Tulevasta Pokémon Sword & Shield -peleistä julkistetaan uusia tiedonmurusia tasaiseen tahtiin ennen sen marraskuista julkaisua. Tällä viikolla ihmisiä on riemastuttanut epämääräisen komea ja sankarillinen linturitari Sirfetch’d. Se kehittyy ensimmäisten Pokémon-pelien tylsimpiin otuksiin kuuluvasta Farfetch’d-sorsasta, jolle harva on uhrannut yhtään ajatusta viimeiseen 20 vuoteen.
Tämä sai minut miettimään, miten harva Japanin ulkopuolella epäilemättä vieläkään on tietoinen siitä, miksi koko Farfetch’d on ylipäätään olemassa. Se on yhdelle vitsille perustuva Pokémon: viittaus sanontaan kamo ga negi wo shottekuru eli ”sieltä tulee sorsa kantaen purjoa.” Sitä käytetään tarkoittamaan epäuskottavan käytännöllistä yhteensattumaa, kirjaimellisesti siis "sorsaa, jonka mukana tulee omat höysteet". Farfetch’din englanninkielinen nimi on viittaus tähän sanontaan, mutta aika mahdottomasti ymmärrettävä sellainen – vaikka otuksen kuvaustekstissä sanotaankin sen olevan ”lähes sukupuuttoon metsästetty, koska se on ihmisistä herkullinen”.
Tämä sai minut miettimään yleisesti sitä, miten moni Pokémon pohjaa johonkin sellaiseen kulttuurilliseen meemiin tai kansanperinteen asiaan, joka on länsimaisille vaikeasti aukeava.
***
Pokémon-pelisarjan juuret ovat tunnetusti sen luojan Satoshi Tajirin nostalgisissa muistoissa lapsuuden kesälomaharrasteista. Osittain obon-juhlan takia Japanissa on perinteistä reissata kesällä sukuloimaan serkkujen tai mummon luokse, minkä vuoksi Tajirilla, Shigeru Miyamotolla ja monilla muilla saman sukupolven japanilaisilla on rutkasti lapsuusmuistoja maaseudulla seikkaillessa vietetyistä ”vanhojen aikojen kesistä”. Yksi perinteisimpiä kesäaktiviteetteja oli isojen ötököiden kuten tamminkaisten pyydystäminen, häkeissä pitäminen ja usuttaminen toisiaan vastaan.
Paljon ensimmäisen sukupolven pelien jälkeenkin Pokémon-peleissä on näkynyt viehtymys oikean maailman ötököiden ja muiden eläinten elinkaariin. Kun esimerkiksi Ninjada kehittyy Ninjaskiksi, sen tyhjästä kuoresta syntyy Shedinja – selvä viittaus laulukaskaiden luotuihin nahkoihin, jotka jäävät onttoina mutta aavemaisen kokonaisina paikoilleen. Samaan tapaan Burmyn tapa kasata itselleen kotelo ympäristöstään löytyvistä aineksista perustuu pussikkaisiin, perhosiin joiden toukat tekevät samoin. Paras kehitysmuotoineen on nimeään myöten viittaus niihin erilaisiin karmaiseviin loissieniin, jotka valtaavat isäntäötökkänsä ja vaikuttavat sen käytökseen.
Monet Pokémonit ovat vuosien varrella perustuneet kaikkialla tunnettuihin eläimiin ja esineisiin – ja mitä pitempään pelisarja on jatkunut, sitä enemmän inspiraatiota on otettu erilaisista kansainvälisesti tunnetuista konsepteista, vapaapainijoista kryptideihin. Tästä huolimatta japanilaiset inspiroituvat edelleen helpoiten nimenomaan oman kulttuuripiirinsä asioista, kuten huomaa vaikkapa nimenomaan japanilaista tuulikelloa muistuttavasta Chimechosta tai nimenomaan japanilaisissa pyhäköissä käytettyä kulkusta muistuttavasta Chinglingistä.
Tämän vuoksi hyvinkin moni Pokémon pohjaa edelleen säännöllisesti nimenomaan japanilaisen kansanperinteen olentoihin, hirviöihin tai ihan vain sellaisiin kulttuurillisiin konsepteihin, jotka eivät todennäköisesti asiaan perehtymättömille aukea.
Paljon Farfetch’diä muistuttava tapaus on esimerkiksi Meowth-kissa. Se on kuuluisa animesarjassa esiintyvän yksilön vuoksi, mutta alkuperäisissä peleissä se oli Farfetch’din tapaan tylsä kuin saapas. Sen nimikkohyökkäys, rahaa sirotteleva Pay Day, käy järkeen vasta kun tietää koko otuksen olevan viittaus sanontaan neko ni koban eli ”kolikkoja kissoille”, mikä tarkoittaa osapuilleen samaa kuin ”helmiä sioille”. Meowthin otsassa oleva laatta onkin nimenomaan koban, 1800-luvulla käytetty kultakolikko, jonka ikoninen muoto on jokaiselle japanilaiselle tuttu.
Kaikki alkuperäisiä pelejä pelanneet oppivat joko koulun välitunneilla tai viimeistään strategiaoppaasta, että täysin hyödytön Magikarp-karppi kehittyy tasolla 20 massiiviseksi Gyarados-vesilohikäärmeeksi. Aluksi tämä saattaa tuntua vain karmiselta kostolta – ensimmäisen Magikarpin saa peleissä todennäköisesti epäilyttävältä huijarilta, joka myy sellaista rahaa vastaan ennen kuin pelaaja oppii, että samanlaisia saa ongittua ilmaiseksi viereiseltä laiturilta.
Se miksi karpista tulee nimenomaan lohikäärme saattaa kuitenkin tuntua puhtaalta hölynpölyltä, joka on valittu lähinnä sen epäuskottavuuden vuoksi. Näin ei kuitenkaan ole: evoluutio pohjautuu kiinalaiseen legendaan siitä, miten ne karpit, jotka onnistuvat nousemaan Keltaisessajoessa olevan, Lohikäärmeen portiksi kutsutun vesiputouksen yli, muuttuvat lohikäärmeiksi. Monet karpit tunnetaan tavastaan hypätä pelästyessään jopa kolmen metrin korkeuteen vedestä, mikä on epäilemättä edesauttanut legendaa vesiputoukseen nousemisesta (ja myös antanut inspiraation Magikarpin vauriota tekemättömälle Splash-hyökkäykselle).
Yksinkertaisemmin aukeava legendatapaus taas on Ninetales, joka pohjaa suoraan kaikkiin niihin legendoihin, joita Japanissa kettuihin yhdistetään. Vanhetessaan ja muuttuessaan yhä maagisemmiksi kettujen sanotaan kasvattavan uuden hännän joka sadas vuosi, kunnes tuhatvuotisilla ketuilla on lopulta yhdeksän häntää. Muodonmuutoksensa loppuun saattaneiden kettujen uskottiin muuttuvan valkoisiksi ja voivan syökseä tulta, mikä selittää Pokémonin värin ja Fire-tyypin.
Ninetales kehittyy Vulpixista, jolla keskenkasvuisena on loogisesti vasta kuusi häntää.
Japanilaisessa mytologiassa on ylipäätään usein se kantava teema, että eläimet ja esineet muuttuvat sitä yliluonnollisemmiksi, mitä enemmän niillä on ikää ja historiaa: yliluonnollinen ja luonnollinen ovat samaa jatkumoa ja elävät samassa maailmassa. Esimerkiksi kissojen uskottiin pystyvän muuttumaan yliluonnollisiksi nekomata-kissoiksi, jotka olivat älykkäitä kuin ihmiset ja joilla oli kaksihaarainen häntä.
Yksi Eeveen kehitymuodoista on Espeon, vihollisen hyökkäyksiä ennakoiva Psychic-tyypin Pokémon, joka muistuttaa enemmän kissaa kuin monet muut Eeveen kehitysmuodot. Jos olet koskaan törmännyt japanilaisessa viihteessä ajatukseen kaksihäntäisestä, mahdollisesti puhuvasta kissasta, kyseessä on samaan tapaan jonkinlainen nekomata.
Mitä pitemmälle Pokémon-sarja on edennyt, sitä epämääräisemmäksi monet viittaukset yliluonnollisiin olentoihin ovat kuitenkin muuttuneet. Hyvä esimerkki on Dusclops: ensi näkemältä siitä tulee ehkä mieleen lähinnä jonkinlainen kykloopin ja muumion yhdistelmä.
Dusclopsin sanotaan kuitenkin imevän sieluja ja olevan sisältä ontto. Tästä tulee mieleen paperilyhtykummitus, kansanperinteen hirviö, joka on saanut inspiraationsa siitä miten vaakasuunnassa rikki revenneillä paperilyhdyillä näyttää olevan ammottava suu. Usein niillä kuvataan olevan vain yksi silmä. Toisaalta japanilaisesta kansanperinteestä löytyy muitakin yksisilmäisiä hirviöitä, joten todennäköisesti Dusclops onkin useamman konseptin yhdistelmä.
Toinen hyvin kevyesti mihinkään kansanperinteeseen pohjautuva Pokémon on Jellicent-meduusa. Sen inspiraationa on Nurarihyon, joka kuvataan groteskin isopäisenä miehenä, joka on kaikkien yliluonnollisten olentojen johtaja ja mahdoton saada kiinni.
Joillain alueilla tällä nimellä on kuvattu myös meduusamaisia olentoja, jotka kelluvat meressä juuri ja juuri ulottumattomissa; nämä ovat todennäköisesti olleet alun perin eri legendoja, jotka on yhdistetty toisiinsa, koska nimi ”Nurarihyon” viittaa saavuttamattomuuteen. Jellicentin kuninkaallisen meduusan ulkonäkö tuntuu olevan yhdistelmä molempia.
Monet Pokémonit liittyvät kansanperinteeseen niin yksinkertaisen yksityiskohdan kautta, että asiasta tietämätön ei välttämättä edes huomaa mitään. Esimerkiksi Whiscash näyttää ensivilkaisulta ihan vain monnilta.
Se miksi Whiscash on tyypiltään Water/Ground eikä pelkkä Water ja miksi se oppii Earthquake-hyökkäyksen ovat kuitenkin jokaiselle japanilaiselle täysin ilmiselvä juttu. Monnit kun on perinteisesti yhdistetty maanjäristyksiin; ne pystyvät aistimaan lähestyvän järistyksen, minkä vuoksi maanjäristysten uskottiin aikoinaan olevan jättiläismonni Namazun aiheuttamia. Monnit yhdistetään maanjäristyksiin niin arkisesti, että tätä yhdistelmää näkee pelien lisäksi ihan jokapäiväisessä elämässäkin. Monnimaskottia käytetään Japanissa kaikenlaisissa maanjäristyksiin liittyvissä väestönsuojayhteyksissä, mukaan lukien Japanin maanjäristysvaroitusjärjestelmän logossa.
Samanlaisia hyvin yksinkertaisia viittauksia löytyy lukuisia. Esimerkiksi Dunsparce on käytännössä ihan vain Tsuchinoko, joka on myyttinen lihava käärme. Shiftry on tengu, vuorilla elävä pitkänenäisenä miehenä tai korppina kuvattu kujeilijahenki. Sen jalat jopa muistuttavat tengu-geta-puukenkiä, jotka on nimetty tengujen mukaan koska niiden pitkä hammas muistuttaa tengujen nenää.
Vielä selvempi viittaus ovat Tornadus ja Thundurus. Ne perustuvat tuulenjumala Fuujiniin ja ukkosenjumala Raijiniin, jotka ovat ulkonäöltään niin tunnusomainen parivaljakko, että niihin (tai todennäköisesti niitä esittäviin patsaisiin) on vaikea olla törmäämättä japanilaisessa viihteessä. (Itselleni ne taisivat viimeksi tulla vastaan Super Mario Odysseyssa.)
Monet Pokémonit perustuvat kuitenkin myös vähemmän tunnettuihin tai paikallisiin taruolentoihin. Hyvä esimerkki ovat Sneasel ja sen kehitysmuoto Weavile, jotka elävät lumisilla vuorilla ja hyökkäävät saaliinsa kimppuun laumoissa terävillä kynsillään. Ne perustuvat selvästi Kamaitachi-sirppinäätään, joka… tekee käytännössä täsmälleen samaa. Siitä kerrotaan tarinoita lähinnä Keski-Japanissa, eikä sitä voi väittää erityisen yleiseksi kansanperinteen olennoksi japanilaisessa viihteessä, koska onhan se aika höpsö.
Toisin kuin Futakuchi-onna, nainen jolla on ahnas suu takaraivossaan. Siitä on saanut inspiraationsa Mawile, joka on edestä feminiininen mutta takaa hirviömäinen.
Drowzee on mielenkiintoinen tapaus. Sen tapa hypnotisoida vastustajansa ja käyttää Dream Eater -hyökkäystä on selvä viittaus unia syövään bakuun, joka lähivuosisatoina on yhdistetty aikoinaan vieraana ja eksoottisena eläimenä pidettyyn tapiiriin.
Niin ikään bakusta on ottanut inspiraatiota myöhempiin Pokémon-sukupolviin kuuluva Munna. Toisaalta se muistuttaa selvästi myös suitsukkeen tai hyttyssavun polttamiseen tarkoitettua savitelinettä, jotka usein ovat porsaan muotoisia.
Edelliset ovat lännessä suhteellisen helposti tunnistettavia. Sen sijaan Jynx on Pokémon, joka lännessä on helposti tulkittu lähinnä rasistiseksi stereotyypiksi – niin vahvasti, että sen alkujaan musta ihonväri on sittemmin muutettu violetiksi.
Tässä tulkinnassa ei kuitenkaan ole juurikaan järkeä, jos ottaa huomioon Jynxin Ice-tyypin ja blondit hiukset. Se johtuu siitä, että koko otus pohjaa oikeastaan Yamanba-vuoreneukkoon, jotka tarinan mukaan elivät lumisilla vuorilla ja tarjosivat yösijan väsyneille kulkijoille, mutta olivat oikeasti kannibaaleja. Näytelmissä vuoreneukkojen esittäjät maalasivat kasvonsa mustiksi ja käyttivät punaista kimonoa ja valkoista peruukkia.
Samaan aikaan kyseessä tuntuu kuitenkin olevan myös irvailu katumuotityyli gangurolle, jonka suosio oli huipussaan ensimmäisten pelien julkaisuaikaan 90-luvun puolessavälissä. Sen äärimmäistä päätä – johon kuuluivat monen sentin tekokynnet, mustanpuhuva rusketus, vetyperoksidihiukset ja vaalea meikki - kutsuttiin (ilmeisistä syistä) niin ikään nimellä ”yamanba”.
Jos sanaa googlaa, saa todennäköisesti vastaansa ensisijaisesti eteensä katumuotityyliä, ei kansanperinteen olentoja. Teinitytöille irvailuun tuntuu viittaavan myös Jynxin kuvausteksti, jossa mainitaan ”lantiota keikuttava, tanssimainen kävely” ja ”ihmiskieltä muistuttava mutta käsittämätön puhe”.
Kyseessä ei toki ole ainoa Pokémon, joka tuntuu olevan viittaus oikean maailman katumuotityyleihin. Onhan meillä esimerkiksi Gothitelle. Toisaalta on mahdollista, että Jynxissä on myös mukana vähän vuorilla elävää lumikuningatarhenkistä jäänaista, yuki-onnaa – jolla on toisaalta nykyään ihan omakin Pokémoninsa, Froslass.
Toki jo ensimmäisistä Pokémon-sukupolvista löytyy olentoja, jotka ovat vähemmän ilmeisiä viittauksia kansanperinteen olentoihin. Harva tuskin on esimerkiksi miettinyt Slowbro-perhettä tältä kannalta – mutta ne ovat kuitenkin selvä viittaus Sazae-oniin, naiseen jonka on riivannut turbaanikotilo. Ajatus siitä että Pokémonin luonne ja käytös muuttuu täysin kun se se tulee kotilon puremaksi on selvästi tähän konseptiin perustuva.
Listaa voisi toki pidentää vielä lukuisilla tulkinnanvaraisilla tapauksilla: kun henkimaailma on kyseessä, toisiaan muistuttavia konsepteja löytyy halki maailman. Voisi esimerkiksi väittää että kynttiläkummitus Litwickin tapa johdattaa ihmisiä harhaan pimeydessä ja imeä näiden elinvoimaa perustuu Hitodama-henkiin, mutta toisaalta vastaavanlaisia virvatulia löytyy monista muistakin kulttuureista.
Lisäksi kansantaruviittausten etsiminen japanilaisesta popkulttuurista on pahimmillaan loppumaton suo, jossa ei koskaan voi olla varma siitä, onko kyseessä pelkkä yhteensattuma vai jokin oikea legenda, josta kukaan ei vain ole koskaan kirjoittanut mitään englanniksi. Voiko esimerkiksi olla sattumaa, että naruunsa tarttuvia lapsia tuonpuoleiseen vievä ilmapallo Drifloon muistuttaa kuvaukseltaan niin paljon sitä yliluonnollista olentoa, joka esiintyi Mushishin jaksossa 19?
Samaan tapaan olen vuosien ajan miettinyt, voiko olla sattumaa, että niin monessa teoksessa esiintyy jättimäisiä sammakkoja erilaisten linnanherrojen ja vastaavien rooleissa – Digimonista Inuyashaan. Ainahan kyse voi olla myös sattumasta – mutta siitä huolimatta takaraivossa kaihertaa jatkuva vainoharhaisuus siitä, että Japanin kansanperinteestä ei vain voi koskaan tietää ihan kaikkea. Ja silloin ei voi koskaan olla ihan varma siitä, onko todella ymmärtänyt mitä popkulttuurissa näkee.
---
Petteri Uusitalo
Kirjoittaja pitää Mangakartta-podcastia ja on Anime-lehden entinen päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.
---
Edellinen: Hideo Kojima on visual novel -kirjoittaja
Seuraava: Japanilaispelien pitkät nimet
Kommentit
En oikeastaan tiennyt mitään näistä. Heti nostaa arvostusta Pokemonien suunnittelua kohtaa suuresti. Olisikin ihan kiinnostava tietää, että viittaavatko kaikki Pokemonit tavalla tai toisella johonkin Japanilaiseen juttuun?
Tuo Farfetch'd huvitti lapsena purjosipulinsa kanssa. Ei sitä ollenkaan pohtinut, että siinä olikin oikeasti joku merkitys takana.
Eivät toki läheskään kaikki, tähän vain keräsin niitä ilmeisimpiä ja hauskoimpia tapauksia. Suurin osa Pokémoneista on toki ihan vain oikean maailman eläinten tai esineiden inspiroimia.
Tai länsimaisten mytologisten olentojen, kuten Groudon ja Kyogre, jotka ovat vähän niin kuin vastine Raamatun Behemotille ja Leviatanille. Tai Yveltal, Xerneas ja Zygarde, jotka pohjaavat skandinaavisen mytologian Yggdrasil-puun kotkaan, peuraan ja lohikäärmeeseen.
Aika monta näistä tiesin, mutta jo artikkelin ensimmäinen otus,Farfetch'd, oli aina mysteeri minulle.
Yksi Pokemonin valtavan suosion syistä maailmanlaajuisesti (verrattuna esim. Yokai Watchiin) lienee se, että Pokemon-designit ovat saaneet vaikutteita muualtakin kuin japanilaisista kansantaruista.
Erittäin pätevä huomio, sillä lapsena noita tietenkin vertailtiin eläimiin ja ötököihin. Ei Pokemonien ulkomuotoja koskaan kyseenalaistettu. Yokai Watchiin otukset ovat vaan liian outoja ja Digimonien liian hirviöimäisiä.
Olen kirjoittanut gradun Pokémonien japaninkielisten nimien merkityksistä. Antoisia lukuhetkiä! Näkökulma on hieman eri (keskittyen yksinomaan Pokémonien nimiin eikä siihen, mihin samaiset Pokémonit yleisesti ottaen viittaavat), mutta esimerkiksi tässäkin bloggauksessa mainittu Namazun (engl. Whiscash) tulee mainituksi.
Japanilaiseen kulttuuriin perehtyneenä Pokémon-harrastajana on muuten turhauttavaa lukea jokaisen uuden pelisukupolven yhteydessä "tekijöiden ideat ovat loppuneet" -kommentteja, vaikka tosiasiassa useimmiten vain kommentoijien tiedot viittauksen kohteista ovat loppuneet. Tämä blogiteksti antaa erinomaista esimakua Pokémonien suunnitteluun liittyvästä ajatustyöstä.
Onhan nämä ideat Pokemonien taustalla kiehtovia, mutta ei se mitenkään poista sitä, että monet tässäkin blogissa esitetyt designit ovat silti aika innottomia tai suorastaan rumia.
Eihän se, että ymmärtää ajatuksen designin taustalla vielä tarkoita, että itse designistä tarvitsee tykätä.
Haerski: Designeihinhän en ottanut kantaakaan, sillä kommentoin vain "tekijöiden ideat ovat loppuneet" -kommentointia tämän blogipostin teeman mukaisesti. Idea = ajatus Pokemonin taustalla (ei ulkonäöllinen design-idea).
Henkilökohtaisesti minua kiehtovat enemmän Pokemonien taustalla olevat ideat kuin niiden eksakti ulkonäöllinen design. Heikommankin designin saa näyttämään paremmalta erilaisella taidetyylillä, kuten esimerkiksi Pokemon-korttien monipuolisesta kuvituksesta näemme.
Tällaiset hassunhauskat viittauksethan ovat nimenomaan ideoina erittäin rajallisia. Kun "purjoankan" on kerran keksinyt, niin sen idean elinkaari oli siinä ja jatkossa pitää keksiä jotain muuta. Etenkin kun ideoita pitäisi ammentaa Pokemon-franchisen suhteellisen kapeaan kontekstiin, alkaa sopivat idea olla aika pian kortilla.
Tämänkin blogin esimerkeistä jo näkee kuinka hauskaa tekijöillä on ollut ensimmäisen generaation hiviöiden kanssa. Farfetchin ja Magikarpin "taustatarinat" oli leikkisiä ja oivaltavia, jopa satumaisia. Niistä tosiaan tulee lapsuus mieleen. Samaa ei voi sanoa monista myöhemmistä ideoista: Esim. Tornadus ja Thundurus nyt vaan on Fuujin ja Raijin ja siinä se. Mielenkiintoisia toki nämäkin, mutta ei nämä enää tunnu samalla tavalla Pokemon-maailmaan sopivalta.
On siis tästäkin näkökulmasta ihan perusteltua sanoa, että ideat on jo loppuneet kesken.
Kauneus on katsojan silmissä, joten kai tässä jokainen voi olla mielestään ihan yhtä paljon oikeassa tai väärässä. Ihan yhtälailla löytyy onnistuneita/epäonnistuneita designeja niin menneiltä ajoilta, kuin uusimmista pokemoneista.
Itselleni ei ole loppujen lopuksi kovin selkeää, että mitkä esim tämän blogin esitetyistä pokemoneista edustavat uutta, ja mikä wanhaa suunnittelua.
Täällä kommenteissa näkyy hyvää pohdintaa siitä, että kulkevatko välttämättä ideat/tarinat/designin "laatu" käsikädessä, tai mikä niistä nyt kielii yksiselitteisesti siitä, että ideat olisivat lopussa, mutta silti en ihan allekirjoita Haerskin kantaa "On siis tästäkin näkökulmasta ihan perusteltua sanoa, että ideat on jo loppuneet kesken."
Mutta mielenkiintoinen blogi, ja mukava lukea kommentteja, välillä tuntuu juuri Idän lumo herättävän eniten keskustelua, vaikka näitä joskus on arvosteltu siitä, etteivät "kuuluisi" pelaaja-lehden sivuille
@kukkomestari
Idea oli siinä, että ihan vaan henkilökohtaisesti pidän sitä jo melko innottomana, että Pokemoneiksi haalitaan jotain jumalia, henkiä ja muita myyttisiä olentoja Japanin mytologiasta. Voi olla ihan mielenkiintoista kuulla mikä yhteys niillä on Japanin kulttuuriin, mutta silti ne tuntuvat Pokemonien maailmassa sinne kuulumattomilta.
Eli on tästäkin näkökulmasta ihan perusteltua sanoa, että ideat on loppuneet kesken, jos nykyiset ideat entistä useammin johtaa huonoihin designeihin.