17. kesäkuuta vuonna 1981 muuan 29-vuotias mies nimeltä Gunji Kawamata veti päänsä täyteen aineita ja tappoi veitsellä kaksi naista ja kaksi lasta kirkkaassa päivänvalossa ostoskadulla. Oikeudessa puolustus vetosi mielenterveyden häiriöön, ja Kawamata sanoi kuulleensa päässään käskyjä ”radioaaltojen kautta”.
Kyseessä oli aikakauteen sopiva puolustus. Ennen vanhaan psykoosit, muut mielenterveysongelmat ja epilepsiakohtaukset oli tyypillisesti selitetty sillä, että ihminen oli joutunut kettuhengen riivaamaksi. Sotien jälkeen syntipukki vaihtui modernimmaksi: kodinkoneiden yleistyessä ihmiset alkoivat olla yhä enemmän huolissaan mikrouunien, televisioiden ja muiden laitteiden sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksesta aivoihin. Tämän oikeudenkäynnin jälkeen sähkömagneettisia aaltoja tarkoittava sana denpa jäi elämään omaa elämäänsä mediassa ja ihmisten suussa. Rinnakkaistermiksi syntyi doku-denpa eli ”myrkylliset aallot”, joilla tarkoitetaan nimenomaan jonkinlaista aivopesevää ja kontrolloivaa vaikutusta.
Viimeistään 90-luvun alussa sana ”denpa” oli muodostunut slangi-ilmaukseksi. Sillä viitattiin eriskummallisiin hörhöihin, jotka ”näkivät maailman eri tavalla kuin muut”, väittivät kuulevansa ääniä joita muut eivät kuule tai puhuivat järjettömän kuuloisista asioista – harhaisia tyyppejä, jotka elivät omissa maailmoissaan. Ilmaus ”foliohattu” on ehkä kohtuullisen osuva vertaus.
Paranoia Agent.
Miljoonan muun asian tapaan tämäkin kulttuurillinen meemi levisi japanilaiseen populaarikulttuuriin. Ykis ikoninen esimerkki on vaikkapa vuonna 2004 esitetyn Paranoia Agent -sarjan loppuolen jaksossa ”Radar Man”, jossa potkut saanut nuori poliisi päätyy hyppimään katoilla radiovastaanotin selässään kuin paraskin viittasupersankari. Ironista kyllä hänen pakkomielteensä selvittämättä jääneeseen tapaukseen ei olekaan salaliittoteoria, vaan johtaa hänet kohti totuutta tapahtumien takana.
Termiin liittyvä kulttuurillinen painolasti luo toki haasteita kääntäjille, koska pelkkä ilmaus ”radioaallot” eivät sisällä samaa foliohattuhörhön vaikutelmaa. Esimerkiksi kun vuonna 2009 aloitetun kirjasarjan Denpa onna to seishun otoko animeversio julkaistiin Yhdysvalloissa, julkaisija käänsi sen nimen muotoon Ground Control to Psychoelectric Girl. Käännös on varsin toimiva, koska sen päähenkilöt ovat yliluonnollisuuksiin uskomaton poika ja tyttö joka uskoo olevansa avaruusolento. Tulee pointti siitä ainakin paljon selvemmäksi kuin vaikkapa Denpa teki na kanojosta toisinaan käytetty käännösnimi ”Electromagnetic Girlfriend”.
Huomaa salama osana logoa.
Kaikkien kulttuurillisten meemien tapaan myös denpa-termi eli kuitenkin vain oman aikansa. Näin 2010-luvulla sitä on nähnyt japanilaisessa populaarikulttuurissa yhä harvemmin, ja silloinkin usein vanhojen tuoteperheiden uudelleenlämmitelyissä.
Ajatus radioaaltojen vaikutuksesta ihmisten käytökseen on olennaisessa roolissa esimerkiksi vuoden 2017 Kino’s Journey -animesarjan jaksossa 8, Country of the Radio Waves. Se kuitenkin perustuu tarinaan kirjassa, joka oli alun perin julkaistu 2005. Ja itse asiassa koko idea tähän kirjoitukseen syntyi, kun katsoin tämän vuoden uusintaversiota Fruits Basket -animesta: siinä yksi sivuhahmoista sanoo niin ikään pystyvänsä aistimaan ”aaltoja”, nimenomaan sanaa denpa käyttäen. Tämänkin sarjan alkuteosmanga aloitti ilmestymisensä vuonna 1998.
Kuinkahan moni uuden Fruits Basketin uusi katsoja tajuaa, mitä tällä 90-luvulla tarkoitettiin?
Vuosien varrella sana denpa on myös alettu yhdistää yhä tiiviimmin Japanin nörttikultturiin ja Akihabaraan. Edellä linkatussa postauksessa kuvatulla tavalla nörtit ovat japanilaisen yhteiskunnan paarialuokka: kummallisia ja muuhun yhteiskuntaan sopeutumattomia ulkopuolisia, jotka puhuvat asioista joita normaalit ihmiset eivät ymmärrä. Elektroniikka ja sähkölaitteiden parissa räpeltäminen on tietysti myös olennainen yhteys.
Tässä merkityksessä sana denpa esiintyy esimerkiksi Denpa Kyoshin nimessä, jonka amerikkalainen julkaisija käänsi ”Ultimate Otaku Teacher”. Fiktioteosten ulkopuolella taas nimimerkki Tooru Honda julkaisi vuonna 2005 manifestin siitä, miten fiktiivisten hahmojen rakastaminen on tulevaisuutta. Kirjan nimeksi annettiin Denpa Otoko, ”radioaaltojen mies.” (Nimi oli myös viittaus tositarinaan Densha Otokosta, jossa nörttipäähenkilö kääntyy rakkauden avulla kunnon kansalaiseksi vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Se sovitettiin kuuluisaksi livenäytellyksi TV-sarjaksi samana vuonna.)
***
Mutta kuten esimerkeistä näkyy on termin käyttö tässä merkityksesä leimallisesti 90- ja 00-lukujen juttu. Se mitä sanasta ”denpa” on näin vuosikymmeniä myöhemmin jäljellä on oikeastaan lähinnä sen käyttäminen musiikkityylin nimenä.
Kyseessä ei tosin ole mikään yksi musiikkityyli, vaan vain laaja kattotermi kaikelle sellaiselle nörttimusiikille, joka yhdistelee erilaisissa suhteissa säröileviä vokaaleja, merkityksettömiä sanoituksia, koukuttavaa melodiaa ja nopeatempoista biittiä. Genre saattaa kuitenkin vaihdella elektronisesta tanssimusiikista nightcoreen. Yhteys denpa-termin perinteiseen merkitykseen on vitsi siitä, miten tämä musiikki on korviaraastavuudestaan huolimatta jollain tavalla hypnotisoivaa; kyseessä on se outoutta ja ulkopuolisuutta syleilevä itseironia, josta japanilainen nörttikulttuuri tunnetaan.
Ilmauksen ”denpa-musiikki” lisäksi käytetään myös termejä ”Akiba-pop” ja ”moemusiikki”. Jotkut sanoisivat sitä ehkä myös ”animemusiikiksi”, mutta se taas tarkoittaa eri sukupolvien edustajille kokonaan eri asioita. Sen juuret ovat omakustannepeleihin biisejä tehneiden amatöörisäveltäjien ja netin remix-kulttuurin parissa. Vielä muutama vuosi sitten esimerkiksi Touhou-pelisarjan musiikkiremixejä julkaistiin Comiketissa useampia teratavuja kahdesti vuodessa.
Merkittäviä esiintyjiä ovat vuosien varrella olleet mm. Mosaic.wav, Kotoko, Iosys ja tietysti myös Haruko Momoi, jonka olen aiemminkin maininnut. Tämän vuosikymmenen idolibuumin myötä Akihabaran pikkulavoilta on päätynyt maailmanmaineeseen monia denpamusiikkia esittäviä idolitiimejäkin, merkittävimpinä Dempagumi, Inc. ja Momoiro Clover Z. (Usein suosio kasvaessa tyyli on toki muuttunut vähän valtavirtaisemmaksi ja helpommin kuunneltavaksi.)
Esittäjien suosion myötä denpaksi laskettavia biisejä päätyy toisinaan animesarjojenkin OP-kappaleiksi. Merkittäviä tällaisia olivat ehkä Bodacious Space Pirates ja Punch Line. Ja tyylipuhtaimpana esimerkkinä ehkä Shinryaku! Ika Musume vuodelta 2012:
Kustakin esimerkistä on kuitenkin nykyään jo muutama vuosi aikaa. Korviasärkevän ja aivoja mädättävän sähköaaltomusiikin sydän kun on kuitenkin lopulta siellä, missä se syntyikin – Comiketin kaltaisissa omakustannetapahtumissa, jonne vähän jokaisen asian intoilijat kokoontuvat myymään itse tehtyjä sarjakuvia, taidetta, pelejä ja myös musiikkia. Suuren yleisön musiikkia se ei ole.
Lisäksi monien muiden asioiden tapaan tämäkin on kenties alkanut jo jäädä oman nörttisukupolvensa jutuksi. Eikä keskimääräinen kaksikymppinen nörtti välttämättä osaa edes sanoa, mitkä sanan ”denpa” slangimerkityksen juuret ovat, ja miksi se on alun perin yhdistetty nörttikulttuuriin.
—
Petteri Uusitalo
Kirjoittaja pitää Mangakartta-podcastia ja on Anime-lehden entinen päätoimittaja. Häntä, podcastia ja blogia voi seurata Twitterissä.
—
Edellinen: Kinkku ei ole lihaa