Huhu: Seuraava Assassin's Creed kantaa koodinimeä Kingdom ja keskittyy viikinkeihin / Uutiset / pelaaja.fi

Huhu: Seuraava Assassin's Creed kantaa koodinimeä Kingdom ja keskittyy viikinkeihin

5.04.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
21

Ensi vuonna nähtävä seuraava isompi Assassin's Creed -peli keskittyy viikinkeihin, Kotaku-sivusto huhuilee lähteisiinsä perustuen.

Spekulaatiot mahdollisesta viikinkiteemaisesta Assassin's Creedista alkoivat saada vauhtia alleen aiemmin viikonvaihteessa, kun YouTube-käyttäjä JorRaptor huomioi maaliskuussa julkaistun The Division 2:n sisältäneen runsaasti mielenkiintoisia viittauksia Valhallaan. Pelistä on löydettävissä nimittäin viikinkisankarten asuinsijasta puhuvia julisteita, joissa näyttäisi patsastelevan Assassin's Creed -sarjasta tuttua Eedenin omenaa kädessään pitävä hahmo.

Kotakun Jason Schreier on tukenut JorRaptorin havaintoa sittemmin toteamalla, kuinka tämän kaksi toisistaan erillistä lähdettä ovat myös antaneet ymmärtää seuraavan Assassin's Creedin keskittyvän viikinkeihinkin. Mahdollinen työnimikin on paljastunut, sillä lähteet ovat puhuneet uudesta pelistä kutsuen sitä Kingdomiksi.

Viime aikoina Assassin's Creedin on kovasti spekuloitu suuntaavan seuraavaksi antiikin Roomaan, minkä puolesta ovat puhuneet niin omat huhunsa kuin tietynlainen temaattinen jatkumo Assassin's Creed Originsin ja Odysseyn kanssa. Kotaku antaa ymmärtää, että tämä on ollut todennäköisesti kuitenkin väärää tietoa.

Kotaku on aiemmin osunut ennakkoon oikeaan esimerkiksi Assassin's Creed Originsin ja Syndicaten tapahtumapaikkojen suhteen

Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun Ubisoftin peleistä on löydetty potentiaalisia vihjauksia yhtiön tuleviin peleihin. Watch Dogs 2:een jälkikäteen lisätty pidempi loppu on esimerkiksi vihjannut Watch Dogs 3:n suuntaavan Lontooseen, minkä puolesta myös Kotakun omat lähteet ovat puhuneet.

Lähde: Kotaku

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän kokkobill kuva
kokkobill

Sopii mulle! Sitten kunnon brutaalia taistelua irtoraajaa ja muuta mukaan.

Käyttäjän nakkihiiri kuva
nakkihiiri

Eipä oo moinen teema käyny mielessäkään. Oon vain toivonu japania, mutta kyllä viikinki ois ehkä vielä kiinnostavampi.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Kelpaa. Itse asiassa jopa mielenkiintoisin lähtökohta tähän mennessä. Japani voisi olla toinen, joka pääsisi viikinkien kanssa samalla viivalle.

Itse pelailen nyt Odysseyta ja sepä on vielä parempi kuin Origins, jota jo pidin pelisarjan parhaana pelinä. Taistelu erityisesti on viihdyttävää ja ne erityisvoimat varsinkin on loistavia. Pidän myös siitä, että peli on hahmon puolijumaluuden(?) takia niin pelimäinen: ei haittaa hypyt korkeiltakaan vuorilta.

Peliä pelatessa muistaa miksi pelejä on oikeastaan ikinä alkanut pelata: saa kokea jotain muuta kuin sitä realismia. Sitä onkin ollut turhan paljon peleissä vaikka sillekin toki paikkansa on. Otan kuitenkin mieluummin viihdyttävyyden kuin realismin jos ne laitetaan vastakkain.

Käyttäjän CLD2 kuva
CLD2

Nyt taitaa tulla kunnon herkkua

Käyttäjän rautahuilu kuva
rautahuilu

Jokin viikinkivillitys tuntuisi olevan meneillään. Kiva mytologia ja muuta mutta enemmistö näyttäisi perustavan paskansa sarvipottapelleihin.

Käyttäjän Stan kuva
Stan

Päähahmona Harald hirmuinen.

Käyttäjän frozen kuva
frozen
Lainaus CLD2

Nyt taitaa tulla kunnon herkkua

Saman pelin kierrätystä vähän eri modeleilla onkin oikeaa herkkua ;)

Käyttäjän Gta IV kuva
Gta IV
Lainaus frozen

[quote="CLD2"]Nyt taitaa tulla kunnon herkkua[/quote]
Saman pelin kierrätystä vähän eri modeleilla onkin oikeaa herkkua ;)

et oo tainnu kokeilla assassins creed odyssey? sarjan paras. paljo parempi ku vanhemmat

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Viikingit sopisi yhtä hyvin AC:n tyyliin kuin villi länsi.

Käyttäjän edqe kuva
edqe

Viikingit ovat kyllä mielenkiintoinen aihe. Saa nähdä miten istuu Assassin's Creed -tyyliin.

Ehkä tuolle AC: Odyssey täytyy antaa mahdollisuus, kun se näyttäisi toimivan Protonilla ja moni sitä kehuu. Ensimmäiset kaksi testaamani AC:t kävivät nopeasti tylsiksi, mutta ilmeisesti pelisarja on kehittynyt kovasti.

Itselleni ei tule kovinkaan montaa "realistista" videopeliä mieleen. Realismiin pyrkivä AC voisi olla sekin mielenkiintoinen tapaus.

Nostoja