Scifiklassikko System Shock ei uusiudu pelkästään pelinä – televisiosarja tekee tuloaan

Alkuperäistä peliä uusioversioiva Nightdive on mukana menossa.

13.10.2021 15:28

Uusioversion lähitulevaisuudessa saava peliklassikko System Shock on määrä muovata vielä myös televisiosarjaksi. Hankkeen takana ovat uusioversiota parhaillaan työstävä Nightdive Studios sekä tuloaan tekevä uusi suoratoistopalvelu Binge, jonka valikoimiin on vahvistettu aiemmin myös Driver-sarja.

– Olen aina uskonut, että näytelty sovitus System Shockista olisi täydellinen keino uudelleenkertoa riipaiseva tarina Citadel-asemasta ja sen miehistön käsittömättömille kauhuille altistavasta aseman tekoälystä, Nightdive Studiosin toimitusjohtaja Stephen Kick hehkuttaa.

Ensi vuonna debytoivaa Bingea on kuvailtu erityisesti pelifaneille suunnatuksi, jonka on määrä tukeutua ilmaisuuteen perinteisen jäsenyysjärjestelmän sijaan. Palvelun kotisivut ovat katsastettavissa tästä.

Alkujaan System Shock oli peliyhtiö Looking Glassin vuonna 1994 julkaistu pc-peli, joka sai kiiteltyä jatkoa myös vuonna 1999. Kolmososa on sekin ollut tovin aikaa työn alla, mutta ei täysin mutkitta.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa