Idän lumo: Paperilehdet vuotavat eniten

Printtilehtien laskusuhdanne näkyy myös Japanissa. Tämä voi jatkossa vaikuttaa siihen, miten tulevista teoksista saadaan vuotoja.

24.3.2022 18:03

Joulukuussa 2014 kävi niin, että Pelaajan numero 1/2015 saapui osalle tilaajista jo ennen uuttavuotta. Numerossa oli ennenjulkaisematonta tietoa tulevasta Mortal Kombat X:stä – isoimpana se, että hattumunkki Kung Lao oli mukana pelissä – joten asiasta oltiin varsin kiinnostuneita myös muualla maailmassa. Foorumiketjuun postatut valokuvat alkoivat kiertää nopeasti myös uutissivustoilla, mukanaan enemmän tai vähemmän huterat englanninkieliset käännökset artikkelista.

Silloin oli kyse Postin törppöilyistä, kuten myös Pelaajan uusimman numeron kanssa. Nythän nimittäin kävi niin, että Hideo Kojiman Death Strandingin arvostelujen julkaisupäiväksi oli sovittu perjantai, 1. marraskuuta, tasan viikkoa ennen pelin julkaisupäivää. Mikä ei sinällään kuulosta ongelmalliselta, koska kaikkien H-Townin lehtien kaupoissaolopäivä on aina perjantai (olkoonkin, että tilaajille lehti alkaa tipahdella usein jo keskiviikon tai torstain aikana).

Mutta kuten monet lukijat varmaan huomasivatkin, Posti toimitti lehden monille lukijoille jo huomattavasti aiemmin kuin yleensä – joillekin jo maanantaina. Ex-päätoimittaja Huttunen kertoi asian turhauttavuudesta uusimmassa Pelaajacastissa:

(Hupaisana yksityiskohtana myös tieto päätoimittajanvaihdoksesta oli muilla sivustoilla otsikoissa jo maanantaina, vaikka siitäkin oli määrä ilmoittaa vasta perjantaina.)

Pelaaja on näissä jutuissa sinällään harvinainen poikkeus, ja tällaiset vuodot tuntuvat monille ehkä jopa aika nostalgisilta. Siitähän on kuitenkin jo jonkin verran aikaa, kun vuodot tulevista peleistä tapahtuivat ennen sovittua päivää lukijoille päätyneiden printtilehtien kautta.

Japanissa asiat ovat kuitenkin edelleen pitkälti toisin. Viime kuukaudet ennen Pokémon Sword & Shieldin julkaisua ovat olleet sikäli poikkeuksellisia, että ne eivät ole kaikki tapahtuneet lastenlehti CoroCoro Comicin kautta, kuten Pokémon-vuodot yleensä.

Japani on nimittäin ihan viime aikoihin asti ollut edelleen vahvasti paperisten lehtien maa, ja siellä embargot rikkoutuvat edelleen yleensä nimenomaan niiden kautta. Syy on sielläkin päin maailmaa levitysportaassa, mutta ei niinkään postilaitoksessa kuten täällä.

***

Olen toisinaan tullut veistelleeksi, että Japani on hyvin suuri kokonaisuus joka koostuu hyvin pienistä palasista. Sama teesi pätee tähänkin: ylivoimaisesti suurin osa Japanin lehtimyynnistä tapahtuu R-Kioskin kokoisten kulmakauppojen kautta, joita on koko maassa yhteensä noin 50 000. (Vertailun vuoksi Suomessa on 540 R-Kioskia, vaikka pinta-alaa on suunnilleen saman verran.) Kaupungeissa kauppoja on parinsadan metrin välein.

Lehtihyllyssä myytäviä lehtiä lähetellään näihin kauppoihin päivittäin. Ja jotta halutuissa julkaisupäivissä pysyttäisiin, on lähetykset tietysti laitettava matkaan hyvissä ajoin, jotta lehdet ehtisivät syrjäkylillekin edes jotenkuten oikeaan viikonpäivään mennessä. Käytännössä takahuoneessa on siis aina laatikollisia vielä julkaisemattomia lehtiä, jotka on määrä laittaa myyntiin vasta parin päivän päästä.

Ja koska työntekijöitä on satoja tuhansia käy aina väistämättä niin, että joku avaa paketin ennen kuin kuuluisi voidakseen vilkaista lehtiä etukäteen. Tätä kautta nettiin päätyy ensiksi tekstimuotoisia huhuja, sitten hämärässä nopeasti otettuja suhruisia kännykkäkuvia ja lopulta kunnollisempiakin valokuvia. Mitä kiinnostavampi tiedonmuru on kyseessä, sitä suuremmaksi nousee kiusaus postata se netin kuvalaudoille tai Twitteriin, joista se sitten päätyy huhublogeihin ja lopulta uutissivustoille.

Monet tehtailevat toki huvikseen myös väärennettyjä vuotoja – uskottavaan tulokseen ei tarvita kuin Photoshop, printteri ja hämärässä otettu sumea valokuva. Ja kun nämä huhut päätyvät myös länteen, tekee kielimuuri Japanin ja muun maailman välillä tietysti entistä vaikeammaksi arvioida vuodon luotettavuutta. Olen huomannut joskus itsekin, miten ihmiset usein automaattisesti pitävät luotettavana valokuvaa jostakin, joka on painettu paperille vieraalla kielellä:

Tuohon uutiseen listaamani päivämäärät olivat itse asiassa ihan vain Netflixin lehdistötiedotteissaan kertomia päiviä. 

Pelien ohella eniten ihmisiä kiinnostavat totta kai myös manga- ja animevuodot. Suurin osa ennen virallista päivää vuotaneista animesovitusuutisista vuotaa siksi, että joku lähi- tai kirjakaupan työntekijä postaa nettiin etukäteen kuvan joko lehden kannesta tai pokkarin ympärillä olevasta paperivyötteestä, jossa mainostetaan asiaa. Mangan puolella taas ihmisiä kiinnostavat spoilerit ensi viikon luvun juonenkäänteistä.

Kaikessa tähän asti kuvailemassani on ollut kyse ihan vain embargojen rikkomisesta, ja niistä loppukuluttajien ei tietenkään tarvitse välittää mitään. Mangasarjojen suhteen ennakkovuotoihin kannustaa kuitenkin myös piratismi, ja sen suhteen homma menee ikävämmäksi.

Esimerkiksi Japanin isoimman mangalehden, joka maanantai ilmestyvän Weekly Shonen Jumpin, kanssa asiat ovat vuosikaudet edenneet osapuilleen näin:

  • Lehteä aletaan toimittaa kauppoihin torstaina
  • Joku työntekijä ”ostaa etukäteen” paketista yhden lehden
  • Suosituimpien sarjojen uusimmat luvut skannataan nettiin perjantain ja lauantain aikana
  • Sormi liipasimella odottavat fanikääntäjät kääntävät luvut englanniksi muutaman tunnin sisään ja julkaisevat ne – edelleen perjantain ja lauantain aikana
  • Lehti tulee myyntiin maanantaina

Prosessi saattaa kuulostaa satunnaistekijöillä ryyditetyltä purkkaviritykseltä, mutta se on toiminut näin jo pitkälti toista vuosikymmentä. Skannit ilmestyvät nettiin melkeinpä kellontarkasti.

Weekly Shonen Jump -lehden sarjoja julkaisevan fanikäännöstiimin uusimpien julkaisujen lista eilen lauantaina.

Nihkeää tästä tekee se, että sekä japanilaiskustantajat että niiden amerikkalaiset lisenssikustantajat ovat viime vuosina tehneet aika lailla kaikkensa vähentääkseen tarvetta piratismille ja fanikääntämiselle. Amerikkalaiskustantajat Viz, Yen Press ja Kodansha Comics simultaanijulkaisevat monia sarjojaan netissä jollain tavalla.

Suurinta osaa Shonen Jumpin sarjoista – eli juuri niitä sarjoja, joita innokkaimmin fanikäännetään – taas voi lukea sekä englanniksi että espanjaksi lehden japanilaisen kustantaja Shueishan tänä vuonna avaamasta Manga Plus -palvelusta. Ihan ilmaiseksi.

Sarjoja kuitenkin julkaistaan näissä palveluissa tietysti samana päivänä kuin Japanissa, eli fanikäännöksiin tottuneille monta päivää myöhässä. Ja niiltä, jotka ovat tottuneet seuraamaan sarjoja fanikäännösten tahtiin, vaatii ymmärrettävästi itsekuria odottaa maanantaihin asti – etenkin jos kaikki kaverit käyvät lukemassa sarjan jo perjantaina ja keskustelevat uusimmista juonenkäänteistä innoissaan. Eihän kukaan spoilaantua halua.

Osansa asialla on toki ikävä myös sillä, että mangan globaalin ja valtavan suosion myötä suurimmalla osalla sen kuluttajista on hyvin hämärä käsitys laillisen ja laittoman erosta, julkaisupäivistä tai ylipäätään virallisten julkaisukanavien olemassaolosta. Moni ei ole ehkä koskaan nähnyt paperille painettua mangaa missään muodossa, ja ajatus siitä että viralliset julkaisupäivät ovat riippuvaisia Japanissa julkaistavien paperilehtien myyntipäivistä tuntuu epäilemättä hyvin kaukaiselta ajatukselta.

Tämä on varmasti yleinen uskomus kuluttajien keskuudessa. Mutta jos sarjojen julkaisupäivää aikaistettaisiin kolme päivää, myös vuodot tapahtuisivat kolme päivää aiemmin.

Tämä saa tuskastumaan paitsi länsimaisen julkaisuteollisuuden työntekijät myös itse sarjojen konkreettiset tekijät. Sosiaalinen media on tuonut fanit ja tekijät lähemmäksi toisiaan kuin koskaan ennen, ja sen varjopuolena monet suosittuja sarjoja tekevät japanilaiset mangantekijät ovat vuosien varrella saaneet Twitterissä kommentteja sarjojensa länsimaisilta lukijoilta juonenkäänteistä, joita ei ole vielä julkaistu.

Joskus kommenttien mukaan liitetään screenshotteja fanikäännöksistä – koska monet (etenkään nuoremmat) kuluttajat eivät tosiaan edes välttämättä tiedosta, miten heidän netistä fanikäännöksinä lukemansa mangat oikeastaan eroavat vaikkapa nettisarjakuvista. Pyörittelimme tätä ongelmaa monesta kulmasta esimerkiksi Mangakartta-podcastin jaksossa 13. Vanhemmissa jaksoissa 9, 10 ja 11 olemme käyneet läpi myös sitä, miten länsimaiden suosituin kaupallinen piraattimangapalvelu on niin suosittu osittain juuri siksi, että sen käyttäjät eivät tiedä sen olevan laiton.

***

Japanissakin maailma on kuitenkin muuttumassa. Se perinteinen kuva mangalehtiä junassa lukevista bisnesmiehistä on nykyään jo hyvin pitkälti kadonnutta maailmaa, ja syy on pitkälti täällä lännessäkin tuttu ilmiö: printtimedian suosion väheneminen.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmiset lukisivat vähemmän mangaa – oikeastaan kaikkea muuta. Kännykät ja tabletit ovat ehkä korvanneet paperilehdet junissa, mutta ne jotka eivät pelaa niillä mobiilipelejä lukevat lähes takuuvarmasti juurikin mangaa.

Mangan suhteen printtimedian laskusuhdanne näyttää Japanissa tältä:

Mangaa viikoittaisina tai kuukausina lukuina julkaisevat antologialehdet jatkavat väistämätöntä syöksykierrettään, ja niiden digitaaliset versiot myyvät vain mitättömän vähän. Alaa seuraavat näkevätkin uutisia mangalehtien printtiversioiden lopettamisesta harva se viikko, ja niiden tilalle perustettavat ”nettilehdet” ovat usein lähinnä nettisivuja joilta uusimmat luvut voi lukea ilmaiseksi.

Myös useampia lukuja sisältäviä kokoomapokkareita (eli mangaa siinä muodossa kuin me sen täällä lännessä tunnemme) myydään yhä vähemmän – printtiversioina. Sen sijaan digitaalisten pokkarien myynti on räjähdysmäisessä kasvussa. Digitaalisten pokkarien myynti ohitti fyysiset pokkarit vuonna 2017, ja toistaiseksi huippua ei ole näkyvissä. (Tässä Japanin mangamarkkinat eroavat jyrkästi englanninkielisistä markkinoista, joista digipokkareiden myynnin arvioidaan olevan edelleen vasta noin 10-15 %.)

Jos lehti- ja pokkarimyynnit niputetaan yhteen erottelematta digiä ja printtiä, ovat manga-alan pokkarimyynnit itse asiassa nousussa:

Japanin digilevityksen vallankumouksen käynnistänyt katalyytti oli itse asiassa niinkin dramaattinen tapaus kuin vuoden 2011 maanjäristys. Kun maantiet olivat poikki eivätkä kauppoihin lehtiä vievät rekat päässeet kulkemaan, päätti Shueisha julkaista Shonen Jumpin sen viikon numeron ilmaiseksi netissä.

Ele oli tarkoitettu vain solidaarisuudenosoitukseksi, jotta lehden pääsisivät lukemaan myös ne, joiden kotipaikkakunnalle toimitukset eivät sillä viikolla tulleet. Se kuitenkin sai koko Japanin kustannusalan heräämään yhtäältä fyysisen jakelujärjestelmän haavoittuvuuteen että toisaalta digitaalisessa jakelussa piilevään potentiaaliin. Kenties tämä kehitys johtaa siihen, että tulevaisuudessa yhä useammat vuodot japanilaiseenkin viihteeseen liittyen saadaan lopulta jotain muuta kautta kuin paperilehtien kautta?

Ilmassa toki riippuu sitten se ikävä kysymys, miten lehtien katoaminen Japanin katukuvasta tulee vaikuttamaan itse sisältöön. Jos yhä useampi mangasarja luetaan jatkossa vasta pokkarimuodossa, sillä tulee väistämättä olemaan vaikutusta myös siihen, millaiset tarinat menestyvät ja miten niitä suunnitellaan ja rakennetaan. Mutta se onkin jo sen verran iso aihe, että jätetään se tällä kertaa sikseen.

Totta kai lehtien katoaminen vaikuttaa kuitenkin Japanissakin myös paikalliseen pelimediaan. Aikoinaan sen korkeinta majakkaa Famitsua pidettiin arvossa nimenomaan siksi, että toisin kuin Japanin muut pelilehdet se antoi täydet pisteet vain harvoille ja valituille peleille, ja välissä oli joskus vuosiakin tyhjää. Omistajanvaihdosten myötä täysiä pisteitä on kuitenkin alettu jakelemaan kuin leipää, totta kai Death Stranding mukaanlukien. On aika vaikea kuvitella, ettei taloudellinen paine tuntuisi myös siellä.

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja pitää Mangakartta-podcastia ja on Anime-lehden entinen päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

Edellinen: Pelihallit ovat nykyaikaa

Seuraava: Ruokahan se aina on mielessä

Lisää luettavaa