
Grand Theft Auto III:n, Vice Cityn ja San Andreaksen huhutusta paluusta on saatu taas uusia merkkejä. Viimeisimpänä asiasta on tarjoillut vihiä Koreassa pelien ikärajoja säätävä GRAC-lautakunta, joka ilmoittaa kotisivuillaan antaneensa luokituksen Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Editionin -nimiselle paketille.
Pelikolmikon uudet remasteroidut versiot ovat näyttäneet todennäköisiltä jo tovin aikaa. Isosti siitä puhuttiin varsinkin elokuussa, jolloin muun muassa Kotaku- ja Video Games Chronicle -sivustot kertoivat kuulleensa lähteiltään, että remasteroinnit olisivat tekeillä tuoreen Rockstar Dundeen vetämänä ja Unreal Engine -pelimoottoria käyttäen.
Julkaisua kaavailtiin tuolloin vielä kuluvalle vuodelle, mutta lykkäystä ensi vuodelle pidettiin myös mahdollisuutena. Myös Grand Theft Auto V:n PlayStation 5- ja Xbox Series -versiot lykkääntyivät hiljattain marraskuulta ensi maaliskuulle.
Lähteiden mukaan remasteroinnit olisivat tulossa PlayStation 5:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Seriesille, Xbox Onelle, Switchille, pc:lle ja mobiililaitteille. Konsolijulkaisu saattaa tapahtua ennen muita versioita.
Tiedossa ei vielä varmuudella ole, milloin Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition voisi saada mahdollisen paljastuksensa, mutta ikärajaluokituksen myötä on realistista odottaa, että se voisi tapahtua seuraavan parin kuukauden sisällä. Sopiva päivämäärä olisi esimerkiksi perjantai 22. lokakuuta, jolloin Grand Theft Auto III täyttää 20 vuotta.
- Päivitys: Rockstar vahvisti ehostetun Grand Theft Auto: The Trilogyn – nykyversiot vedetään pian pois digikauppapaikoilta (8.10.2021)
Lähde: GRAC
Kommentit
"I never rest when your sister's around."
aijai, niin toivon että tämä olisi totta. :)
Olen melkein satavarma että remasteredit tulevat olemaan "karsittuja malleja" joista nykypäivän yleisölle "sopimaton" sisältö on joko poistettu tai muuteltu. GTAV Remasterin trailereissa muutoksia on jo löydetty, joten olen aika varma että tuota vanhempien pelien sisältöön tulee muutoksia.
Älkää riemuitko vielä! San Andreasin HD-versio PS3:lla ja 360:lla on lähes pelikelvoton. Useiden graaffisten ja audiobugien lisäksi niistä on karsittu alkuperäisen yksityiskohtia ja mekaniikoita, koska porttaukset perustuvat karsittuun mobiili-versioon. Lisäksi 360-versiossa on pelin rikkova bugi juonta eteenpäin kantavassa tehtävässä, PS3:lla tämä on vain osittain korjattu.
Jos trilogia on laadullisesti samalla tasolla kun San Andreasin mobiili --> 360/PS3 uudelleenjulkaisu, saa jäädä kaupan hyllylle.
Tuskimpa sieltä mitään merkittävää on tulossa, jos julkaistaan myös Switchille ja mobiililaitteille. Modaajien jatkuva ahdistelu kertoo myös epävarmuuden omasta pökääleestä, kun alkuperäiset ovat todennäköisesti parempia, niin pelillisesti, kuin kraafisesti.
En varsinaisesti odota mitään 360-version jälkeen, mikä oli melkein suora käännös mobiiliversiosta kuulemman. Itse en mobiiliversiota pelistä ole kokeillut, mutta siltä se tuntui, eikä lainkaan alkuperäiseltä PS2, tai 2005 PC-versiolta.
Tuli kokeiltua kolmosta ja Vice Cityä PC:llä muutama vuosi sitten ja nämä olivat nostalgisia totta kai, mutta 3D-GTA:t eivät ole varsinaisesti vanhentuneet kovinkaan hyvin, ennen nelososaa, joka sekin on vähän siinä ja tässä onko se enää hyvä peli, vai jotain muuta nimensä takia.
Kääntäisivät tämän sijaan GTA IV:n nykykonsoleille. Tuo trilogiapaketti löytyy jo PS4:lta (pelattavissa myös PS5:lla) ja tuskinpa tämä tulee olemaan juurikaan kummoisempi ehostus.
Näköjään nämä ja GTA V voidaan kääntää uudestaan vaikka kuinka monta kertaa ja kansa maksaa. Rockstar ja osakkeenomistajat varmasti kiittävät
Arvatenkin silvottuja, huonoilla grafiikoilla ja ilman alkuperäistä ääniraitaa kuten kaikki edellisetkin gta "remasterit".
Onhan se kumma kun edelleen ne ps2 aikaiset versiot ovat se definitive edition
Toivottavasti tuo toteutuu pääsee nuoruuden suosikki pelien pariin gta games 😍