Kadoksissa elänyt PlatinumGames-peli julkaistiin yllättäen – tässä on World of Demons

Peli on nyt osa Apple Arcaden antia. Myös muun muassa opetuspeliklassikko The Oregon Trail on palannut samalla omalla uusioversiollaan.

4.4.2021 15:09

PlatinumGamesin kolme vuotta sitten julkistama mobiilipeli World of Demons on tehnyt yllätyspaluun julkisuuteen. Peli ilmestyi tällä viikolla ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta Applen omaan kuukausimaksulliseen Apple Arcade -pelipalveluun osana sen viimeisintä isompaa pelijulkaisuvyöryä.

World of Demons on jälleen yksi kolmannesta persoonasta kuvattu toimintapeli Platinumilta, jossa tällä kertaa kamppaillaan samurain roolissa maailmaa uhkaavia yookai-otuksia vastaan. Pelin visuaalinen tyyli on ottanut runsaasti vaikutteita japanilaisesta ukiyo-e-puupiirrostaiteesta

World of Demons oli alkujaan määrä julkaista ilmaispelinä jo vuoden 2018 aikana yhteistyössä mobiiliyhtiö DeNAn kanssa, mutta sittemmin asiat ovat muuttuneet. IGN-sivuston haastattelussa Platinum-pomo Atsushi Inaba nostaa esille, kuinka peliä päädyttiin suunnittelemaan jonkin verran uudelleen sen jälkeen, kun sitä alettiin työstää nimenomaan Applen omaa pelipalvelua varten. Ilmaispelielementit, kuten mikromaksut, saivat ensinnäkin lähteä. Mobiilijuuriensa myötä peli on yhä kuitenkin suunniteltu toimivaksi myös kosketusnäytöillä.

Apple Arcaden kautta World of Demons pelattavissa niin iOS-laitteilla, Maceilla kuin AppleTV:llä.

Tällä viikolla Apple Arcaden tarjonta laajentui myös muun muassa Final Fantasy -luoja Hironobu Sakaguchin uuden Fantasian-pelin ensimmäisellä puoliskolla sekä muun muassa opetuspeliklassikko Oregon Trailin uusioversiolla. Uusimpia lisäyksiä Apple Arcade on listannut muun muassa tuoreessa Twitter-ketjussaan.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa