Idän lumo: Kaikki mitä Netflix sanoo animeksi ei ole animea / Blogit / pelaaja.fi

Idän lumo: Kaikki mitä Netflix sanoo animeksi ei ole animea

11.08.2019 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
27
Idän lumo: Kaikki mitä Netflix sanoo animeksi ei ole animea

Netflix julkaisi tällä viikolla tunnin mittaisen dokumenttielokuvan nimeltä Tervetuloa animen maailmaan. En suosittele sen katsomista, koska sillä on kyseenalainen kunnia olla kenties maailman ainoa dokumentti, jonka katsomisen jälkeen tiedät aiheesta vähemmän kuin ennen.

Kaiken olennaisen saa jo trailerista:

Sekä dokumentin alussa että tässä ANN:n haastattelussa dokumentin ohjaaja Alex Burunova kertoo, että ei tiennyt aiheesta mitään ennen altaan syvään päähän hyppäämistä. Se selittänee sen, miksi dokumentin näkemys animesta on kuin pimeimmältä 90-luvulta: anime on maskuliinista, rankkaa ja ehdottomasti ei lapsille. Se on "often dark and outright fucked up." Sen tekijät ovat hulluja ja luovia ulkopuolisia, joilla on ”deranged brains”. Hevimetalli soi, nyrkkeilysäkkiä hakataan ja elektroniset säröefektit halkovat ruutua.

Kyse on ensisijaisesti Netflixin itse rahoittamien sarjojen mainostamisesta, totta kai. Kaikki dokumentissa nähtävät sarjat ovat sellaisia joihin Netflixillä on maailmanlaajuinen yksinoikeuslisenssi, ja muut jäävät vain maininnan asteelle.

Ehkä eniten keskustelua on herättänyt dokumentin aloituskohtaus: ohjaaja kysyy ääneen, miten ”tällainen kulttuuri (klippi ihmisistä jonottamassa metroon) voi tuottaa tällaista (klippi Netflixin Castlevania-animaatiosta)?". Hämmentävää tässä on se, että Castlevania on Amerikassa animoitu ja amerikkalaisen Adi Shankarin ohjaama sarja, jolla ei ole Japanin kanssa muuta tekemistä kuin alkuteos. (Shankar on tuossa yllä olevassa trailerissa se tyyppi, joka sanoo olevansa aikamatkaaja tulevaisuudesta.)

Tätä asiaa kysyttiin myös ANN:n haastattelussa. Burunova vastasi siihen näin:

The documentary opens with a deep focus on Adi Shankar and Castlevania as representative of what anime is, but that show has no Japanese production staff - while it's understandable that Netflix would ask this IP to be presented front and center here, it also doesn't make sense that it would dominate the opening of a documentary called "Enter The Anime" that purports to discover what anime is. Aside from promotional considerations, from a filmmaking perspective, why was that segment right up front, rather than contextualizing it as an anime-inspired American production?

Actually, Netflix had no say in the order of the interviews. I thought it would be interesting to start with 2D hand-drawn style animation (Castlevania), progress into CG anime, stop motion, motion capture and end with 3DCG! There is a big debate on whether anime produced outside of Japan is still 'Anime.' There is no consensus. Anime is a style of animation that originated in Japan. Where it goes from there - I don't know!

Monet ovat huomauttaneet, että Burunova tuntuu tässä – todennäköisesti tietämättömyyttään – tukevan Netflixin laaja-alaista brändäysstrategiaa sanan ”anime” määrittelemiseksi uudelleen tarkoittamaan ”mitä tahansa animaatiota, joka näyttää siistiltä”. Sanomalla ”käydään väittelyä siitä, onko Japanin ulkopuolella tuotettu anime edelleen animea” ohjaaja legitimisoi tämän väittelyn olemassaolon ja implikoi jo sanavalinnoillaan, että totta kai se on. Mutta miksi?

Amerikkalainen TV-animaatiokenttä on ollut aikuisille suunnattujen sarjojen suhteen niin pitkään ja niin vahvasti Simpsonien esimerkin määrittämää, että satiirinen sitcom on käytännössä ainoa olemassa oleva genre. Ja visuaalinen tyyli sen mukainen, Rick and Mortysta Bojack Horsemaniin.

Star Trek: Lower Decks

Nykyään toki käytännössä joka ikinen animaatioalalla työskentelevä ihminen on päätynyt alalle sen takia, että on nuorena pitänyt animesta ja ihastunut sen tyyliin. Ja on myös ihan loogista, että monet heistä haluavat tehdä jotain joka on samalla tavalla siistin näköistä – vuoden 2005 Avatar: The Last Airbender ja sen jatko-osa The Legend of Korra epäilemättä kuuluisimpina esimerkkinä. Netflix on viime vuosina rahoittanut montakin tällaista amerikkalaista animaatiosarjaa, kuten aiemmin mainitun Castlevanian, Voltronin ja Lohikäärmeprinssin.

Mutta onko tällainen animesta inspiroitunut animaatio sitten ”animea”? Netflixin markkinointikoneiston mielestä totta kai on, koska sanomalla näitä sarjoja animeksi niistä saadaan kiinnostumaan valtava määrä sellaisia ihmisiä, joille ilmaus ”animated TV series” tuo mieleen lähinnä South Parkin. ”Anime” sen sijaan on jotain coolia, synkkää, vakavaa ja väkivaltaista – kuten Castlevania.

***

Stategiana tämä ei ole uusi. Viitisentoista vuotta sitten, kun mangabuumi oli Yhdysvalloissa kuumimmillaan, halusi sikäläinen kustantaja Tokyopop määritellä sanan ”manga” uudelleen samalla tavalla. Sen skeittarivaatteissa viihtyvä ja ahkerasti mediaseksikkäitä haastatteluja antava toimitusjohtaja Stu Levy approprioi sanan tarkoittamaan mitä tahansa sarjakuvaa, jota näyttää tietynlaiselta ja jota myydään tietynlaiselle yleisölle tietynkokoisina pokkareina.

”Manga on tyyli”, Levy sanoi. Hänelle sana ”manga” oli ensisijaisesti markkinoinnillinen termi: tapa erottaa nuorisoa kiinnostavat siistit sarjakuvat niistä tylsistä amerikkalaisista sarjakuvista, jotka eivät nuorisoa kiinnostaneet. Tokyopop houkutteli pähkinäpalkalla armeijoittain nuoria sarjakuvantekijöitä, joiden mangasta inspiroituneita sarjakuvia se julkaisi kaksin käsin. Suunnitelmana oli totta kai oman kohtalon herraksi pääseminen: miksi maksaa sarjojen lisensoimisesta Japaniin, jos itse tekemällä voisi päästä halvemmalla ja samalla omistaa kaikki oikeudet?

Tokyopopin itse julkaisemia sarjakuvia länsimaisilta tekijöiltä.

Tokyopop epäonnistui tässä brändäysstrategiassaan, mutta vaikuttaa kovasti siltä, että Netflixin vastaava strategia toimii. Netflix esimerkiksi kertoi viime kuussa olevansa tuottamassa Zack Snyderin ohjaamaa viikinkihenkistä animaatiosarjaa, ja joka ikinen uutismedia toisteli suoralta kädeltä Netflixin tiedotteessaan käyttämää sanaa ”anime”. Tälläkään sarjalla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Japanin kanssa.

Onhan se toki käytännöllinen tapa saada välitettyä kaikille yhdellä sanalla, että sarja ei tule näyttämään Bojack Horsemanilta. Yhtä käytännöllinen tapa kuin sana ”visual novel” on sen kertomiseen, että pelissä on tekstimuotoista dialogia ja 2D-hahmotaidetta. Ikävä kyllä kyseessä on samaan tapaan määritelmän venyttäminen niin pitkälle, että se ei tarkoita oikeastaan enää mitään.

Tästä kaikesta olettekin varmaan arvanneet, että minun määritelmäni mukaan sanat ”manga” ja ”anime” eivät ole vain piirtotyylejä. Ne eivät tarkoita sitä että silmät ovat isoja, suut pieniä ja hiukset piikikkäitä. Mutta mitä ne sitten tarkoittavat?

***

Se perinteinen vastaus on tietysti se, että ne tarkoittavat tietyssä maassa tehtyä mediaa. Ranskan kielen sarjakuvaa tarkoittavaa ilmausta ”bande dessinée” (ja sen lyhennystä BD) käytetään kansainvälisesti tarkoittamaan nimenomaan ranskalaisia sarjakuvia, ja samaan tapaan japanin kielen sarjakuvaa tarkoittavaa ilmausta ”manga” käytetään kansainvälisesti tarkoittamaan nimenomaan japanilaisia sarjakuvia. Ja saman animen kanssa.

Tässä vaiheessa näsäviisastelijat tulevat sitten toki esiin pusikoista. Suurin osa animen välianimaatiosta on ulkoistettu Kiinaan ja Koreaan – miten se vaikuttaa? Entä ne amerikkalaisten TV-animaatioiden jaksot, jotka on ulkoistettu Japaniin? Entä kansainväliset yhteistuotannot, kuten Oban Star-Racers, The Red Turtle, Mutafukaz tai ysäriklassikko Matka maailman ympäri? Entä länsimaisiin lähdeteoksiin pohjaavat animet, kuten kaikille tutut Muumilaakson tarinoita tai Peukaloisen retket? Entä sellaisiin länsimaisiin lähdeteoksiin pohjaavat animet, joiden lähdeteos on mangan inspiroima, kuten Radiant?

Paa-pa-pa-paa-pa-paa-paa-pa-paa-paa~

Nämä kaikki on kuitenkin helppo lajitella jommallekummalle puolelle aitaa sen mukaan, missä varsinaiset luovat päätökset on loppujen lopuksi tehty ja minkä maan markkinoilta rahat on ensisijaisesti aiottu saada takaisin. Muutamia mielenkiintoisia poikkeuksia toki löytyy – ja niitä tulee epäilemättä tulemaan jatkossa yhä vain lisää – mutta ne ovat kuitenkin nimenomaan poikkeuksia.

Olenkin perinteisesti käyttänyt vertausta ”Hollywood-elokuvaan”, kun sanojen anime ja manga määritteleminen on tullut puheeksi. Kyse kun on minusta ensisijaisesti siitä, minkä tuotantoteollisuuden piirissä teos on tehty – mitkä ovat ne logistiset ja taloudelliset realiteetit, jotka ohjaavat ja vaikuttavat teosten taiteellisiin ratkaisuihin, julkaisemiseen, markkinoimiseen ja niin edespäin. Lopputekstit ratkaisevat.

Hollywood-elokuva ja ei-Hollywood-elokuva.

Toisin sanoen Dome Karukoski ja Renny Harlin voivat kyllä tehdä Hollywood-elokuvia, vaikka ovatkin suomalaisia – kunhan tekevät ne Hollywoodin tuotantoteollisuuden piirissä. Sen sijaan Jadesoturi ei ole wuxia-elokuva eikä Slumdog Millionaire Bollywood-elokuva – ne ovat suomalainen ja brittiläinen elokuva, jotka vain matkivat toisen tuotantoteollisuuden käyttämiä pinnallisia genrepiirteitä.

Sama pätee Tokyopopin tuottamiin ”pseudomangoihin” tuolla ylempänä. Sen sijaan niiden jälkeen on tuotettu muutamia varsin mielenkiintoisia poikkeustapauksia: esimerkiksi amerikkalainen Felipe Smith muutti Japaniin ja piirsi sarjan nimeltä Peepo Choo. Hän teki sitä japanilaisen kustannustoimittajan ohjaamana, japaniksi, ja se julkaistiin japanilaisessa mangalehdessä japanilaiselle lukijakunnalle. Englanniksi se julkaistiin vasta myöhemmin. Se on siis määritelmällisesti manga, tekijänsä kansallisuudesta huomatta.

Peepo Choon tarinassa amerikkalainen nörtti matkustaa Japaniin ja saa selville, että siellä ei olekaan ihan samanlaista kuin animessa.

Vaikeampia määriteltäviä sen sijaan ovat Tetsuya Tsutsuin Prophecy ja Nicken Beyond the Clouds. Niilläkin on japanilaiset tekijät, ja työ on oletettavasti tapahtunut alun perin japaniksi. Sarjat on kuitenkin kustantanut ja tilannut ranskalainen mangakustantaja Ki-Oon, joka on scoutannut tekijät japanilaisista sarjakuvatapahtumista. Japanissa sarjat on julkaistu vasta myöhemmin.

Monitulkintaisia tapauksia näistä tekee se, että ranskalaisella kustantajalla tuskin on ollut annettavanaan samanlaista rutinoitunutta editoriaalista palautteenantosykliä kuin Japanissa on tapana. Toisaalta tekijät itse ovat kuitenkin kasvaneet japanilaisen sarjakuvateollisuuden parissa, ja todennäköisesti ovat siitä huolimatta noudattaneet jossain määrin sen lainalaisuuksia ilman erillistä opastustakin.

On varsin mielenkiintoista, että japanilaisille peleille ei ole koskaan ollut olemassa samanlaista termiä. Todennäköisesti kyse on siitä, miten paljon animea ja mangaa pitempään ne ovat olleet osa länsimaista popkulttuurinkulutusta: toisin kuin japanilaisen popkulttuurin muut muodot, ne ovat tulleet länteen työntämällä eivätkä vetämällä. Pelimarkkinat ovat aina olleet hyvin globaalit. Ja vaikka Japani on nykymaailmassa käytännössä ainoa maa jossa kielimuurin vuoksi tehdään pelejä myös puhtaasti kotimaan markkinoita ajatellen, niille ei ole koskaan ollut tarvetta keksiä mitään omaa termiään.

Tästä toki johtuu sitten se, että näille peleille ei ole olemassa mitään muuta termiä kuin ”anime”, vaikka ne ovat pelejä eivätkä animaatiota. Joten sitten keskustelupalstat täyttyvät kommenteista, joissa puhutaan ”animepeleistä” – ja kriteeri tuntuu olevan lähinnä se, miten realistinen ja yksityiskohtainen pelin hahmotyyli on. Tämän vuoksi Persona 5 on ihmisten mielestä ”animepeli”, Devil May Cry puolestaan ei.

Toisaalta koska mitään erityistä termiä ei ole ja meno on varsin globaalia jo valmiiksi, pelipuolella ei ole koskaan näkynyt samanlaista markkinoinnillista yritystä tarttua ”mangan” tai ”animen” kaltaiseen kuumaan buzzwordiin ja yrittää vääntää se tarkoittamaan jotain mitä se ei tarkoita. (Samaa logiikkaa käyttäen se sana olisi varmaan "geemu.")

Japanilaisen hahmokulttuurin inspiroimia pelejä tehdään ympäri maailman, koska niiden tekijät ovat itse kasvaneet japanilaisen popkulttuurin parissa ja haluavat tehdä itse samanlaista. Kukaan ei siitä huolimatta ole väittämässä Skullgirlsiä, Shantae-sarjaa tai vaikkapa VA-11 Hall-A:a japanilaisiksi peleiksi; se olisi jo lähtökohtaisesti naurettava ajatus.

Tulevan Shantae 5:n alkuanimaatio on ostettu japanilaiselta animestudio Triggeriltä, jonka faneja pelin tekijäkunnasta epäilemättä löytyy.

Se ei tietenkään estä kansan syviä rivejä luulemasta, että kaikki japanilaisen näköisillä hahmoilla varustettu on japanilaista. Esimerkkejä tällaisesta löytyy jo ihan tämänkin sivuston uutiskommenteista aina kun Steam on vaihteeksi kieltänyt jonkin länsimaisen K18-pelin, kuten Mutinyn tai HuniePopin, sen käyttämän piirrostyylin vuoksi. Suurimmalle osalle asialla kun ei tunnu olevan yhtään mitään väliä.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja pitää Mangakartta-podcastia ja on Anime-lehden entinen päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Radioaallot mädättävät aivosi

Kommentit

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Tuosta jrpg-termistä tuli mieleeni että se taitaa olla länsimaalaisten käyttämä termi, ei japanilaisten (varma en kyllä asiasta ole). Sen sijaan manga ja anime on Japanista lähtöisin.

Vaikka jrpg on kirjaimellisesti Japani-rpg, niin ainakin muistan useammankin länsimaalaisin voimin tehdyn pienen budjetin RPG-Maker saaneen tuon termin kuvaukseensa, tosin Steam menee termeissä usein metsään ja täysin vääriä termejä on useammallakin pelillä. En tiedä sitten mainostaisiko kukaan länsimainen kehittäjä peliään jrpg:nä, mutta en pitäisi sitä mahdottomana sen verran selvä kuva lienee useimmilla siitä miltä jrpg näyttää.

Final Fantasy ei enää hirveästi jrpg:tä muistuta, kun taas Dragon Quest täyttää kirkkaasti jrpg:n kriteerit.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo
Lainaus JayeizH

Sitten se kysymys mikä on kaikista mielenkiintoisin: Kutsuuko japanilaiset kaikkea sarjakuvaa ja animaatiota animeksi ja mangaksi? Vai onko niille oma nimitys. Koska kuten tuolla aikaisemmin sanoin, ymmärtääkseni anime on suoraan käännettynä animaatio ja manga on suoraan käännettynä sarjakuva.

Kyllä kutsuvat, mutta se on toki vähän eri asia ihan sen takia että heillä ei muuta sanaa ole. Jos halutaan tarkentaa että puhutaan kotimaisista teoksista, käytetään ilmauksia ”Nihon-manga” ja ”Nihon-anime”, eli japanilainen sarjakuva ja japanilainen animaatio. (Samalla logiikalla toimii myös sana ”katana”. Japanin ulkopuolella se tarkoittaa japanilaistyylistä miekkaa - Japanissa taas se on vain yleissana miekalle, paitsi jos tarkennetaan ”Nihon-katana”.)

Vähän samaan tapaan siis kuin sana ”sauna” tarkoittaa Suomessa mitä tahansa saunaa, mutta ulkomailla yleensä nimenomaan suomalaista saunaa erotuksena muista höyrykylvyistä.

Japanissa käytetään myös englanninkielistä sanaa ”comic”, mutta lähes yksinomaan tarkoittamaan fyysistä mangapokkaria, erotuksena itse sisällöstä puhumista. Eli DC:t ja Marvelit ovat Japanissa ”America-mangaa”.

Käyttäjän AnttiValkama kuva
AnttiValkama
Lainaus Petteri Uusitalo

Viime vuosikymmenen mangabuumin aikaan korealaista sarjakuvaa julkaistiin englanniksi ja suomeksikin jonkun verran kun ajateltiin että kaikki menee kaupaksi, ja ihan hirvittävää kuraahan enin osa siitä oli.

Hiukan kunnian(?)palautusta mainitsemistasi sarjoista valtaosaa suomeksi julkaisseelle, silloin vielä itsenäiselle pienkustantamo Punaiselle jättiläiselle: Varmasti tavoitteena oli myös se, että sarjoja saisi myytyä. PJ:n Antti Grönlund on kuitenkin kertonut manhwan tulleen mukaan kuvioihin siksi, että vasta aloittaneen pienkustantajan oli vaikea saada japanilaisia luottamaan itseensä. Tarvittiin jotain näyttöä, toisin sanoen julkaisutoimintaa, jotta japanilaisilta saisi helpommin mangaoikeuksia. Korealainen sarjakuva oli siihen omiaan. Sitä kun sai julkaistavaksi helpommin.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Juu, tämän muistan itsekin… mutta itse asiassa muistelin tuossa lähinnä Tokyopopin julkaisukatalogia, ja sillä suunnalla samanlaista tarvetta ei varmasti ollut.

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

Itse olen aina vain puhunut Disney/Pixar animaatioista, animet ovat sitten olleet omanaan. Vaikka itse näen castlevanian jne. animena, siinä ja muistakin lännen tuotannoista useimmiten näkee, että ne eivät ole Japanilaista alkuperää. Hahmojen välinen banther ja kanssakäynti on erillaista. Niin myös teemat ja kaikki muukin. Animea ne ovat, eivät vain yleensä kovin hyvää tai sen tyylistä joka jaksaisi yhtä paljon kiinnostaa, kuin nuo "oikeat". Itseäni kyllä eniten risoo nuo Netflixin hirveät 3D "animet", maailman jäykintä katsottavaa ikinä. Sitten Guilty Gear uusimman traikussa kaikki hahmot näyttää 3D modelleistaan huolimatta piirretyiltä ja animaatio huippuluokkaa O_O pelin tekijät tekee parempaa jälkeä, kuin studio joka suoltaa kokoajan uutta sarjaa ulos.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Siinä toki ei ole mitään ihmeellistä. Peliteollisuudella on ensinnäkin käytettävissään moninkertaisesti enemmän rahaa kuin animeteollisuudella. (Oletan että tarkoitat tässä nyt Polygon Picturesin sarjoja etkä Dragon Princeä.)

Toisekseen taas onhan se ihan luonnollista, että lyhyiden klippien kuten välianimaatioiden hiomiseen on käytettävissä moninkertaisesti enemmän aikaa ja resursseja kuin 12 tunnin TV-sarjaan. Tätä samaa näkee aina kun netissä kiertää joku animoitu mainos, kuten tämä tai tämä – ihmiset päivittelevät, miksi "tämä 30 sekunnin mainos on animoitu paremmin kuin suurin osa oikeista TV-sarjoista", vaikka vastaus sisältyy jo itse kysymykseen.

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw

Suurin osa nykyanimesta erottuu perinteisistä länsimaisista animaatioista selvästi niin piirrostyyliltään kuin käsikirjoitukseltaan (omat kliseet ja arkkityypit), joten en ymmärrä mikä siinä on niin väärää, jos noita jäljitteleviä teoksia kutsuu esimerkiksi länkkärianimeksi. Tuohan antaa jo huomattavasti enemmän informaatiota teoksesta kuin pelkkä "animaatioelokuva" tai "animoitu televisiosarja", jotka voi käytännössä tarkoittaa ihan mitä vaan aina 30-luvun Mikki Hiiristä Persepolikseen.

Käsittääkseni japanin kielen anime tarkoittaa yleisesti animaatiota, ja vasta länsimaihin lainatttuna sana on rajautunut tarkoittamaaan yksinomaan japanilaista animaatiota. Mitään alkuperäiskielestä kantautuvaa merkitystä sanalla ei ole, joka pakottaisi moiseen puristisuuteen, jossa edes tarkentavien lisämääreiden kanssa sillä ei voisi viitata muuhun kuin japanilaiseen animaatioon. En sano, että Uusitalo kannattaisit tällaista tulkintaa, mutta joskus on netissä tullut tuollaistakin vastaan.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Argumenttini tässä ei ole kuitenkaan se, että sanan anime kuuluisi jollain tavalla kuvata median sisältöä. Koska kuten tässäkin keskustelussa on tullut ilmi, se sisältö on joka tapauksessa hyvinkin kaikenkirjavaa. Se ei ole koskaan kuvannut sisältöä, paitsi ehkä niiden mielissä joilla on vain stereotyyppinen käsitys animesta.

Mutta se ei ole tarkoituskaan. Sen sijaan argumentoin, että sanan anime kuuluisi tarkoittaa nimenomaan sitä tiettyä maantieteellisesti määriteltyä mediateollisuutta.

Aiheeseen liittyen vastaan tuli juuri tällainen haastattelu, jossa Netflix pyrkii postauksessa kuvattuun tapaan luomaan oman etunsa nimissä kontroversiota siitä, mitä sana anime tarkoittaa. Netflix on julkaisemassa animoidun TV-sarjan, joka pohjaa amerikkalaisen LeSean Thomasin sarjakuvaan Cannon Busters, ja haastattelusta löytyy mm. tällaisia toteamuksia:

Lainaus

But some anime fans, especially in the U.S., tend toward the parochial: If it isn’t 100 percent Japanese, they say, it isn’t real anime.

“I respect people who say anime can’t come from outside Japan,” he says, “but I would love anyone who says that to sit down for an hour with LeSean and say he doesn’t get anime to his bones.”

Mutta tässä vitsi on se, että tätä nimenomaista sarjaa tehdään Japanissa japanilaisella animestudio Satelightilla. Thomas itsekin on Japanissa tekemässä sitä sikäläisen luovan tiimin kanssa. Se siis on jo valmiiksi animea ihan kaikkien mielestä.

Netflix vain yrittää tässä uudelleenkehystää väittelyn siitä missä animea tehdään väittelyksi siitä kuka animea tekee, jotta keskustelu siirtyisi poispäin siitä että kyseessä on Hollywood-Bollywood-tyylinen määritelmä ja kuulostaisi etnosentriseltä ja rasistiselta.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

(Numeroin näitä kappaleita lähinnä siksi jos joku haluaa vastata lyhyesti per kohta, niin on helpompaa)

1. Mikäli "anime" on siis Japanissa ihan perustermi animaatiolle, niin pitäisikö vaikkapa suomalainen sarjakuva olla sitten ulkomailla termillä "sarjakuva"? "Did you read that sarjakuva?" ja heti tiedettäisiin että on kyse suomalaisesta sarjiksesta. Vähän pöljältä tuntuisi.

2. Toki "anime" on hyvin vakiintunut ja luonteva termi, jonka jokainen suunnilleen ymmärtää. Paitsi että tässä blogissahan oli nyt aiheena vähän se, että sitä ei ehkä ymmärretäkään tai jopa halutaan vääntää se eri muotoon.

3. Mitä jos japanilaisella ryhmällä/tuotannolla tehdään täysin Simpsonien tai muun länsimaisen tuotteen tapainen teos? Onko kyseessä silti anime?

4. Itsekään (joku muukin taisi näin ajatella) en ymmärrä miksi ei voi vain puhua sarjakuvasta ja jokin osio siitä tarvitsee tarkan oman terminsä. En itse ainakaan ole ikinä kuullutkaan tuosta ranskalaisesta vastineesta ja puhuisin ensisijaisesti sarjakuvasta, sillä ei sen alkuperällä ole minulle merkitystä. Oikeastaan elokuvat (ja ehkä musiikki mikäli alkuperäkielellä) ainoa poikkeus, jossa saatan sanoa että "tänään katsotaankin puolalainen elokuva". Syynä se, että se muuttaa kokemusta selvästi kun ei ymmärräkään pelkästään kuuntelemalla kuten suomea ja englantia. Muuten en ole kokenut tarvetta erityisesti miettiä kuluttamani median alkuperää.

5. Meni nyt vähän tajunnanvirraksi mutta jos jotain pointteja vielä: manga saa minusta olla termi japanilaiselle tuotannolle mutta toisaalta itsekin miellän kaiken "siltä näyttävän" mangaksi. Vähän kuin jos joku näyttää puzzle-peliltä niin se on minusta puzzle-peli tms. Mangahan on "japanilainen sarjakuva", joten ei tuo ajatus kauas siitä mene. Varsinaisesti tuo oma näkemys "japanilaisesta" niinkään edes liity siihen, että tekijä tai sarjakuva olisi japanista, vaan että se on japani-tyylinen. Olen aina ajatellut asian noin enkä suoraan sanottuna ole edes miettinyt että tuohon liittyisi jotain tarkkoja määreitä tekijöiden ja tuotannon "puhtaudesta".

6. Minusta manga/anime ei myöskään vielä millään tapaa rajaa sen sisälle kuuluvaa laajaa savottaa, joten ei se todellakaan toimi samalla tapaa kuin peligenret, jotka kertovat oikeasti heti jotain olennaista pelistä. Manga tai anime taas on lähinnä puun juuri, josta kaikki lähtee, joten mitä tuo termi muka rajaa (muuta kuin sen, että on japanista)? Ei yhtään sama asia kuin "tappelupeli".

Ymmärrän kyllä tuon närkästymisen, onhan tuo omiminen hyvinkin perseestä. Erityisesti tuo Netflixin dokumentti on aika äärihomma asian suhteen. Toisaalta kun itse miellän animen "japanilaistyyliseksi" animaatioksi, niin en ole koskaan edes ajatellut ettei joku muu kuin japanilainen (tuotanto) voisi tehdä sitä. Tuossa Netflixin "dokumentissa" lieneekin enemmän pielessä se, että siitä saa kuvan että mentäisiin lähteille mutta ilmeisesti lähdetäänkin liikkeelle heti niistä vaikutteita saaneista. Kaiken huippuhan ja syy koko dokumentillehan on selvästi pelkkä omien tuotteiden markkinointi.

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw
Lainaus Petteri Uusitalo

Argumenttini tässä ei ole kuitenkaan se, että sanan anime kuuluisi jollain tavalla kuvata median [i]sisältöä.[/i] Koska kuten tässäkin keskustelussa on tullut ilmi, se sisältö on joka tapauksessa hyvinkin kaikenkirjavaa. Se ei ole koskaan kuvannut sisältöä, paitsi ehkä niiden mielissä joilla on vain stereotyyppinen käsitys animesta.

Paitsi että ihmiset käyttävät sitä kuvaamaan sisältöä kaiken aikaa. Kyse ei ole siitä kuuluuko näin olla, vaan niin asia on jo tällä hetkellä. Sanaa ei ehkä käytetä kuvailevasti animen suurkuluttajien parissa, mutta niiden ulkopuolella kylläkin. Animea satunnaisesti seuraavat tai seuranneet ovat huomattavasti suurempi ihmisryhmä, joten en tiedä miksi suurkuluttajat kokevat yksinoikeudekseen määritellä sanan, jota hekin käyttävät alkuperäisestä tarkoituksesta poikkeavassa merkityksessä.

Toisaalta et nyt taida asiaan vihkiytymisen takia nähdä metsää puilta, sillä vaikka animesarjat ja -elokuvat ovat keskenään hyvin erilaisia, niin suhteessa perinteisiin länsimaisiin animaatioihin niissä on hyvin paljon eroja. Poikkeuksena tulee lähinnä mieleen jotkut sotaa edeltäneet japanilaiset animaatiot, joita ei välttämättä tunnistaisi japanilaisiksi ollenkaan. Television tulemisen jälkeen tyylit ovat vaihdelleet vuosikymmenistä toiseen, mutta nämä tyylit ovat olleet ominaisia nimenomaan japanilaisille animaatiolle.

Nostoja