Ensi kuussa ilmestyvästä Dying Light 2:sta ei lopu pelattava kesken, mikäli kehittäjä Techlandin lupauksia on uskominen.

Techland kertoi aikaisemmin tässä kuussa Dying Light 2:n tarjoavan jopa 500 tunnin edestä pelattavaa, vaikkakin studio joutui myöhemmin tarkentamaan varsinaisen tarinan kestävän noin parin kymmenen tunnin verran. Nyt studio on jatkanut sisältölupauksiaan Twitterissä kertomalla Dying Light 2:n saavan uutta sisältöä vähintään viiden vuoden ajan vielä pelin julkaisun jälkeen. Dying Light 2:n kerrotaan saavan esimerkiksi uusia tarinoita, tapahtumia, esineitä ja sijainteja julkaisun jälkeisinä vuosina.

Dying Light 2 ilmestyy pc:lle, PS4:lle, PS5:lle, Xbox Onelle ja Xbox Series X/S:lle 4. helmikuuta.

Lisää luettavaa