se on Amazon Prime Videossa ”piilossa”.

Käyttäjän Tylor kuva
Tylor
Lainaus Petteri Uusitalo

Kyllä se ehdottomasti niin on. Nykyään sitä esimerkiksi voi olla vaikea kuvitella, mutta esimerkiksi superhitti Attack on Titanilla ei konkreettisesti ollut juuri yhtään faneja täällä lännessä ennen animen alkamista.

Silloinkin kun kyse on jo valmiiksi kuuluisasta ja prestiisistä mangasta voi varmasti luottaa siihen, että animen saaminen lyö sarjan suosion välittömästi moninkertaisesti läpi katosta ja synnyttää tuhatmäärin uusia faneja.

Hyvänä esimerkkinä vaikkapa viikinkitoimintaeepos Vinland Saga. Siitä on pöhisty suhteellisen paljon viimeiset 15 vuotta (!), mutta kuitenkin suhteellisen pienissä piireissä, koska se on kuitenkin ”vain” manga. Voin laittaa pääni pantiksi siitä, että kun sen TV-animesovitus ensi kuussa alkaa, siitä tulee olemaan artikkeleita ties millä yleisnörttiviihdesivustoilla, ja sen aletaan pöhistä olevan paras juttu sitten viipaloidun leivän. Paitsi jos sen suosiota hidastaa se, että se on Amazon Prime Videossa ”piilossa”.

Se on kyllä perhanamoinen sääli. Kyllä tavalaan voin ymmärtää, jos animena on suosittu kun on liukuvaa kuvaa, ääniä ja musikkia. Jotkin anime sovitukset voivat tehdä asiat paremmin kuin mangassa. Esim Attack on Titanin piirto tyyli on animessa paremman näköistä kuin mangassa (joskin nykään mangan tyyli on ok) ja alku on One Piecein anime versiossa kerottu paremmin kuin mangassa. Silti voisi sanoa että täälä anime on hiukan yliarvostettua kun alkuperäis teokset jäävät varjoon. Se on hyvä, että anime version kauta mangasta tulee tunnetumpi, myynti ja fanit lisääntyy mutta voitaisiin niitä alkuteoksiakin arvostaa ja ehkä lukea ne ekana ennen sovitusta. Niim kuin kirojen suhteen.

Itse olen ollut tietoinen Vinland Sagasta 5 vuotta ja kyllä senkin otaisin ihan mangana. Olkoon kuinka hyvä anime sovitus.

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw
Lainaus Tylor

Itse suosin nykään alkuperäisiä manga teoksia kuin niiden anime sovituksia. Esim. klasikko Berserkia en aikoisi animena katsoa (paitsi leffa trilogian, jos se pistetään suoratoistopalveluun) koska tarina niisä ei ole kovin pitkällä, [i]eivätkä sovitukset (varsinkin viimeinen CGI sarja) tee yhtään oikeuta mangan hienolle ja yksityiskohtaiselle piirostyylille[/i].

Samaa mieltä. Dark Soulsin innoittamana Berserkiä on tullut luettua jonkin verran, mutta animesovitukset eivät ole oikein napanneet – pääasiassa em. syystä.

Game of Thronesin seuraamisen lopetin kolmanteen tuotantokauteen, sillä kirjat olivat niin tuoreessa muistissa, että en voinut sietää sarjaan tehtyjä muutoksia. Ensimmäinen kausi oli yllättävän uskollinen alkuperäisteokselle ja olisin toivonut myöhempien kausien jatkavan samalla linjalla, mutta liekkö tuossa sitten ollut taustalla aikarajoitteet, budjetti ja logistiikka, jotka pakottivat tekemään huomattavia muutoksia tarinaan.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus zappah

Ilmaisisin asian ehkä niin, että ensin hahmot kuljettivat juonta kun taas loppua kohden juoni kuljetti hahmoja.

Lainaus menahem

Itse olen ajatellut, että got on nimenomaan mennyt dialogi- ja hahmovetoisesta sarjasta siihen, että tapahtumia vyörytetään pikavauhdilla välittämättä onko hahmojen päätökset loogisia ja uskottavia (ainakaan sen annetun ajan puitteissa).

Juuri näin, ensimmäiset kaudet ja kirjat olivat äärimmäisen hahmovetoisia. Idea oli se, kun lukija/katsoja tuntee hahmot läpikotaisin, niin sitten kun asioita tapahtuu, ne käyvät järkeen jopa kaikessa kauheudessaankin.

Lopussa tällaista syy-seuraus -suhdetta ei enää ollut, vaan käsikirjoittajilla oli selvästi ne loppupisteet ranskalaisilla viivoilla ylhäällä ja juonilangat piti saada yhdistymään jotenkin. Hahmot ja motivaatiot vain vikisi, kun juonta piti kuljettaa kohti loppupisteitään.

Lainaus Teräskäsine

En minä hahmojen muutoksia niin ihmetellyt, niille esiteltiin selkeät motiivit, mutta totta kai nopeus oli se mikä hankaloitti muutoksiin samaistumista useimmilta.

Mielestäni yhdelläkään hahmolla ei ollut tällä viimeisellä kaudella hyvin perusteltuja motiiveja. Useimmista on tullut enemmän tai vähemmän tyhmiä, koska juoni niin vaatii ja pahimmillaan tosiaan poltetaan kokonaisia kaupunkeja naisineen ja lapsineen, koska tuli vähän paha mieli. Kaupunkien polttaminen olisi ollut ihan ok, jos käsikirjoittajat olisivat antaneet jonkun syyn miksi niin oli pakko tehdä. Nyt teolle ei ole löydettävissä uskottavaa selitystä, vaan se tapahtuu puhtaasti siksi, että tekijöiden haluama loppu sitä vaatii. Tämä oli malliesimerkki siitä miten juoni kuljettaa hahmoja, eikä hahmot juonta.

En usko, että monellekaan on ollut ongelma varsinaiset tapahtumat. ”Kaikkia ei voi miellyttää” tuntuu ongelman väistämiseltä, koska kyseessä on useimpien mielestä laatuongelma, eli ideoiden surkea toteutus. Jos ostat auton ja se ei toimi niin kuin kuuluu, niin ”kaikkia ei voi miellyttää” ei todellakaan ole oikea vastaus. Benioff ja Weiss eivät ole kummoisia käsikirjoittajia ja heillä kävi lähinnä tuuri, että Martinin kirjat ovat olleet niin yksityiskohtaisia, että niistä on ollut tähän asti vara ammentaa. Heti, kun heidän olisi pitänyt hypätä itse puikkoihin, koko sarjan perusta alkoi murentua.

Lainaus

Vielä toiseksi viimeisellä kaudellaan sarjaa kuitenkin pidettiin täysin ainutkertaisena kaikkeen muuhun amerikkalaiseen TV-viihteeseen verrattuna siksi, että se oli edetessään parantunut eikä huonontunut - kuten amerikkalaisille TV-sarjoille yleensä käy.

Tästä olen kyllä täysin eri mieltä. Sarjan epätasaisuudet ovat kasvaneet jatkuvasti sen edetessä. Ehkä neljännelle kaudelle asti kyseessä oli "hyvä sarja" sen jälkeen se on ollut minulle enemmän tai vähemmän samalla viivalla muun höttöisen tv-viihteen kanssa, vaikka välillä siinä oli edelleenkin hyviä yksittäisiä hetkiään. En toki siltikään osannut odottaa, että viimeinen kausi olisi tällainen mahalasku kuin se lopulta oli.