Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition saapuu viimein fyysisenä julkaisuna Switch-konsolille.

GTA III:n, Vice Cityn ja San Andreasin uudistetut versiot koostava kokoelmajulkaisu ilmestyi alun perin viime marraskuussa, mutta paketin joulukuulle kaavailtua fyysistä Switch-julkaisua viivästettiin oletettavasti julkaisun mittavien teknisten ongelmien vuoksi. Rockstar Games on sittemmin paikannut kokoelman ongelmia useammissa päivityksissä, ja emoyhtiö Take-Twon toimitusjohtajan mukaan julkaisu on käynyt haasteista huolimatta kaupaksi.

GTA: The Trilogylle tarjoutuukin pian tilaisuus kasvattaa myyntilukujaan entisestään, sillä Nintendo on vahvistanut Twitter-tilillään Switch-version ilmestyvän myös fyysisellä kortilla ensi kuussa. GTA-pelitrilogian fyysisen Switch-version kerrotaan saapuvan kauppoihin 11. helmikuuta.

Lähde: NintendoEurope@Twitter

Lisää luettavaa