Eikö uusi GTA-paketti houkuta? Grand Theft Auto: San Andreas suuntaa myös virtuaalitodellisuuteen

Tulossa ainakin alkuun vain Quest 2:lle.

28.10.2021 20:36

Marraskuussa ilmestyvä Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition ei ole ainoa parhaillaan työn alla oleva GTA-uudelleenlämmittely. Kokonaan erillisenä hankkeena Oculus on julkistanut, että kehitteillä on sen tukemana myös virtuaalitodellisuuversio Grand Theft Auto: San Andreaksesta.

Oculuksella kerrotaan, että San Andreaksen uuden versio on tarkoitus tarjota uusi perspektiivi yhteen pelialan ikonisimpaan avoimeen maailmaan. Minkäänlaista pelikuvaa virtuaalitodellisuusversiosta ei ole vielä julkistettu, mutta hankkeen kerrotaan tehneen tuloa jo jonkin aikaa.

Ainakin alkuun uusi Grand Theft Auto: San Andreas on kehitteillä vain Oculuksen omalle Quest 2 -visiirille. Vastaavaa yksinoikeusmenetelmää on noudatettu myös hiljattain ilmestyneen Resident Evil 4 VR:n kanssa.

Tässä vaiheessa sopinee huomioida, että Oculus-brändäyksen käyttö päättyy alkuvuodesta. Facebookin uuden Meta-nimen myötä myös Oculus-tuotteet muuttuvat käyttämään Meta-nimeä.

Aiemmin Rockstarin peleistä eräänlaisen virtuaalitodellisuusovituksen on saanut L.A. Noire. Sovituksen tehneen Video Games Deluxe -studion huhuiltiinkin aiemmin viime vuonna työstävän Rockstarille seuraavaksi avoimen maailman virtuaalitodellisuuspeliä. Kyseessä on saattanut hyvinkin olla uusi San Andreaksen versio.

Lähde: Oculus

Lisää luettavaa