God of War -ohjaaja: Kehittäjät joutuivat vakuuttelemaan Sonya tuomaan PS4-hittipelin pc:lle

God of War -pomo Cory Barlogin mukaan PlayStation-pelien saapuminen pc:lle ei ollut itsestäänselvyys.

24.3.2022 13:11

Aiemmin vain PlayStation 4:llä nähty tuorein God of War saapui tämän viikon perjantaina pc:lle. Pitkään Santa Monica Studiolla vaikuttaneen Cory Barlogin mukaan God of Warin saapuminen pc-markkinoille ei ollut itsestäänselvyys, vaikka PlayStation-yksinoikeuksia onkin alkanut saapumaan pc:lle.

Barlog kertoili Game Informerin haastattelussa Sonyn sisäisten kehittäjästudioiden olleen sitä mieltä, että pc-julkaisu olisi mainio idea. Sony oli kuitenkin aluksi vastahakoinen, mutta taipui lopulta väsytystaistelun myötä.

– Lukuisten aloitelaatikkoehdotusten jälkeen he lopulta totesivat: ”Hyvä on, saitte tahtonne läpi. Me teemme sen”. Pc-markkinaprosessi on kuitenkin kokonaisuutena kesken ja pohdimmekin edelleen niin yhtiönä kuin studiokohtaisestikin, mikä strategiamme on, Barlog jatkoi.

Sonyn toimitusjohtaja Jim Ryan kertoi viime vuonna olevansa turhautunut siihen, että PlayStationin ensimmäisen osapuolen pelit ovat saatavilla vain pienelle yleisölle. Barlog kommentoikin haastattelussa, ettei osaa sanoa, millä aikavälillä tulevat Sony-nimikkeet saapuvat pc:lle. PlayStation-pomo Hermen Hulstin mukaan PlayStation-pelejä ei jatkossakaan julkaista samanaikaisesti pc:llä.

God of Warin pc-versio sai Steamissa hyvän startin, sillä SteamDB:n mukaan peli tavoitti julkaisupäivänään liki 60 000 pelaajaa, ylittäen niin Horizon Zero Dawnin kuin Days Gonenkin lukemat. Epic Games Storen myyntilukuja ei toistaiseksi ollut saatavilla.

Cory Barlog on tunnettu erityisesti God of War -pelisarjasta, jossa hän on työskennellyt ensimmäisestä osasta lähtien niin ohjaajana, pääkäsikirjoittajana kuin animaattorinakin. Tulevassa God of War Ragnarökissä hänet nähdään ensimmäistä kertaa tuottajan roolissa.

Game Informerin haastattelun voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Lähde: Game Informer, SteamDB

Lisää luettavaa