Muutama viikko sitten ihmiset alkoivat levitellä väitettä siitä, että tulevassa Final Fantasy VII:n uusintaversiossa Tifa Lockheartin rintoja olisi pienennetty jonkinlaisista eettisistä tai moraalisista syistä.
Kyseessä oli käännösvirhe. Väitteet perustuivat Famitsu-lehden haastatteluun, jossa pelin ohjaaja Tetsuya Nomura oli puhunut itse asiassa hahmon vaatteiden designistä, ei niinkään vartalosta. Ilman kontekstia hänen käyttämänsä sanan ”shimeru” kuitenkin tulkittiin tarkoittavan rintojen koon rajoittamista, ei niinkään niiden heilumista rajoittavista ja tukevista vaatteista, tässä tapauksessa urheiluliiveistä. Noista mustista tuossa valkoisen topin alla.
Kaikenlaiset sivustot ja mielipidevaikuttajat tarttuivat kuitenkin tähän käännösvirheeseen, ja siitä tuli samanlainen myrsky vesilasissa kuin aina käy kun kyse on japanilaisen median muokkaamisesta vähemmän seksikkäämpään suuntaan.
This is how misinformation spreads. Media reads a single translation saying her chest was ‘restricted’ (mistranslation) and runs with it as if it’s open for interpretation or means shrunk. Stop quoting Japanese language articles in English unless you know Japanese. pic.twitter.com/bwCZDWPbPE
— Gaijinhunter (@aevanko) June 20, 2019
Tämän jälkeen sitten tietysti pyöritellään silmiä ja tuhahdellaan, että siellä ne kaulapartanörtit taas riehuvat kun jonkun japanilaisen hahmon hameenhelmaa on uhattu pidentää. Ja onkin toki totta, että nimenomaan pelipuolella juuri tällaiset tapaukset saavat kaikkein eniten palstatilaa.
Oikeastaan tällaiset tapaukset ovat kuitenkin vain suhteellisen pieni sirpale kokonaiskuvasta, ja olisi turhankin yksisilmäistä yrittää tulkita kaikissa sensuurikohuissa olevan kyse pelkästään nörttimiehistä kuolaamassa piirrostyttöjä. Se tulee selväksi, kun käydään läpi toista kesäkuussa sattunutta mediakohua.
***
Videopalvelu Netflix lisäsi 21. kesäkuuta katalogiinsa klassikkoanimesarja Neon Genesis Evangelionin. Tapaus on sikäli merkittävä, että sarjan legendaarisesta asemasta huolimatta se ei ole ollut useampaan vuoteen saatavilla laillisesti. Ja onhan se kaikille selvää, että Netflixissä tämä merkkiteos päätyy miljoonien ja taas miljoonien sellaisten silmäparien eteen, jotka eivät muuten mitään animea koskaan katsoisi.
Mutta koska Netflix tunnetusti pilaa animen, julkaisu on monella tavalla luokaton. Sarjan ikoninen lopetusbiisi Fly Me to the Moon on poistettu – miksi maksaa sen lisensoimisesta, kun videosoitin kuitenkin hyppää automaattisesti lopputekstien yli? Tekstitykset ovat teknisesti heikot ja huonosti ajoitetut, ja lukuisat ruudulla näkyvät tekstit on ihan vain jätetty kääntämättä, jolloin katsojat missaavat paljon pieniä vitsejä, maailmanrakennuksellisia seikkoja ja muita nyansseja.
Kuvassa jotkut muut kuin Netflixin tekstitykset.
Tätä kaikkea toki sopi isolta mediajätiltä odottaakin. Se varsinainen kohu kuitenkin syntyi uusista käännösratkaisuista.
Yksi sarjan väitellyimmistä ja rakastetuimmista puolista on sen päähenkilö Shinjin ja sarjan jaksossa 24 pikaisesti pyörähtävän sivuhahmo Kaworun välinen suhde. Molemmat hahmot ovat poikia, ja heidän suhteensa on niin vihjailevan romanttinen, että se ei oikeastaan ole kauhean tulkinnanvarainen ollenkaan. Shinjin yksinäisyys, masennus, riittämättömyys ja muut mielenterveysongelmat ovat koko sarjan keskiössä, ja hänelle on valtavan merkityksellistä, kun Kaworu kertoo hänelle lämpimistä tunteistaan. (Heidän ollessaan kylvyssä.)
Sarjan entisen julkaisija ADV Filmsin vanhassa käännöksessä sana ”suki” eli tykätä oli käännetty ”love”. Netflixin uudessa käännöksessä se on kuitenkin käännetty ”like”.
Tästä nousi totta kai massiivinen kohu. LGBT-tematiikan poissiivoamisesta suuttuneet ihmiset kävivät läpi uuden käännöksen tehneen Dan Kanemitsun Twitter-historiaa ja julistivat hänet homoja vihaavaksi oikeistolaiseksi pedofiilinatsiksi, koska hän tykkää Strike Witchesistä. Lisää vettä myllyyn saatiin siitä, miten hänen huomattiin kääntäneen jaksossa 20 oleva ohimenevä maininta terrori-iskusta muotoon ”vasemmistolainen terroristi”.
This is genuinely the most reaching, petty material to ”cancel” this person. I don’t know what they’re trying to accomplish beyond being venomous at this point. pic.twitter.com/LHkUB8EehP
— Jason Roofie (@Kawaii3dRoofie) June 27, 2019
Kanemitsu on kunniakkaasti puolustanut käännösratkaisujaan – ”like” periaatteessa on kirjaimellisempi käännös kuin ”love”, ja jättää suhteen tulkinnanvaraisemmaksi. Ja sarjan tekoaikaan 1995 sen tekijöillä epäilemättä oli mielessä Japanin 60-70-lukujen New Left -liikehdintä sekä tietysti myös Korkein totuus -lahkon aiemmin samana vuonna suorittama Tokion metron terrori-isku. (Vuonna 1997 julkaistussa Final Fantasy VII:ssäkin terroristit olivat niin ikään ”ekoterroristeja”, kuten monet varmaan muistavat.)
Perustelut ovat ikävä kyllä aika riittämättömiä, ja heijastelevat sitä miten Kanemitsu on asunut vuosien ajan Japanissa. Sanasta ”vasemmistolainen” tulee vuonna 2019 kovin eri fiilis kuin vuonna 1995. Isompi ongelma on kuitenkin se, miten hän tukeutuu vähän liikaakin siihen mitä alkuperäiset tekijät haluavat tarkoittaa. (Tässä tapauksessa sarjan ohjaaja Hideaki Anno nimenomaan halusi poikien suhteen ja koko sarjan muutenkin olevan tulkinnanvarainen, kuten Kanemitsu huomauttaa.)
Netflixistä löytyvä käännös ei nimittäin ole Netflixin itsensä tilaama. Sen sijaan Kanemitsu teki sen suoraan Annon nykyiselle firmalle, Studio Kharalle, joka nykyään omistaa sen kaikki tekijänoikeudet ja on sittemmin ottanut hyvin omakätisen lähestymistavan tuoteperheen käännöksiin ja julkaisemiseen. Tämä näkyy jo siinäkin, miten Netflixin käännöksessä käytetään kustakin mechapilotista sanan ”child” sijaan japani-ääniraidalla käytettävää sanaa ”children”, joka on yksiselitteisesti kieliopillisesti väärin. (Esimerkiksi päähenkilö Shinjin alkuperäinen koodinimi on virheellisellä englannilla ”Third Children”, mutta se on aiemmissa käännöksissä korjattu muotoon ”Third Child”.)
Tämä nimenomaisten sanavalintojen anaalinen vahtiminen vaikutti totta kai myös Netflixin uusiin vieraskielisiin dubbauksiin. Englanninkielinen tehtiin kuulemma tämän vuoksi suurella paineella, ja italiankielinen päätyi olemaan niin outoa jälkeä että se aiotaan tehdä kokonaan uusiksi.
(Syy siihen miksi Khara on tehnyt näin on sinällään mielenkiintoinen – tiettävästi siellä oli järkytytty siitä, miten riehakkaasti yleisö oli reagoinut Evangelion 3.0 -elokuvan ennakkoesityksessä Baltimoren Otakon-tapahtumassa vuonna 2013, ja tämän jälkeen on päätetty vetää äärimmäisen kovaa linjaa käännösten ”kirjaimellisuuden” suhteen. Tähän tarinaan ei tietenkään voi ihan täysin uskoa, mutta joka tapauksessa Kharalla oltiin tyytymättömiä julkaisija Funimationin kädenjälkeen. Mutta se ei oikeastaan enää liity tämän postauksen aiheeseen.)
Tämän postauksen aiheeseen kannalta olennaisempaa sen sijaan on, mistä asiasta on suututtu. Näennäinen homoromanttisuuden poissiivoaminen ja näennäinen pahanpuhuminen vasemmistolaisista ei nimittäin kuulosta sellaiselta aiheelta, josta naisia ja homoja vihaavan uusoikeiston kuvittelisi ensimmäisenä suuttuvan. Eikös kaikkien netissä animeavataria käyttävien kuulunutkaan olla niitä fedorapäisiä kaulapartamiesasiamiehiä, jotka suuttuvat vain kun naishahmojen rintoja pienennetään ja bikinejä muutetaan peittävämmiksi?
Noh… ei ihan, kuten tuolla alussa sanoin. Kuten tämä Evangelion-tapaus näyttää, japanilaisen median kuluttajilla on vuosikymmenien ajalta syntyneitä traumoja ja epäilyksiä kaikkea oman harrastuspiirinsä läntistä muokkaamista ja sensurointia kohtaan, ja siksi liipasinsormet ovat herkällä poliittisesta kannasta riippumasta. (Silloinkin, kun lopulta käy ilmi että kyseessä olivat Japanista päin tehdyt päätökset, kuten tässä tapauksessa.)
Tuulen laakson Nausicaa -elokuvan surullisenkuuluisa alkuperäinen jenkkijulkaisu vuodelta 1985 ei liittynyt elokuvaan juuri mitenkään.
Japanilaisen median länsimaiset kuluttajat ovat nimittäin kautta historian tottuneet siihen, että heidän harrastuksensa kohdetta silvotaan, leikellään, epäkunnioitetaan ja sensuroidaan.
80-luvulla oli vielä ihan normaalia, että japanilaisen TV-piirretyn länsimaista versiota tuottava tiimi keksi kokonaan uuden käsikirjoituksen, koska sillä ei ollut käytettävissään minkäänlaista käännöstä. Amerikkalaisten vuoden 1985 nostalgiaklassikko Robotech oli leikattu kasaan kolmesta täysin toisiinsa liittymättömästä TV-animesta. Suomessakin 90-luvun kasvateille tutussa Mighty Morphin Power Rangersissa amerikkalaisten näyttelijöiden esittämät osuudet oli yhdistetty toimintakohtauksiin, jotka olivat peräisin aluksi japanilaisesta supersankarisarjasta Kyooryuu Sentai Zyuuranger ja myöhemmin muistakin sarjoista.
90-luvulle tultaessa animen puolella kuumaksi perunaksi alkoi nousta kaikenlainen sensuuri: lännessä pidettiin lastensarjoille sopimattomina kaikenlaisia asioita, kuten homoseksuaalisuuden kuvaamista ja väkivaltaa. Kuuluisa esimerkki löytyy esimerkiksi Sailor Moonista, jossa Sailor Neptunen ja Sailor Uranuksen läheinen suhde selitettiin jenkkidubissa sillä, että he ovat ”serkkuja”. Liian flamböösit miespahikset muuttuivat dubissa usein varmuuden vuoksi naisiksi. Cardcaptor Sakurasta poistettiin useampikin tyttöjen välinen ihastus ja poikien välinen suhde.
Sailor Moon ja ”serkut”.
Dragon Ball Z:sta taas siivottiin pois hehtolitroittain verta sellaisella pieteetillä, että animen retusointikustannukset varmasti hipoivat taivaita. Mangan puolella sensuurin historia on jos mahdollista vieläkin vieläkin villimpää, koska kuvien uudelleenpiirtelyä on voitu tehdä helpommin kuin liikkuvan kuvan parissa. Takapuolten, rintavakojen ja bikinien lisäksi monoa ovat lännessä saaneet säännöllisesti myös alkoholijuomat, savukkeet, tuliaseet, demonisuudet ja lukuisat ristit. (Tai toisinaan vain niillä riippuvat Jeesukset, hupaisaa kyllä.) Pimeillä 80- ja 90-luvuilla kaikki manga julkaistiin toki myös rutiininomaisesti länsimaiseen lukusuuntaan peilattuna.
Kokonaan oma lukunsa on kuitenkin julkaisija 4Kids, jonka isällisen käden kautta monet lastensarjat ovat kulkeneet Japanista länteen ja myös Eurooppaan. Tätä käsialaa oli aikoinaan Suomessakin nähty versio Pokémonista, ja vuosien varrella on kerätty wikien täydeltä detaljeja siitä miten sarjasta oli huolellisesti siivottu pois kaikki japanilaiseen kulttuuriin viittava. Nykyään parhaiten muistetaan se, miten pelottavat ulkomaalaiset onigiri-riisipallot oli välillä korvattu päälle piirretyillä voileivillä, välillä taas niitä kutsuttiin ”donitseiksi joissa on hilloa keskellä”. Kokonaisia jaksoja saatettiin jättää esittämättä ihan vain siksi, että niissä esimerkiksi osoiteltiin päähenkilöä revolverilla.
Suomessa vieraampi mutta netin kautta legendaarinen tapaus taas on se, miten 4Kids kohteli merirosvosarja One Pieceä. Tuliaseista tehtiin korkkipyssyjä, ja erään päähenkilön polttama tupakka muutettiin tikkariksi. Yhdessä koomisimmista hetkistä konekiväärillä ammutut metallipiikit korvattiin ”myrkytetyillä imukupeilla”.
Nämä olisi helppo laittaa historiallisten kuriositeettien piikkiin – kyllähän japanilainen kulttuuri nykyään varmasti on kaikille ihan OK. Kuka tahansa minkäännäköisen mutanttininjakilpikonnan nähnyt tietää varmasti mitä ”sensei” tarkoittaa, eikös vain? Mutta niinkin äskettäin kuin vuonna 2014 Disney muokkaili lastensarja Doraemonia rankalla kädellä sen jenkkiesitystä varten: roiskuvien kyynelputousten ja syömäpuikkojen kaltaisia ”vieraita” elementtejä ja laastarien kaltaisia ”väkivaltaisia” elementtejä poistettiin kokonaan. Ensiapulaatikkokin muuttui siinä rytäkässä aitoamerikkalaiseksi pizzaksi.
Eniten tunteita nostattaa kuitenkin tietysti seksuaalisuus – siihen, mikä on ”sopivaa”, liittyy läjäpäin hyvin näkyviä kulttuurieroja. Ja etenkin seksuaalisuuden monimuotoisuuden kuvaamisen suhteen on vielä nykyäänkin helppo huomata, miten jotkut asiat ovat joidenkin mielestä edelleen automaattisesti ”lapsille sopimattomia.” Juuri tämän vuoksi japanilaisen median kuluttajat ovat tunnetusti herkkiä kaivaamaan esiin soihdut ja talikoit, kun ilmassa on epäilystäkään siitä, että jokin julkaisija olisi taas suojelemassa länsimaisten kuluttajien herkkiä silmiä homopusuilta tai liian lyhyiltä hameenhelmoilta.
Juuri tämän vuoksi nämä kaksi kesäkuista kohua Tifan rinnoista ja Evangelionin käännöksestä ovat mielenkiintoinen vastinpari. Jos katsoo vain toista ja jättää toisen huomiotta, ne on helppo nähdä keskenään täysin päinvastaisina tapauksina: toisessa tapauksessa olisi helppo tulkita, että suuttuneita ovat oikeistolaiset fedorakaulaparrat, toisessa tapauksessa taas feministiset vasemmisto-SJW:t. Enemmän keskenään vastakkaisia arvoja tuskin voisi nykyään enää kuvitella.
Oikeastaan molemmissa kohuissa on kuitenkin kyse ihan samasta asiasta: japanilaisen median kuluttajien pelosta siitä, että länsimaisen moraalin ja etiikan arvot ovat taas kerran sensuroineet japanilaista mediaa. Kuten halki vuosikymmenten on käynyt tuhansia kertoja aiemminkin.
—
Petteri Uusitalo
Kirjoittaja pitää Mangakartta-podcastia ja on Anime-lehden entinen päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.
—
Edellinen: Hirviöistä, sankareista ja muodonmuutoksista
Seuraava: Kinkku ei ole lihaa