Idän lumo: Kaikki mitä Netflix sanoo animeksi ei ole animea / Blogit / pelaaja.fi

Idän lumo: Kaikki mitä Netflix sanoo animeksi ei ole animea

11.08.2019 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
27
Idän lumo: Kaikki mitä Netflix sanoo animeksi ei ole animea

Netflix julkaisi tällä viikolla tunnin mittaisen dokumenttielokuvan nimeltä Tervetuloa animen maailmaan. En suosittele sen katsomista, koska sillä on kyseenalainen kunnia olla kenties maailman ainoa dokumentti, jonka katsomisen jälkeen tiedät aiheesta vähemmän kuin ennen.

Kaiken olennaisen saa jo trailerista:

Sekä dokumentin alussa että tässä ANN:n haastattelussa dokumentin ohjaaja Alex Burunova kertoo, että ei tiennyt aiheesta mitään ennen altaan syvään päähän hyppäämistä. Se selittänee sen, miksi dokumentin näkemys animesta on kuin pimeimmältä 90-luvulta: anime on maskuliinista, rankkaa ja ehdottomasti ei lapsille. Se on "often dark and outright fucked up." Sen tekijät ovat hulluja ja luovia ulkopuolisia, joilla on ”deranged brains”. Hevimetalli soi, nyrkkeilysäkkiä hakataan ja elektroniset säröefektit halkovat ruutua.

Kyse on ensisijaisesti Netflixin itse rahoittamien sarjojen mainostamisesta, totta kai. Kaikki dokumentissa nähtävät sarjat ovat sellaisia joihin Netflixillä on maailmanlaajuinen yksinoikeuslisenssi, ja muut jäävät vain maininnan asteelle.

Ehkä eniten keskustelua on herättänyt dokumentin aloituskohtaus: ohjaaja kysyy ääneen, miten ”tällainen kulttuuri (klippi ihmisistä jonottamassa metroon) voi tuottaa tällaista (klippi Netflixin Castlevania-animaatiosta)?". Hämmentävää tässä on se, että Castlevania on Amerikassa animoitu ja amerikkalaisen Adi Shankarin ohjaama sarja, jolla ei ole Japanin kanssa muuta tekemistä kuin alkuteos. (Shankar on tuossa yllä olevassa trailerissa se tyyppi, joka sanoo olevansa aikamatkaaja tulevaisuudesta.)

Tätä asiaa kysyttiin myös ANN:n haastattelussa. Burunova vastasi siihen näin:

The documentary opens with a deep focus on Adi Shankar and Castlevania as representative of what anime is, but that show has no Japanese production staff - while it's understandable that Netflix would ask this IP to be presented front and center here, it also doesn't make sense that it would dominate the opening of a documentary called "Enter The Anime" that purports to discover what anime is. Aside from promotional considerations, from a filmmaking perspective, why was that segment right up front, rather than contextualizing it as an anime-inspired American production?

Actually, Netflix had no say in the order of the interviews. I thought it would be interesting to start with 2D hand-drawn style animation (Castlevania), progress into CG anime, stop motion, motion capture and end with 3DCG! There is a big debate on whether anime produced outside of Japan is still 'Anime.' There is no consensus. Anime is a style of animation that originated in Japan. Where it goes from there - I don't know!

Monet ovat huomauttaneet, että Burunova tuntuu tässä – todennäköisesti tietämättömyyttään – tukevan Netflixin laaja-alaista brändäysstrategiaa sanan ”anime” määrittelemiseksi uudelleen tarkoittamaan ”mitä tahansa animaatiota, joka näyttää siistiltä”. Sanomalla ”käydään väittelyä siitä, onko Japanin ulkopuolella tuotettu anime edelleen animea” ohjaaja legitimisoi tämän väittelyn olemassaolon ja implikoi jo sanavalinnoillaan, että totta kai se on. Mutta miksi?

Amerikkalainen TV-animaatiokenttä on ollut aikuisille suunnattujen sarjojen suhteen niin pitkään ja niin vahvasti Simpsonien esimerkin määrittämää, että satiirinen sitcom on käytännössä ainoa olemassa oleva genre. Ja visuaalinen tyyli sen mukainen, Rick and Mortysta Bojack Horsemaniin.

Star Trek: Lower Decks

Nykyään toki käytännössä joka ikinen animaatioalalla työskentelevä ihminen on päätynyt alalle sen takia, että on nuorena pitänyt animesta ja ihastunut sen tyyliin. Ja on myös ihan loogista, että monet heistä haluavat tehdä jotain joka on samalla tavalla siistin näköistä – vuoden 2005 Avatar: The Last Airbender ja sen jatko-osa The Legend of Korra epäilemättä kuuluisimpina esimerkkinä. Netflix on viime vuosina rahoittanut montakin tällaista amerikkalaista animaatiosarjaa, kuten aiemmin mainitun Castlevanian, Voltronin ja Lohikäärmeprinssin.

Mutta onko tällainen animesta inspiroitunut animaatio sitten ”animea”? Netflixin markkinointikoneiston mielestä totta kai on, koska sanomalla näitä sarjoja animeksi niistä saadaan kiinnostumaan valtava määrä sellaisia ihmisiä, joille ilmaus ”animated TV series” tuo mieleen lähinnä South Parkin. ”Anime” sen sijaan on jotain coolia, synkkää, vakavaa ja väkivaltaista – kuten Castlevania.

***

Stategiana tämä ei ole uusi. Viitisentoista vuotta sitten, kun mangabuumi oli Yhdysvalloissa kuumimmillaan, halusi sikäläinen kustantaja Tokyopop määritellä sanan ”manga” uudelleen samalla tavalla. Sen skeittarivaatteissa viihtyvä ja ahkerasti mediaseksikkäitä haastatteluja antava toimitusjohtaja Stu Levy approprioi sanan tarkoittamaan mitä tahansa sarjakuvaa, jota näyttää tietynlaiselta ja jota myydään tietynlaiselle yleisölle tietynkokoisina pokkareina.

”Manga on tyyli”, Levy sanoi. Hänelle sana ”manga” oli ensisijaisesti markkinoinnillinen termi: tapa erottaa nuorisoa kiinnostavat siistit sarjakuvat niistä tylsistä amerikkalaisista sarjakuvista, jotka eivät nuorisoa kiinnostaneet. Tokyopop houkutteli pähkinäpalkalla armeijoittain nuoria sarjakuvantekijöitä, joiden mangasta inspiroituneita sarjakuvia se julkaisi kaksin käsin. Suunnitelmana oli totta kai oman kohtalon herraksi pääseminen: miksi maksaa sarjojen lisensoimisesta Japaniin, jos itse tekemällä voisi päästä halvemmalla ja samalla omistaa kaikki oikeudet?

Tokyopopin itse julkaisemia sarjakuvia länsimaisilta tekijöiltä.

Tokyopop epäonnistui tässä brändäysstrategiassaan, mutta vaikuttaa kovasti siltä, että Netflixin vastaava strategia toimii. Netflix esimerkiksi kertoi viime kuussa olevansa tuottamassa Zack Snyderin ohjaamaa viikinkihenkistä animaatiosarjaa, ja joka ikinen uutismedia toisteli suoralta kädeltä Netflixin tiedotteessaan käyttämää sanaa ”anime”. Tälläkään sarjalla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Japanin kanssa.

Onhan se toki käytännöllinen tapa saada välitettyä kaikille yhdellä sanalla, että sarja ei tule näyttämään Bojack Horsemanilta. Yhtä käytännöllinen tapa kuin sana ”visual novel” on sen kertomiseen, että pelissä on tekstimuotoista dialogia ja 2D-hahmotaidetta. Ikävä kyllä kyseessä on samaan tapaan määritelmän venyttäminen niin pitkälle, että se ei tarkoita oikeastaan enää mitään.

Tästä kaikesta olettekin varmaan arvanneet, että minun määritelmäni mukaan sanat ”manga” ja ”anime” eivät ole vain piirtotyylejä. Ne eivät tarkoita sitä että silmät ovat isoja, suut pieniä ja hiukset piikikkäitä. Mutta mitä ne sitten tarkoittavat?

***

Se perinteinen vastaus on tietysti se, että ne tarkoittavat tietyssä maassa tehtyä mediaa. Ranskan kielen sarjakuvaa tarkoittavaa ilmausta ”bande dessinée” (ja sen lyhennystä BD) käytetään kansainvälisesti tarkoittamaan nimenomaan ranskalaisia sarjakuvia, ja samaan tapaan japanin kielen sarjakuvaa tarkoittavaa ilmausta ”manga” käytetään kansainvälisesti tarkoittamaan nimenomaan japanilaisia sarjakuvia. Ja saman animen kanssa.

Tässä vaiheessa näsäviisastelijat tulevat sitten toki esiin pusikoista. Suurin osa animen välianimaatiosta on ulkoistettu Kiinaan ja Koreaan – miten se vaikuttaa? Entä ne amerikkalaisten TV-animaatioiden jaksot, jotka on ulkoistettu Japaniin? Entä kansainväliset yhteistuotannot, kuten Oban Star-Racers, The Red Turtle, Mutafukaz tai ysäriklassikko Matka maailman ympäri? Entä länsimaisiin lähdeteoksiin pohjaavat animet, kuten kaikille tutut Muumilaakson tarinoita tai Peukaloisen retket? Entä sellaisiin länsimaisiin lähdeteoksiin pohjaavat animet, joiden lähdeteos on mangan inspiroima, kuten Radiant?

Paa-pa-pa-paa-pa-paa-paa-pa-paa-paa~

Nämä kaikki on kuitenkin helppo lajitella jommallekummalle puolelle aitaa sen mukaan, missä varsinaiset luovat päätökset on loppujen lopuksi tehty ja minkä maan markkinoilta rahat on ensisijaisesti aiottu saada takaisin. Muutamia mielenkiintoisia poikkeuksia toki löytyy – ja niitä tulee epäilemättä tulemaan jatkossa yhä vain lisää – mutta ne ovat kuitenkin nimenomaan poikkeuksia.

Olenkin perinteisesti käyttänyt vertausta ”Hollywood-elokuvaan”, kun sanojen anime ja manga määritteleminen on tullut puheeksi. Kyse kun on minusta ensisijaisesti siitä, minkä tuotantoteollisuuden piirissä teos on tehty – mitkä ovat ne logistiset ja taloudelliset realiteetit, jotka ohjaavat ja vaikuttavat teosten taiteellisiin ratkaisuihin, julkaisemiseen, markkinoimiseen ja niin edespäin. Lopputekstit ratkaisevat.

Hollywood-elokuva ja ei-Hollywood-elokuva.

Toisin sanoen Dome Karukoski ja Renny Harlin voivat kyllä tehdä Hollywood-elokuvia, vaikka ovatkin suomalaisia – kunhan tekevät ne Hollywoodin tuotantoteollisuuden piirissä. Sen sijaan Jadesoturi ei ole wuxia-elokuva eikä Slumdog Millionaire Bollywood-elokuva – ne ovat suomalainen ja brittiläinen elokuva, jotka vain matkivat toisen tuotantoteollisuuden käyttämiä pinnallisia genrepiirteitä.

Sama pätee Tokyopopin tuottamiin ”pseudomangoihin” tuolla ylempänä. Sen sijaan niiden jälkeen on tuotettu muutamia varsin mielenkiintoisia poikkeustapauksia: esimerkiksi amerikkalainen Felipe Smith muutti Japaniin ja piirsi sarjan nimeltä Peepo Choo. Hän teki sitä japanilaisen kustannustoimittajan ohjaamana, japaniksi, ja se julkaistiin japanilaisessa mangalehdessä japanilaiselle lukijakunnalle. Englanniksi se julkaistiin vasta myöhemmin. Se on siis määritelmällisesti manga, tekijänsä kansallisuudesta huomatta.

Peepo Choon tarinassa amerikkalainen nörtti matkustaa Japaniin ja saa selville, että siellä ei olekaan ihan samanlaista kuin animessa.

Vaikeampia määriteltäviä sen sijaan ovat Tetsuya Tsutsuin Prophecy ja Nicken Beyond the Clouds. Niilläkin on japanilaiset tekijät, ja työ on oletettavasti tapahtunut alun perin japaniksi. Sarjat on kuitenkin kustantanut ja tilannut ranskalainen mangakustantaja Ki-Oon, joka on scoutannut tekijät japanilaisista sarjakuvatapahtumista. Japanissa sarjat on julkaistu vasta myöhemmin.

Monitulkintaisia tapauksia näistä tekee se, että ranskalaisella kustantajalla tuskin on ollut annettavanaan samanlaista rutinoitunutta editoriaalista palautteenantosykliä kuin Japanissa on tapana. Toisaalta tekijät itse ovat kuitenkin kasvaneet japanilaisen sarjakuvateollisuuden parissa, ja todennäköisesti ovat siitä huolimatta noudattaneet jossain määrin sen lainalaisuuksia ilman erillistä opastustakin.

On varsin mielenkiintoista, että japanilaisille peleille ei ole koskaan ollut olemassa samanlaista termiä. Todennäköisesti kyse on siitä, miten paljon animea ja mangaa pitempään ne ovat olleet osa länsimaista popkulttuurinkulutusta: toisin kuin japanilaisen popkulttuurin muut muodot, ne ovat tulleet länteen työntämällä eivätkä vetämällä. Pelimarkkinat ovat aina olleet hyvin globaalit. Ja vaikka Japani on nykymaailmassa käytännössä ainoa maa jossa kielimuurin vuoksi tehdään pelejä myös puhtaasti kotimaan markkinoita ajatellen, niille ei ole koskaan ollut tarvetta keksiä mitään omaa termiään.

Tästä toki johtuu sitten se, että näille peleille ei ole olemassa mitään muuta termiä kuin ”anime”, vaikka ne ovat pelejä eivätkä animaatiota. Joten sitten keskustelupalstat täyttyvät kommenteista, joissa puhutaan ”animepeleistä” – ja kriteeri tuntuu olevan lähinnä se, miten realistinen ja yksityiskohtainen pelin hahmotyyli on. Tämän vuoksi Persona 5 on ihmisten mielestä ”animepeli”, Devil May Cry puolestaan ei.

Toisaalta koska mitään erityistä termiä ei ole ja meno on varsin globaalia jo valmiiksi, pelipuolella ei ole koskaan näkynyt samanlaista markkinoinnillista yritystä tarttua ”mangan” tai ”animen” kaltaiseen kuumaan buzzwordiin ja yrittää vääntää se tarkoittamaan jotain mitä se ei tarkoita. (Samaa logiikkaa käyttäen se sana olisi varmaan "geemu.")

Japanilaisen hahmokulttuurin inspiroimia pelejä tehdään ympäri maailman, koska niiden tekijät ovat itse kasvaneet japanilaisen popkulttuurin parissa ja haluavat tehdä itse samanlaista. Kukaan ei siitä huolimatta ole väittämässä Skullgirlsiä, Shantae-sarjaa tai vaikkapa VA-11 Hall-A:a japanilaisiksi peleiksi; se olisi jo lähtökohtaisesti naurettava ajatus.

Tulevan Shantae 5:n alkuanimaatio on ostettu japanilaiselta animestudio Triggeriltä, jonka faneja pelin tekijäkunnasta epäilemättä löytyy.

Se ei tietenkään estä kansan syviä rivejä luulemasta, että kaikki japanilaisen näköisillä hahmoilla varustettu on japanilaista. Esimerkkejä tällaisesta löytyy jo ihan tämänkin sivuston uutiskommenteista aina kun Steam on vaihteeksi kieltänyt jonkin länsimaisen K18-pelin, kuten Mutinyn tai HuniePopin, sen käyttämän piirrostyylin vuoksi. Suurimmalle osalle asialla kun ei tunnu olevan yhtään mitään väliä.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja pitää Mangakartta-podcastia ja on Anime-lehden entinen päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Radioaallot mädättävät aivosi

Kommentit

Käyttäjän Tylor kuva
Tylor

Tämän on ehkä pilkunviilausta, mutta eikös Netflixin Castlevaniassa ollut japanilaisia tekijöitä/animaatoreita mukana jossain määrin? Kuulemani mukaan joukossa oli Vampire Hunter D: Bloodlustin, että Dead Paraden tekijöitä, jotka molemmat ovat japanilaisia.

Käyttäjän Erkkade kuva
Erkkade

Matka maailman ympäri on kyllä kasari, eikä ysärihitti. Jos kirjoittaja on nähnyt ensimmäisen kerran sarjan ysärillä, ei se tee siitä ysäripiirettyä. Sarja on kuitenkin näytetty jo vuonna 1985 YLE TV1:llä alkuperäisillä äänillä.

Jännä, että on teksti, jossa käsitellään japanilaista viihteen vientiteollisuutta ja kun siirrytään mangoista ja animesta peleihin, ei JRPG - Japanese Role Playing Game -termiä mainita kertaakaan. Juurikin JRPG käytetään hyvinkin ahkerasti kertomaan, että kyseessä on peri japanilainen peli.

Käyttäjän Looordi kuva
Looordi

Loistava kirjoitus, ja olen kyllä aivan samaa mieltä. Amerikkalaiset piirretyt yrittävät vain hyötyä animen suosiosta. Ensimmäisen Castlevanian pystyi hädin tuskin katsomaan, mutta kaikki muut ovat katsomatta sitä itseään ja ne pitäisi haudata jonnekin aavikolle muiden amerikkalaisten tuotosten viereen.

Kaikkien länsimaisten piirrettyjen piirros-, animaatio- ja tarinatyylit ovat liian lapsellisia, liioiteltuja ja laaduttomia omaan makuuni oikeisiin animesarjoihin verrattuna. Toisaalta kiinalaiset ja korealaiset sarjat ja mangat ovat mielestäni erittäin hyviä ja laadukkaita, ja niissä ei haittaa, että niitä kutsutaan animeksi tai mangaksi.

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

Minua ei niinkään kiinnosta, mistä maasta sarja tai peli on kotoisin. Esimerkiksi Aggretsukossa itseäni viehättävät juuri hyvät tarinat ja samaistuttavat henkilöhahmot - oli se sitten animea tai ei.

Käyttäjän Bonzei kuva
Bonzei

Piirretyt on piirrettyjä (tai animaatiot on animaatioita), oli mikä maa tahansa kyseessä.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Tylor: Muutamalla japanilaisella tekijällä tuotannon luova keskus ei kuitenkaan siirry paikasta toiseen. Se on juuri sitä ulkoistamista mistä oli puhe.

Erkkade: Totta, JRPG-termin olisi tosiaan voinut mainita tässä. Mutta onkohan kukaan länsimainen pelintekijä yrittänyt koskaan väittää omaa peliään JRPG:ksi? Ilmausta "JRPG-inspiroitunut" sen sijaan kyllä näkee.

Looordi: Henkilökohtaisesti en voisi olla kovin paljon enempää eri mieltä. Kiinan ja Korean sarjakuvakulttuurit ovat hyvin leimallisesti japanilaisen teollisuuden jäljittelijöitä, ja ovat historiallisesti aina olleet laadullisesti paljon niitä jäljessä mm. julkaisuteollisuuden sensuurin vuoksi. Moni korealaisen julkaisuteollisuuden tukahduttavuuteen kyllästynyt tekijä onkin päättänyt lähteä meren yli tekemään uraa saman tien Japanissa, Boichi nyt tietysti kuuluisimpana.

Viime vuosikymmenen mangabuumin aikaan korealaista sarjakuvaa julkaistiin englanniksi ja suomeksikin jonkun verran kun ajateltiin että kaikki menee kaupaksi, ja ihan hirvittävää kuraahan enin osa siitä oli. (I.N.V.U., Kill Me Kiss Me, Les Bijoux, Priest, Ragnarök ja mitä näitä nyt oli.) Ja sitä paitsi turha niitä on mangaksi sanoa, kun meillä on niille jo valmiiksi omat termit – manhwa ja manhua.

Tässä viime vuosina Kiinan ja Korean suunnalta on tullut muutama suosiota kerännyt nettisarjakuva (Begin With Your Name, Killing Stalking), mutta aika pieniä indiehittejä ne ovat kuitenkin. Ja etenkin kiinalainen Haoliners-studio on toki alkanut tehdä yhteistuotantoja japanilaisten animestudioiden kanssa, mutta yhtäkään katsomisen arvoista teosta siltä suunnalta ei ole vielä kyllä tullut. Silloin kun toimin Anime-lehden päätoimittajana tein päätöksen että niistä ei kategorisesti kirjoiteta lainkaan, koska johonkin se raja on muutenkin joka tapauksessa vedettävä.

Eri maissa on erilaiset vahvuualueet kulttuuriteollisuuden suhteen. Suomessa näkee nykyään esimerkiksi jo ihan normomediaakin katsomalla, että korealaiset ovat vahvoja sarjakuvan sijaan popmusiikin saralla. Ja ovat jyränneet japanilaiset globaalilla areenalla sen suhteen täysin.

Sundance Kid ja Bonzei: Joskus tästä asiasta keskustellessani käytin myös vertausta itäblokin scifikirjallisuuteen. Voihan sitä halutessaan sanoa, että sillä ei ole mitään väliä mistä maasta joku kirjailija on kotoisin, koska hyvä kirjallisuus on hyvää kirjallisuutta. Mutta kyllä Stanislaw Lemin ja Strugatskyn veljesten sosialistisen tulevaisuuden visiot silti kovasti eroavat heidän länsimaisten kollegoidensa teoksista. Tekijän kulttuuri ja yhteiskunta vaikuttaa.

Käyttäjän Bonzei kuva
Bonzei

Petteri, totta kai vaikuttaa kulttuurit ja ympäristötekijät, mutta tämähän on niin itsestään selvää että ihmettelen numeroa minkä ihmiset tekevät anime nimityksen käytöstä verrattuna muihin piirrettyihin. Mielestäni kun animestakin löytyy niin laidasta laitaan eri tyylejä (ja laatua löytyy ihan käsittämättömästä sonnasta erittäin laadukkaisiin, kuten muuallakin) , ettei pelkkä sana anime verrattuna piirrettyyn selvennä asioita yhtään. Samahan se on sanoa että Japanilainen piirretty tai vaikka Turkkilainen piirretty, yhtä paljon antaa kyseisen teoksen sisällöstä tietoa, jos pitää tarkentaa minkä maalaisesta teoksesta puhutaan. Vai onko tämän termin käytölle muuta iloa länsimaissa kuin korostaa erityisellä termillä japanilaisen piirretyn/animaation fanittamista ja saada se tuntumaan erikoisemmalta kuin se objektiivisesti olisikaan muiden maiden tuotantoihin verrattuna (kun otetaan huomioon että lähtökohtaisesti jokaisessa teoksessa vaikuttaa tekijöiden omat näkemykset, joka tekee siitä eri kulttuureista katsottuna erikoista)?

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Sinällään ihan validi kysymys toki. Miksi meillä tosiaan on olemassa erilaisia sanoja erilaisille asioille?

Siksi, että termistön täsmällisyys on sitä tärkeämpää mitä täsmällisemmin asioista haluaa puhua. Miksi elokuvaharrastajat ärsyyntyvät, jos jännityselokuvaa sanoo "kauhuelokuvaksi"? Miksi tappelupeliharrastajat ärsyyntyvät, jos Smash Bros -pelejä sanoo "tappelupeleiksi"? Miksi autonkuljettajat ärsyyntyvät, jos perävaunullista ajoneuvoyhdistelmää sanoo "rekaksi"?

Pohjimmiltaan kyse on ihan vain siitä, että mitä tärkeämpi joku aihealue jollekin ihmiselle on ja mitä syvällisemmin siihen on perehtynyt, sitä täsmällisemmin siitä haluaa puhua. Ja sen sanominen, että käytetyllä termistöllä ei oikeastaan ole yhtään mitään väliä, on lähinnä sen sanomista että sanoja ei pidä tätä aihealuetta lainkaan tärkeänä asiana.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Hyvin sanottu ja hyvä kirjoitus.
Vähän ohi aiheen, mutta musiikkiin liittyvä sivuhuomio ihmetytti:

Lainaus

Eri maissa on erilaiset vahvuualueet kulttuuriteollisuuden suhteen. Suomessa näkee nykyään esimerkiksi jo ihan normomediaakin katsomalla, että korealaiset ovat vahvoja sarjakuvan sijaan popmusiikin saralla. Ja ovat jyränneet japanilaiset globaalilla areenalla sen suhteen täysin.

Onko oikein sanoa, että musiikki (j-pop) ei ole Japanin vahvuusalue kulttuuriteollisuudessa, jos se ei ole suosittua globaalilla areenalla? Edellyttääkö jonkin asian laadukkuus ja vahvuus sitä, että se on mahdollisimman suuren yleisön suosimaa? Entä jos j-pop onkin suunnattu pääasiassa japanilaiseen makuun?

K-popin suosio perustuu varmasti osaltaan siihen, että sävelkuluiltaan ja monilta muilta osa-alueiltaan se muistuttaa paljon länsimaista popmusiikkia, jolloin se ei tunnu liian vieraalta. J-popia moni sen sijaan saattaa vierastaa muodostettuaan mielikuvan, että siinä sävelkulut ovat liian övereitä, laulu liian kimeää ja yleisfiilis liian positiivinen. Todellisuudessa j-pop on genrenä todella laaja ja sisältää monenlaista musiikkia. Jos ihmiset Japanin ulkopuolella altistuisivat j-popille yhtä paljon kuin k-popille, Sekai no owarinkin kaltaisille superryhmille muodostuisi varmasti suuri suosio. En keksi yhtään syytä, miksei esimerkiksi edellä linkkaamani kappale voisi nauttia täysin yhtä suurta globaalia suosiota kuin suosituimmat k-pop-kipaleet.

Käyttäjän JayeizH kuva
JayeizH

Huomasin saman Netflixin dokumentista 5-10min jälkeen. Aika paljon pitää olla pokkaa että tekee jo omia "dokumentteja" omista sarjoista.

Itse olen aina ajatellut animen ja mangan sellaisena kuin ne on ja sitä mitä ne sanat tarkoittaa. Eli eikö anime ole japaninkieltä ja tarkoita animaatiota ja manga sarjakuvaa? Eli anime ei ole tyylilaji, japanilainen animaatio on tyyli laji. Tällä siis haen sitä, että japanilaista animaatiota voi toki jäljitellä, mutta eihän se ole sitä jos sitä ei ole Japanissa tehty. Tämä ei tee siitä huonoa tai hyvää, se vain kertoo missä se on tehty.

Sitten se kysymys mikä on kaikista mielenkiintoisin: Kutsuuko japanilaiset kaikkea sarjakuvaa ja animaatiota animeksi ja mangaksi? Vai onko niille oma nimitys. Koska kuten tuolla aikaisemmin sanoin, ymmärtääkseni anime on suoraan käännettynä animaatio ja manga on suoraan käännettynä sarjakuva.

Nostoja