Overwatch-vetäjä toivoo Blizzard-kohuun johtaneen pelikiellon lieventämistä tai kumoamista

Overwatch-ohjaaja Jeff Kaplan on lisännyt lusikkansa Blizzardia varjostaneeseen Kiina-soppaan.

24.3.2022 17:12

Overwatch-ohjaaja ja Blizzardin yleisessä johtoportaassa myöskin vaikuttava Jeff Kaplan on tarjonnut oman näkemyksensä peliyhtiötä varjostaneesta Kiina-kohusta.

Blizzard on ollut kovan kritiikin kohteena noin kuukauden ajan, kun se päätyi antamaan pelikiellon Hongkongin mielenosoittajille tukensa ilmaisseelle kilpapelaaja Chung ”Blitzchung” Ng Waille. Samassa yhteydessä Blizzard katkoi ainakin toistaiseksi välinsä lähetyksessä mukana olleeseen kahteen selostajaan.

The Washington Postin puhelinhaastattelussa Kaplan toteaa, että hän ja pääosa hänen tiimistään kuuli tapauksesta vasta muun maailman kanssa, kun se alkoi nousta uutisotsikoihin. Hän kuvaileekin tuomion jyrkkyyden tulleen hänelle järkytyksenä ja kertoo asiaa koskeneen päätöksenteon tapahtuneen aivan liian nopeasti. Hän vertaa, kuinka Overwatchin kilpailullisella puolella pelikieltojen punnitsemiseen menee yleensä 4-5 päivää ja että tiimi pyrkii parhaansa mukaan löytämään kyseenalaistettavia asioita päätöksistä, joita se on lähtemässä tekemään.

Blizzard-johtaja J. Allen Brack on myöntänyt jo aiemmin itsekin, että kilpakieltopäätös tehtiin hätiköidysti. Blitzchungin alunperin vuoden mittainen pelikielto lyhenikin viikon sisällä puoleen alkuperäisestä ja samalla hänelle myönnettiin takaisin palkintorahat, jotka tältä oltiin aluksi riisumassa kokonaan pois. Myös juontajien kohtaamaa rangaistusta lievennettiin.

Viime viikonloppuna Brack oli vielä pahoitellut tapauksen hätäistä käsittelyä ja kertoi ottavansa asiasta itse vastuun. Pahoittelu ei johtanut kuitenkaan minkäänlaisiin toimiin, vaan lähinnä ympäripyöreään lupaukseen siitä, että Blizzard toimisi jatkossa paremmin. Kaplan on sen sijaan todennut, että Blitzchungin rangaistusta pitäisi hänen mielestään lieventää entisestään tai poistaa kokonaan.

– Olen tietysti iso sananvapauden kannattaja. Se on minulle tärkeä asia. Tapaus osui minuun henkilökohtaisella tasolla, Kaplan kertoo.

Kaplan korostaa vielä, että kyseessä on hänen henkilökohtainen mielipiteensä. Hänen tiiminsä sisällä asia on voitu nähdä myös toisilla tavoilla.

Aiemmin tällä viikolla pelisivusto Kotaku julkaisi myös yhden BlizzCon-haastatteluistaan, jossa Hearthstone-ohjaaja Ben Lee sekä pelin luova vetäjä Ben Thompson kommentoivat tapausta varovaisemmin. Lee myönsi haastattelussa, että alkuperäinen liian kova tuomio annettiin liian nopeasti ja toivoi, että asiat olisivat menneet toisin. Thompson lisäsi kuitenkin vielä, että vaikka hän kannattaa sananvapautta, pitäisi pelaajien käyttää omia kanaviaan näkemyksiensä ilmaisemiseen.

Lähde: The Washington Post, Kotaku

Lisää luettavaa