Huhu: Warner Brosilla oli suuria suunnitelmia E3-messuille – Batman, Harry Potter ja Rocksteadyn uusin odottavat paljastustaan

Warner Brosilla saattaa piisata julkistettavaa kesän aikana.

11.3.2020 17:14

E3 2020 -pelimessut on nyt virallisesti peruttu, mikä tarkoittaa, että peliyhtiöiden on löydettävä vaihtoehtoinen keino tapahtumaa varten suunnitelluille esittelyilleen. Tällaisista ovat puhelleet jo etukäteen niin Microsoft kuin Ubisoft, mutta esimerkiksi myös Warner Brosilla voi olla vielä runsaasti asiaa kesän tienoilla.

Sisäpiirin lähteistään tunnettu Kotaku-toimittaja Jason Schreier raportoi, että Warner Bros. valmistautui olemaan tänä vuonna isosti esillä E3-messuilla oman lehdistötilaisuudensa merkeissä. Tämä olisi ollut yhtiölle ensimmäinen kerta ja se olisi pitänyt tilaisuuden myös syystä. Aikeena WB Gamesilla kun oli lähteiden mukaan puhua sekä seuraavasta Batman-pelistä, uudesta lupaavasta Harry Potter -seikkailusta että vihdoin ja viimein myös Rocksteadyn seuraavasta projektista.

Lepakkomiehen Arkham-seikkailuista tuttu Rocksteady on ollut vuosia hyvin hissukseen seuraavasta hankkeesta, joten studion uutukaisen julkistusta on odotettu kuumeisesti jo pitkään. Seuraavasta mahdollisesta Batman-pelistä on myös vihjailtu WB Games Montrealin toimesta jo sen verran pitkään, että toivoa jo sopisi, että julkaisija vahvistaisi vihdoin, mistä siinä onkaan oikein kyse. Tuleva Harry Potter -peli herätti sekin kiinnostusta jo parisen vuotta sitten, kun siitä vuoti julkisuuteen yllättävän lupaavaa kehitysmateriaalia.

Warner Bros. ei ole kommentoinut mahdollisista julkistussuunnitelmistaan vielä virallisesti. Yhtiö on ollut toistaiseksi myös hiljaa E3:n peruuntumisilmoituksesta.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa