Ubisoft-työntekijät liittyivät Activision Blizzardilaisten tueksi - syyttävät Ubisoftin johtoa katteettomista lupauksista työpaikkahäirinnän kitkemisessä / Uutiset / pelaaja.fi

Ubisoft-työntekijät liittyivät Activision Blizzardilaisten tueksi - syyttävät Ubisoftin johtoa katteettomista lupauksista työpaikkahäirinnän kitkemisessä

29.07.2021 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
0

Ubisoftin työntekijät ovat osoittaneet tukensa Activision Blizzardin työntekijöille heidän taistelussaan parempien työolojen puolesta.

Lähes 500 nykyisen ja entisen Ubisoftin työntekijän allekirjoittamassa avoimessa kirjeessä julistetaan solidaarisuutta Activision Blizzardin työntekijöitä kohtaan, mutta samaan aikaan kirje tuomitsee Ubisoftin oman johdon toimet työpaikkahäirinnän vähentämiseksi. Kirjeen mukaan viime vuonna julki tulleiden ongelmien jälkeen työntekijät ovat saaneet johdolta lähinnä kauniita sanoja ja tyhjiä lupauksia. Kirjeessä vaaditaan Ubisoftin johdolta konkreettisia toimia väärinkäytöksiin syyllistyneitä tai sitä tukeneita henkilöitä kohtaan ja ehdotetaan pelialaa koskevien käytäntöjen sopimisesta häirinnän kitkemiseksi.

Ubisoft kertoo julkaisemassaan lausunnossa ottavans kirjeen ja siinä esitetyt ongelmat vakavasti. Lausunnossa yhtiön todetaan tehneen jo merkittäviä toimia turvallisen työympäristön luomiseksi, vaikka työtä riittääkin vielä. Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemot esitti viime vuonna julkisen anteeksipyynnön ja kertoi yhtiön poistaneen tai rankaiseen yhtiön arvoja ja toimintaohjeita rikkoneita henkilöitä. Yhtiön tekemän kyselyn perusteella jopa neljännes yhtiön työntekijöistä oli kokenut tai joutunut todistamaan asiatonta käytöstä työpaikalla.

Lähde: Axios

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja