Seuraavasta Battlefieldista on puhuttu ja huhuttu jo tovin aikaa, mutta virallinen paljastus odottaa meitä vihdoin ensi viikolla 9. päivä kesäkuuta.

Paljastus tapahtuu Suomen aikaan noin kello 17.00 ja juuri muuta sen annista ei toistaiseksi sitten vielä tiedetäkään. Julkisuuteen on aiemmin kyllä vuotanut julki välähdyksiä mahdollisesta julkistustrailerista, jonka perusteella pelisarja suuntaisi seuraavaksi taas modernimpaan, mahdollisesti lähitulevaisuuteen sijoittuvaan sota-aikaan.

Hetken koittaessa paljastusta voi silmäillä alta löytyvästä videoupotuksesta.

Uusi Battlefield olisi määrä julkaista vielä tänä vuonna niin nyky- kuin edellissukupolven pelilaitteille. Peliä työstää kaikkiaan viisi eri studiota aina Need for Speed -sarjasta vastaavaa Criterionia myöten.

Lisää luettavaa