Cyberpunk 2077:n tilanne herättää tyytymättömyytta myös CD Projektin henkilöstössä – Microsoft liittyi palautusmahdollisuutta tarjoavien myyjien joukkoon

CD Projekt lupaa löytää sekin keinon tarjota pelaajille palautusmahdollisuuden pelistä luvaten kaivaa rahat tarvittaessa omasta taskustaan.

19.12.2020 07:08

Cyberpunk 2077:n kritiikkiä saanut julkaisu ei ole herättänyt hilpeyttä myöskään kehittäjä CD Projekt Redin työntekijöiden keskuudessa. Uutistoimisto Bloomberg raportoi, että yhtiö järjesti kuluvalla viikolla sisäisen kokouksen, jossa työntekijät saivat mahdollisuuden esittää kysymyksiä CD Projektin johdolle pelin julkaisua ja kehitystä koskien.

Raportin mukaan puheeksi nousivat varsinkin yhtiön maine, runsas ylityön määrä ja epärealistiset aikataulut. Johdolta esimerkiksi udeltiin, miksi CD Projekt oli kertonut Cyberpunkin tammikuisen lykkäysilmoituksen yhteydessä, että peli olisi jo tuolloin ollut valmis sekä pelattavissa, vaikka moinen ei vastannut täyttä totuutta. Oman utelun keräsi sekin, että kokevatko CD Projektin vetohahmot minkäänlaista tekopyhyyttä siitä, että studio on tehnyt peliä kyseenalaista valtaa pitävistä yrityksistä, vaikka se itse odottaa työntekijöiden puurtavan ylityön merkeissä.

Bloomberg kertoo, että Cyberpunk 2077:n parissa työskennelleet nykyiset ja entiset kehittäjät ovat laajalti toitottaneet sitä, että pelin kehitysaikataulujen kohtaaminen ei ole ollut realistista ja että projekti olisi kaivannut enemmän aikaa. CD Projekt on luvannut, että yhtiöllä on suunnitelmia parantaa tuotantokäytäntöjään tulevaisuudessa, mutta mitään yksityiskohtaista selvitystä se ei ole antanut asiasta.

Jo ennen Cyberpunkin valmistumista CD Projektilla luvattiin kovasti parannusta kehitysjärjestelyihin. Silti lopulta studiossa nähtiin pitkät työviikot välttämättöminä.

Kauppoihin saavuttuaan Cyberpunk on saanut kritiikkiä erityisesti konsoliversioidensa teknisen suoriutumisen osalta. Keskustelu on käynyt jopa niinkin vilkkaana, että CD Projekt pahoitteli alkuviikosta julkisesti tapaa, jolla se oli käsitellyt niin PS4- kuin Xbox One -versioiden kehitystä ja markkinointia.

Varhain perjantaiaamuna Suomen aikaan Sony ilmoitti monien yllätykseksi, että se on vetänyt Cyberpunk 2077:n toistaiseksi pois saatavilta PlayStation Storesta ja tarjoaa halukkaille mahdollisuuden pyytää digiversiota rahojaan takaisin. Sittemmin Microsoft on myös ilmoittanut, että pelaajat voivat halutessaan pyytää Microsoft Storen kautta ostetuista Cyberpunk 2077 -kappaleista rahojaan takaisin. Peli on yhä kuitenkin digitaalisesti ostettavissa Xboxeille.

– Tiedostamme, että CD Projekt Redin kehittäjät ovat tehneet kovasti töitä julkaistakseen Cyberpunkin erittäin haastavissa olosuhteissa. Ymmärrämme silti myös, että osa pelaajista ovat olleet tyytymättömiä nykyiseen kokemukseen vanhemmilla konsoleille. Microsoftilta kommentoidaan.

Sosiaalisen median puolella CD Projekt on vielä erikseen ilmoittanut, että se on valmis auttamaan kaikkia Cyberpunk 2077:n palautuksista kiinnostuneita tarvittaessa vaikka omasta pussistaan, jos hallusta löytyy esimerkiksi pelin fyysinen versio. Tätä varten se kehoittaa olemaan yhteydessä osoitteeseen helpmerefund@cdprojektred.com. Yhteydenotto täytyy tehdä tosin joulukuun 21. päivään mennessä.

Lähde: Bloomberg, CD Projekt Red (Twitter), Microsoft, Eurogamer

Lisää luettavaa