Uutuuspeli Control siivitti espoolaispelitalo Remedy Enterainmentin hyväksi kuvailtuun taloudelliseen tulokseen vuonna 2019. Yhtiö raportoi sen liikevaihdon kasvaneen viime vuoteen nähden 57 prosentilla noin 31,6 miljoonaan euroon, mikä auttoi sen 6,5 miljoonan euron liikevoittoon eli noin 973 prosenttia parempaan tiliin kuin uutuuspelittömänä edellisvuotena.

Pääosa liikevaihdosta koostui Controlista saaduista rojalteista sekä sen että Crossfire-peliprojektin kanssa tienatuista kehitysmaksuista. Remedyn vanhat nimikkeet, kuten Alan Wake, jättivät nekin kyllä jälkensä tulokseen. Viime vuonna Remedy onnistui haalimaan Alan Waken oikeudet myös kokonaan omaan hallintaansa.

Remedy ei ole julkistanut myyntilukuja Controlille, mutta toimitusjohtaja Tero Virtalan mukaan pelin julkaisun jälkeisten myyntien asettuneen hyvälle tasolle ja se on pitänyt yllä hyvän keskimääräisen myyntihinnan. Controlin pienemmällä markkinointibudjetilla kerrottiin olleen vaikutusta sen varhaiseen myyntiin, mutta yleisöä on alkanut löytyä silti vähitellen muun muassa peliä keräämän hehkutuksen ja palkintojen myötä.

Vuoden aikana Remedyn henkilöstömäärä on kasvanut 24 prosentilla 248 täyspäiväiseen henkilöön. Väestä puolen kerrotaan olevan suomalaisia, kun taas puolet ovat tulleet ulkomailta. Kaiken kaikkiaan kansalaisuuksia löytyy 26 erilaista.

Parhaillaan Remedy työstää kahta maksullista lisäosaa Controliin kuluvaa vuotta varten. Tänä vuonna odotettavissa on myös sen CrossFireX -räiskintäpeliin työstämä yksinpelikampanja, joka nähdään ainakin Xbox Onella. Sen toistaiseksi julkistamattoman kolmannen peliprojektin kerrotaan senkin etenevän hyvin, kun taas moninpelihanke Vanguard on saavuttanut pisteen, jossa siitä on kehitetty ensimmäinen yhtiön sisällä pelattavissa oleva versio.

Yhtiössä nähdään, että sen liikevaihto ja liikevoitto kasvaisivat vielä vuoden 2020 aikana. Toiveena yhtiöllä olisi mahdollistaa tulevaisuudessa vielä tiheämpi julkaisutahti sen peleille.

Lähde: Remedy Entertainment

Lisää luettavaa