The Last of Us -videopelit saattavat saada vielä jatkoa kolmannen päätarinan muodossa. Neil Druckmann, toinen pelin kehittelystä vastaavan Naughty Dog -studion isoista pomoista, ottaa asian esiin tuoreessa haastattelussaan yhdysvaltalaislehden kanssa.

Hänen mukaansa tällä suositulla post-apokalyptisella seikkailulla on ”kerrottavanaan vielä lisää tarinaa”. Ellien matkaan voidaan siis hyvinkin päästä palaamaan vielä ainakin kertaalleen jossakin kohtaa tulevaisuudessa.

Druckmann ei kuitenkaan suoraan vahvista haastattelussaan, että sarjan kolmas peli olisi otettu jo virallisesti kehittelyyn studiolla.

Naughty Dog on ollut viime aikoina kiireinen aivan pian käynnistyvän, HBO:n kehittelemän TLoU-televisiosarjan tiimoilta. Alkuperäispelien tarinat adaptoidaan sarjaan kovin uskollisesti; Druckmann ja Craig Mazin eivät tahdo venyttää sarjaa tarpeettomasti alkuperäismateriaalin ulkopuolelle. Mahdollinen kolmospeli saattaisi siis myös päätyä osaksi franchisen televisiomaailmaa, mikäli se tulee todella kehitellyksi ja julkaistuksi.

Ensimmäinen The Last of Us -osa julkaistiin vuonna 2013 ja kakkososa saapui pelikansan hyppysille kesällä 2020. Ykköspeliä on myös päivitetty jälkikäteen uudempien sukupolvien pelikonsoleille (PS4 ja PS5) ja myös pc-versiointi siintää edessä maaliskuussa.

Alla edellisten The Last of Us -pelien trailerit.

Lähde: The Hollywood Reporter

 

Lisää luettavaa