Idän lumo: Pokémonit joita ulkomaalainen ei voi ymmärtää / Blogit / pelaaja.fi

Idän lumo: Pokémonit joita ulkomaalainen ei voi ymmärtää

22.09.2019 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
24
Idän lumo: Pokémonit joita ulkomaalainen ei voi ymmärtää

Tulevasta Pokémon Sword & Shield -peleistä julkistetaan uusia tiedonmurusia tasaiseen tahtiin ennen sen marraskuista julkaisua. Tällä viikolla ihmisiä on riemastuttanut epämääräisen komea ja sankarillinen linturitari Sirfetch’d. Se kehittyy ensimmäisten Pokémon-pelien tylsimpiin otuksiin kuuluvasta Farfetch’d-sorsasta, jolle harva on uhrannut yhtään ajatusta viimeiseen 20 vuoteen.

Tämä sai minut miettimään, miten harva Japanin ulkopuolella epäilemättä vieläkään on tietoinen siitä, miksi koko Farfetch’d on ylipäätään olemassa. Se on yhdelle vitsille perustuva Pokémon: viittaus sanontaan kamo ga negi wo shottekuru eli ”sieltä tulee sorsa kantaen purjoa.” Sitä käytetään tarkoittamaan epäuskottavan käytännöllistä yhteensattumaa, kirjaimellisesti siis "sorsaa, jonka mukana tulee omat höysteet". Farfetch’din englanninkielinen nimi on viittaus tähän sanontaan, mutta aika mahdottomasti ymmärrettävä sellainen – vaikka otuksen kuvaustekstissä sanotaankin sen olevan ”lähes sukupuuttoon metsästetty, koska se on ihmisistä herkullinen”.

Tämä sai minut miettimään yleisesti sitä, miten moni Pokémon pohjaa johonkin sellaiseen kulttuurilliseen meemiin tai kansanperinteen asiaan, joka on länsimaisille vaikeasti aukeava.

***

Pokémon-pelisarjan juuret ovat tunnetusti sen luojan Satoshi Tajirin nostalgisissa muistoissa lapsuuden kesälomaharrasteista. Osittain obon-juhlan takia Japanissa on perinteistä reissata kesällä sukuloimaan serkkujen tai mummon luokse, minkä vuoksi Tajirilla, Shigeru Miyamotolla ja monilla muilla saman sukupolven japanilaisilla on rutkasti lapsuusmuistoja maaseudulla seikkaillessa vietetyistä ”vanhojen aikojen kesistä”. Yksi perinteisimpiä kesäaktiviteetteja oli isojen ötököiden kuten tamminkaisten pyydystäminen, häkeissä pitäminen ja usuttaminen toisiaan vastaan.

Paljon ensimmäisen sukupolven pelien jälkeenkin Pokémon-peleissä on näkynyt viehtymys oikean maailman ötököiden ja muiden eläinten elinkaariin. Kun esimerkiksi Ninjada kehittyy Ninjaskiksi, sen tyhjästä kuoresta syntyy Shedinja – selvä viittaus laulukaskaiden luotuihin nahkoihin, jotka jäävät onttoina mutta aavemaisen kokonaisina paikoilleen. Samaan tapaan Burmyn tapa kasata itselleen kotelo ympäristöstään löytyvistä aineksista perustuu pussikkaisiin, perhosiin joiden toukat tekevät samoin. Paras kehitysmuotoineen on nimeään myöten viittaus niihin erilaisiin karmaiseviin loissieniin, jotka valtaavat isäntäötökkänsä ja vaikuttavat sen käytökseen.

Monet Pokémonit ovat vuosien varrella perustuneet kaikkialla tunnettuihin eläimiin ja esineisiin – ja mitä pitempään pelisarja on jatkunut, sitä enemmän inspiraatiota on otettu erilaisista kansainvälisesti tunnetuista konsepteista, vapaapainijoista kryptideihin. Tästä huolimatta japanilaiset inspiroituvat edelleen helpoiten nimenomaan oman kulttuuripiirinsä asioista, kuten huomaa vaikkapa nimenomaan japanilaista tuulikelloa muistuttavasta Chimechosta tai nimenomaan japanilaisissa pyhäköissä käytettyä kulkusta muistuttavasta Chinglingistä.

Tämän vuoksi hyvinkin moni Pokémon pohjaa edelleen säännöllisesti nimenomaan japanilaisen kansanperinteen olentoihin, hirviöihin tai ihan vain sellaisiin kulttuurillisiin konsepteihin, jotka eivät todennäköisesti asiaan perehtymättömille aukea.

Paljon Farfetch’diä muistuttava tapaus on esimerkiksi Meowth-kissa. Se on kuuluisa animesarjassa esiintyvän yksilön vuoksi, mutta alkuperäisissä peleissä se oli Farfetch’din tapaan tylsä kuin saapas. Sen nimikkohyökkäys, rahaa sirotteleva Pay Day, käy järkeen vasta kun tietää koko otuksen olevan viittaus sanontaan neko ni koban eli ”kolikkoja kissoille”, mikä tarkoittaa osapuilleen samaa kuin ”helmiä sioille”. Meowthin otsassa oleva laatta onkin nimenomaan koban, 1800-luvulla käytetty kultakolikko, jonka ikoninen muoto on jokaiselle japanilaiselle tuttu.

Kaikki alkuperäisiä pelejä pelanneet oppivat joko koulun välitunneilla tai viimeistään strategiaoppaasta, että täysin hyödytön Magikarp-karppi kehittyy tasolla 20 massiiviseksi Gyarados-vesilohikäärmeeksi. Aluksi tämä saattaa tuntua vain karmiselta kostolta – ensimmäisen Magikarpin saa peleissä todennäköisesti epäilyttävältä huijarilta, joka myy sellaista rahaa vastaan ennen kuin pelaaja oppii, että samanlaisia saa ongittua ilmaiseksi viereiseltä laiturilta.

Se miksi karpista tulee nimenomaan lohikäärme saattaa kuitenkin tuntua puhtaalta hölynpölyltä, joka on valittu lähinnä sen epäuskottavuuden vuoksi. Näin ei kuitenkaan ole: evoluutio pohjautuu kiinalaiseen legendaan siitä, miten ne karpit, jotka onnistuvat nousemaan Keltaisessajoessa olevan, Lohikäärmeen portiksi kutsutun vesiputouksen yli, muuttuvat lohikäärmeiksi. Monet karpit tunnetaan tavastaan hypätä pelästyessään jopa kolmen metrin korkeuteen vedestä, mikä on epäilemättä edesauttanut legendaa vesiputoukseen nousemisesta (ja myös antanut inspiraation Magikarpin vauriota tekemättömälle Splash-hyökkäykselle).

Yksinkertaisemmin aukeava legendatapaus taas on Ninetales, joka pohjaa suoraan kaikkiin niihin legendoihin, joita Japanissa kettuihin yhdistetään. Vanhetessaan ja muuttuessaan yhä maagisemmiksi kettujen sanotaan kasvattavan uuden hännän joka sadas vuosi, kunnes tuhatvuotisilla ketuilla on lopulta yhdeksän häntää. Muodonmuutoksensa loppuun saattaneiden kettujen uskottiin muuttuvan valkoisiksi ja voivan syökseä tulta, mikä selittää Pokémonin värin ja Fire-tyypin.

Ninetales kehittyy Vulpixista, jolla keskenkasvuisena on loogisesti vasta kuusi häntää.

Japanilaisessa mytologiassa on ylipäätään usein se kantava teema, että eläimet ja esineet muuttuvat sitä yliluonnollisemmiksi, mitä enemmän niillä on ikää ja historiaa: yliluonnollinen ja luonnollinen ovat samaa jatkumoa ja elävät samassa maailmassa. Esimerkiksi kissojen uskottiin pystyvän muuttumaan yliluonnollisiksi nekomata-kissoiksi, jotka olivat älykkäitä kuin ihmiset ja joilla oli kaksihaarainen häntä.

Yksi Eeveen kehitymuodoista on Espeon, vihollisen hyökkäyksiä ennakoiva Psychic-tyypin Pokémon, joka muistuttaa enemmän kissaa kuin monet muut Eeveen kehitysmuodot. Jos olet koskaan törmännyt japanilaisessa viihteessä ajatukseen kaksihäntäisestä, mahdollisesti puhuvasta kissasta, kyseessä on samaan tapaan jonkinlainen nekomata.

Mitä pitemmälle Pokémon-sarja on edennyt, sitä epämääräisemmäksi monet viittaukset yliluonnollisiin olentoihin ovat kuitenkin muuttuneet. Hyvä esimerkki on Dusclops: ensi näkemältä siitä tulee ehkä mieleen lähinnä jonkinlainen kykloopin ja muumion yhdistelmä.

Dusclopsin sanotaan kuitenkin imevän sieluja ja olevan sisältä ontto. Tästä tulee mieleen paperilyhtykummitus, kansanperinteen hirviö, joka on saanut inspiraationsa siitä miten vaakasuunnassa rikki revenneillä paperilyhdyillä näyttää olevan ammottava suu. Usein niillä kuvataan olevan vain yksi silmä. Toisaalta japanilaisesta kansanperinteestä löytyy muitakin yksisilmäisiä hirviöitä, joten todennäköisesti Dusclops onkin useamman konseptin yhdistelmä.

Toinen hyvin kevyesti mihinkään kansanperinteeseen pohjautuva Pokémon on Jellicent-meduusa. Sen inspiraationa on Nurarihyon, joka kuvataan groteskin isopäisenä miehenä, joka on kaikkien yliluonnollisten olentojen johtaja ja mahdoton saada kiinni.

Joillain alueilla tällä nimellä on kuvattu myös meduusamaisia olentoja, jotka kelluvat meressä juuri ja juuri ulottumattomissa; nämä ovat todennäköisesti olleet alun perin eri legendoja, jotka on yhdistetty toisiinsa, koska nimi ”Nurarihyon” viittaa saavuttamattomuuteen. Jellicentin kuninkaallisen meduusan ulkonäkö tuntuu olevan yhdistelmä molempia.

Monet Pokémonit liittyvät kansanperinteeseen niin yksinkertaisen yksityiskohdan kautta, että asiasta tietämätön ei välttämättä edes huomaa mitään. Esimerkiksi Whiscash näyttää ensivilkaisulta ihan vain monnilta.

Se miksi Whiscash on tyypiltään Water/Ground eikä pelkkä Water ja miksi se oppii Earthquake-hyökkäyksen ovat kuitenkin jokaiselle japanilaiselle täysin ilmiselvä juttu. Monnit kun on perinteisesti yhdistetty maanjäristyksiin; ne pystyvät aistimaan lähestyvän järistyksen, minkä vuoksi maanjäristysten uskottiin aikoinaan olevan jättiläismonni Namazun aiheuttamia. Monnit yhdistetään maanjäristyksiin niin arkisesti, että tätä yhdistelmää näkee pelien lisäksi ihan jokapäiväisessä elämässäkin. Monnimaskottia käytetään Japanissa kaikenlaisissa maanjäristyksiin liittyvissä väestönsuojayhteyksissä, mukaan lukien Japanin maanjäristysvaroitusjärjestelmän logossa.

Samanlaisia hyvin yksinkertaisia viittauksia löytyy lukuisia. Esimerkiksi Dunsparce on käytännössä ihan vain Tsuchinoko, joka on myyttinen lihava käärme. Shiftry on tengu, vuorilla elävä pitkänenäisenä miehenä tai korppina kuvattu kujeilijahenki. Sen jalat jopa muistuttavat tengu-geta-puukenkiä, jotka on nimetty tengujen mukaan koska niiden pitkä hammas muistuttaa tengujen nenää.

Vielä selvempi viittaus ovat Tornadus ja Thundurus. Ne perustuvat tuulenjumala Fuujiniin ja ukkosenjumala Raijiniin, jotka ovat ulkonäöltään niin tunnusomainen parivaljakko, että niihin (tai todennäköisesti niitä esittäviin patsaisiin) on vaikea olla törmäämättä japanilaisessa viihteessä. (Itselleni ne taisivat viimeksi tulla vastaan Super Mario Odysseyssa.)

Monet Pokémonit perustuvat kuitenkin myös vähemmän tunnettuihin tai paikallisiin taruolentoihin. Hyvä esimerkki ovat Sneasel ja sen kehitysmuoto Weavile, jotka elävät lumisilla vuorilla ja hyökkäävät saaliinsa kimppuun laumoissa terävillä kynsillään. Ne perustuvat selvästi Kamaitachi-sirppinäätään, joka… tekee käytännössä täsmälleen samaa. Siitä kerrotaan tarinoita lähinnä Keski-Japanissa, eikä sitä voi väittää erityisen yleiseksi kansanperinteen olennoksi japanilaisessa viihteessä, koska onhan se aika höpsö.

Toisin kuin Futakuchi-onna, nainen jolla on ahnas suu takaraivossaan. Siitä on saanut inspiraationsa Mawile, joka on edestä feminiininen mutta takaa hirviömäinen.

Drowzee on mielenkiintoinen tapaus. Sen tapa hypnotisoida vastustajansa ja käyttää Dream Eater -hyökkäystä on selvä viittaus unia syövään bakuun, joka lähivuosisatoina on yhdistetty aikoinaan vieraana ja eksoottisena eläimenä pidettyyn tapiiriin.

Niin ikään bakusta on ottanut inspiraatiota myöhempiin Pokémon-sukupolviin kuuluva Munna. Toisaalta se muistuttaa selvästi myös suitsukkeen tai hyttyssavun polttamiseen tarkoitettua savitelinettä, jotka usein ovat porsaan muotoisia.

Edelliset ovat lännessä suhteellisen helposti tunnistettavia. Sen sijaan Jynx on Pokémon, joka lännessä on helposti tulkittu lähinnä rasistiseksi stereotyypiksi – niin vahvasti, että sen alkujaan musta ihonväri on sittemmin muutettu violetiksi.

Tässä tulkinnassa ei kuitenkaan ole juurikaan järkeä, jos ottaa huomioon Jynxin Ice-tyypin ja blondit hiukset. Se johtuu siitä, että koko otus pohjaa oikeastaan Yamanba-vuoreneukkoon, jotka tarinan mukaan elivät lumisilla vuorilla ja tarjosivat yösijan väsyneille kulkijoille, mutta olivat oikeasti kannibaaleja. Näytelmissä vuoreneukkojen esittäjät maalasivat kasvonsa mustiksi ja käyttivät punaista kimonoa ja valkoista peruukkia.

Samaan aikaan kyseessä tuntuu kuitenkin olevan myös irvailu katumuotityyli gangurolle, jonka suosio oli huipussaan ensimmäisten pelien julkaisuaikaan 90-luvun puolessavälissä. Sen äärimmäistä päätä – johon kuuluivat monen sentin tekokynnet, mustanpuhuva rusketus, vetyperoksidihiukset ja vaalea meikki - kutsuttiin (ilmeisistä syistä) niin ikään nimellä ”yamanba”.

Jos sanaa googlaa, saa todennäköisesti vastaansa ensisijaisesti eteensä katumuotityyliä, ei kansanperinteen olentoja. Teinitytöille irvailuun tuntuu viittaavan myös Jynxin kuvausteksti, jossa mainitaan ”lantiota keikuttava, tanssimainen kävely” ja ”ihmiskieltä muistuttava mutta käsittämätön puhe”.

Kyseessä ei toki ole ainoa Pokémon, joka tuntuu olevan viittaus oikean maailman katumuotityyleihin. Onhan meillä esimerkiksi Gothitelle. Toisaalta on mahdollista, että Jynxissä on myös mukana vähän vuorilla elävää lumikuningatarhenkistä jäänaista, yuki-onnaa – jolla on toisaalta nykyään ihan omakin Pokémoninsa, Froslass.

Toki jo ensimmäisistä Pokémon-sukupolvista löytyy olentoja, jotka ovat vähemmän ilmeisiä viittauksia kansanperinteen olentoihin. Harva tuskin on esimerkiksi miettinyt Slowbro-perhettä tältä kannalta – mutta ne ovat kuitenkin selvä viittaus Sazae-oniin, naiseen jonka on riivannut turbaanikotilo. Ajatus siitä että Pokémonin luonne ja käytös muuttuu täysin kun se se tulee kotilon puremaksi on selvästi tähän konseptiin perustuva.

Listaa voisi toki pidentää vielä lukuisilla tulkinnanvaraisilla tapauksilla: kun henkimaailma on kyseessä, toisiaan muistuttavia konsepteja löytyy halki maailman. Voisi esimerkiksi väittää että kynttiläkummitus Litwickin tapa johdattaa ihmisiä harhaan pimeydessä ja imeä näiden elinvoimaa perustuu Hitodama-henkiin, mutta toisaalta vastaavanlaisia virvatulia löytyy monista muistakin kulttuureista.

Lisäksi kansantaruviittausten etsiminen japanilaisesta popkulttuurista on pahimmillaan loppumaton suo, jossa ei koskaan voi olla varma siitä, onko kyseessä pelkkä yhteensattuma vai jokin oikea legenda, josta kukaan ei vain ole koskaan kirjoittanut mitään englanniksi. Voiko esimerkiksi olla sattumaa, että naruunsa tarttuvia lapsia tuonpuoleiseen vievä ilmapallo Drifloon muistuttaa kuvaukseltaan niin paljon sitä yliluonnollista olentoa, joka esiintyi Mushishin jaksossa 19?

Samaan tapaan olen vuosien ajan miettinyt, voiko olla sattumaa, että niin monessa teoksessa esiintyy jättimäisiä sammakkoja erilaisten linnanherrojen ja vastaavien rooleissa – Digimonista Inuyashaan. Ainahan kyse voi olla myös sattumasta – mutta siitä huolimatta takaraivossa kaihertaa jatkuva vainoharhaisuus siitä, että Japanin kansanperinteestä ei vain voi koskaan tietää ihan kaikkea. Ja silloin ei voi koskaan olla ihan varma siitä, onko todella ymmärtänyt mitä popkulttuurissa näkee.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja pitää Mangakartta-podcastia ja on Anime-lehden entinen päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Hideo Kojima on visual novel -kirjoittaja

Seuraava: Japanilaispelien pitkät nimet

Kommentit

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Mielenkiintoinen postaus. Aika monet näistä tiesin jo ennakkoon (kuten Magikarp, Ninetales, Jynx ja Espeon), mutta esim. nuo Slowbron ja Jellicentin taustat olivat täysin uutta tietoa.

Mitä Meowthiin tulee, luulin iät ajat sen pohjaavan puhtaasti niihin ns. onnenkissoihin eli maneki-nekoihin.Kehtaankin epäillä, että otukseen on käytetty tuon sananlaskun lisäksi myös maneki-nekoja, sillä jo sarjan varhaisessa promotaiteessa Meowth kuvattiin usein hyvin onnenkissamaisessa poseerauksessa.
IMAGE(https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQ_IZfFrZOjs5doJE5RgRhlw8bgGiPKBS2WR5RwJd1ii13PWEmG)
Ja toisaalta, kyllähän onnenkissat ovat tunnettuja rahantuojia, kobaneineen kaikkineen. Kävisi järkeen yhdistää useampi samantapainen sanonta/uskomus yhdeksi käteväksi paketiksi.

Kiinnostava taustatarina ei silti automaattisesti takaa kiinnostavaa, luovaa taikka edes silmää miellyttävää designia. Siinä kohtaa olen Haerskin kanssa samoilla linjoilla. Jellicent oli minusta sysiruma Pokemon jo 5. genissä. Frillish oli okei, mutten pitänyt sen pallopäisestä kehitysmuodosta. No, nyt voin ymmärtää mikä taustatekijä sai Jellicentin näyttämään niin pallopäiseltä… eikä se parantanut minun mielipidettäni Jellicentistä millään lailla.

Itseäni risookin se, kuinka paljon samoja/samankaltaisia elukoita sekä designeja Pokemon kierrättää genistä toiseen; esim. kissoja, koiria ja rapuja löytyy jo ties kuinka paljon. Kuten jo aikoinaan sanoin, maailmasta löytyisi kyllä roppakaupalla eläimiä sekä luonnonilmiöitä täysin uusia ideoita varten. Koko joukko konsepteja, joita Pokemon ei ole vielä hoksannut käyttää aiemmin. Vaan ei, on paljon helpompaa tehdä se 10. koira taikka kissa, lätkäistä siihen joku uusi gimmicki ja sitten jäädä odottelemaan, että otus takoo helppoa rahaa merchandise-puolella.

Näin ollen Pokemonilla voi olla vaikka kuinka kiinnostava taustatarina, mutta jos lopputulema on kuin köyhän miehen kopio jo olemassa olevasta Pokemonista (pahimmillaan jopa useista eri generaatioista), niin silloin voi surutta sanoa ideoiden olevan vähissä, nimenomaan siellä design-puolella. Ei se lähdemateriaali, vaan miten sitä lopulta muokataan. Esimerkiksi geneissä 3-5 KAIKKI tulistartterit olivat lopulta kahdella jalalla seisovia tuli/tappelu ottelijoita. Samaan aikaan vesistarttereilla oli eka nelinkontin kököttävä salamanteri (vesi/maa), kahdella jalalla seisova keisaripingviini (vesi/teräs) ja lopulta nelikontin könöttävä -ja silti miekkoja heilutteleva- samurai-hylje (pelkkä vesi). Jopa kasvistarttereilla oli tuona aikana enemmän variaatiota, kuin tulityypeillä.

Mitä noihin Raijin ja Fuujin knockoffeihin tulee, ne olivat minusta liian identtisiä jo aikoinaan. Ja nyt kun niitä vertaa esikuviensa patsaisiin, niin aika mielikuvituksettoman näköisiähän ne edelleen on, silläkin saraa. Samalla lailla en myöskään pitänyt 4. genin identtisestä järvitriosta. Latios ja Latias olivat vielä okei, olivathan ne hävittäjälentokoneen ja lohikäärmeen rakkauslapsia. Samaten 3. genin titaani-trio erottui vielä tarpeeksi toisistaan. Mutta yleisellä tasolla, en enää nykypäivänä haluaisi tämmöisiä yks-yhteen settejä, joissa 3 hyvin samannäköistä poksua ovat kaikki muka omia lajikkeitaan. Sukupuoli-variantit ovat okei, erilaiset formet on okei, mutta ei enää mitään laiskoja kloonilajikkeita, kiitos.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

@Hayarigami
@Mecha_no_maniac

Mecha_no_maniac hyvin tuossa totesikin, että ei siihen ole mitään yhtä tiettyä syytä olemassa miksi nykypokemonit ei enää miellytä silmää samalla tavalla. Jokainen design on yksilö, joka arvoidaan sen omilla meriiteillä. Yksi voi olla tosiaan se sadannen kerran nähty kissa, lintu tai toukka, joka kehittyy koteloksi ja siitä eteenpäin perhoseksi; toinen voi olla ukkosenjumala, joka on pelkkä knockoff tosielämän mytologisesta vastineestaan; kolmas voi olla joku lampunvarjostin ja neljäs sitten täysin abstrakti möhkäle, jossa ei kirjaimellisesti ole päätä eikä häntää. Joku pokemon voi olla jonkinasteinen kombinaatio näitä kaikkia.

Genwunnereista itkevät "tosifanien" kanssa tämä tuntuu aina menevän siihen, että pitää jotenkin juurta jaksaen perustella ja löytää joku totuus siitä miksi ei kelpaa. Sitten kun sanoo, että ei pidä esimerkiksi siitä, että hahmoja lainataan suoraan mytologiasta ilman sen kummempaa ideaa tai oivallusta, niin seuraavaksi huomaa väittelevänsä jotain shintolaista luontokäsitystä vastaan. Mitä hemmettiä?

Tosifaneille ei vain näytä kelpaavan eriävä mielipide, ellei nämä jotenkin voi sitoa sitä siihen, että kriitikko ei vaan ymmärrä tai vihaa japanilaista kulttuuria.

Lainaus Hayarigami

Tämä on lännessä niin vieras ajatus, että Haerskin kaltaisia vierastavia mielipiteitä näkyy netissä paljon.

Sieltä se taas tuli, etkä taida edes itse huomata? Emme vain ymmmärrä, koska olemme luonnosta vieraantuneita kulttuurivammaisia länkkäreitä.

Käyttäjän kukkomestari kuva
kukkomestari

@Haerski

Jos katsotaan keskustelun lähteneen siitä, että Hayarigami puhui ideoiden loppumisesta tai sen arvostelusta, niin seuraavaksi käytiin keskustelua hahmojen designista ja sen huonoudesta. Tätä seurasi puhe hahmosuunnittelun perusteista tai syistä, että miksi ovat sellaisia kuin ovat. Sinulta tuli sitten taas omat perustelusi ja vertailut muihin peleihin koskien sitä, ovatko kaikki örkit uskottavasti samaa ekosysteemiä, tai jotenkin luokiteltu eläimistä henkiolentoihin, eli ommiin kategorioihin tms. Seuraavaksi täällä keskustellaan japanilaisten käsityksestä koskien sitä, kuinka maailmassa näitä erinäköisiä örkkejä ja taisteluhelikoptereita voi olla samanaikaisesti ilman luokittelua tms.
Ja sitten tulee moite siitä, että ollaan ihan offtopicissa koko keskustelussa.

Syyttäkää minua heikosta luetun ymmärtämisestä, mutta eiköhän tuo keskustelun kulku ollut ihan omien kommenttiesi seurausta ihan siinä missä Hayarigamin.

Itselleni aukesi vasta täällä kolmannen sivun kommenteissa kantasi koko asiaan, kun aiemmin tunnuttiin seilailevan koko ajan tekosyystä toiseen, että onko nyt vialla pokemonien maailman uskottavuus, örkkien luokittelu, se ulkonäkö, ihan vain sinun käsityksesi siitä mitä pokemonien pitäisi olla, vai mikä.

Mutta tämä nyt ei ollut itselleni se pointti enää (keskustelun kulku, tai mileipiteesi pokemoneista), kuten sanottua, kantasi on auennut minullekin nyt paremmin, siltä osin oikein onnistunut keskustelu.

Mutta silti hieman arvelluttaa tuo hyökkääminen Hayarigamia kohtaan, kun olet selvästi yksi aktiivisimmista kirjoittajista täällä, ja tunnut käyttävän runsaasti harkintaa kommentteihisi.
Hayarigami on ihan ansaitusti saanut moderaattoreiltakin näpäytyksiä kirjoituksistaan, eikä aina ole kaikki mennyt maaliin. Mutta jotenkin olettaisin, että jokainen joka täällä on asioinut yhtään pidempään, tietää/tuntee tasan tarkkaan Hayarigamin asenteen ja kirjoitustyylin, eikä näkisi tarpeelliseksi lähteä alunperinkään haastamaan häntä, varsinkin kun kerrankin hänen viestinsä oli minusta ihan onnistuneesti harmiton. Parempi melkein mieluummin antaa olla, ja jättää antamatta sitä negatiivista huomiota. Toki yhtälailla nyt itse syyllistyn samaan, kun täällä olen asiasta keskustelemassa.

Mutta osa tämän sivun aktiivisimmista käyttäjistä nyt selvästi kokee tarpeelliseksi aina alkaa sitä samaa olkiukkoa hakkaamaan tilaisuuden tullen, ja eikä sitä nyt kukaan toiselta ole oikeutettu kieltämään, mutta ehkä silti olisi välillä harkinnan paikka kohdillaan, että onko nyt lainkaan tarpeellista antaa tälle asialle/henkilölle huomiota.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

@kukkomestari

Olen siis kommentoinut tällä sivustolla aikaisemmin nimenomaan näiden uusien Pokemonien ideaköyhyydestä ja kun Hayarigami tuli keskusteluun sillä terällä, että tämä artikkeli jotenkin todistaa ne argumentit vääräksi, niin tässä lähdettiin jo heti alkajaisiksi liikkeelle tietty historian painolasti harteilla.

Pahoittelut että en selittänyt koko asiaani heti alkuun. Ei tietenkään pitäisi olettaa, että kaikki lukee tai muistaa kaiken mitä olen aikaisemmin täällä sanonut. Pyrkimys oli tosiaan nyt keskittyä siihen, miten Pokemonin side japanilaiseen kulttuuriin ei validoi ideaa itsessään.

Siitä se jatkui Hayarigamin johdattamana siihen miksi sitten muissa pelisarjoissa samat hahmot kelpaa ja siitä eteenpäin Shintolaiseen luontokäsitykseen, missä kohtaa itse puhalsin pelin poikki, koska en ilmiselvästi ole eri mieltä Shintolaisesta luontokäsityksestä, vaan niistä hemmetin Pokemoneista. Suoraan sanottuna isoin virheeni oli, että annoin näille argumenteille ihan liikaa krediittiä kun lähdin yleensäkään vastaamaan niihin ja siinä homma meni raiteiltaan.

Varmasti monessa kohtaa ilmaisin itseäni huonosti ja keskityin itsekin epäolennaisuuksiin ja tulen takuuvarmasti lisäämään tämän keskustelun itseilmaisullisten epäonnistumisteni pitkälle listalle.