PlayStation sijoittaa Discordin toimintaan – PlayStation Network -integraatio tulossa ensi vuonna

Vasta aiemmin maaliskuussa Microsoftin raportoineen käyneen hankintaneuvotteluja yhtiön kanssa.

3.5.2021 18:16

Sony Interactive Entertainment ja Discord ovat julkistaneet kumppanuuden, jonka on määrä tuoda suositun pikaviestintäpalvelun läheisemmin osaksi PlayStationin toimintaa. Kumppanuuden pohjana toimii Sonyn tekemä tuore vähimmistösijoitus Discordiin.

– Tiimimme ovat tekemässä yhdessä jo kovasti töitä yhdistääkseen Discordin osaksi kokemuksianne PlayStation Networkissa. Tavoitteenamme on tuoda Discord- ja PlayStation-lähemmäksi toisiaan konsoleilla ja mobiililaitteilla ensi vuoden alusta alkaen mahdollistaen kavereiden, ryhmien ja yhteisöjen välisen hengailun, hauskanpidon ja kommunikoinnin helposti yhteisen pelaamisen lomassa, SIE:n toimitusjohtaja Jim Ryan summaa.

Aiemmin maaliskuussa Discordin raportoitiin tutkineen mahdollisuuksia jopa yhtiön myymisestä eteenpäin, minkä yhteydessä muun muassa Microsoft nousi esiin mahdollisena ostajaehdokkaana. Sittemmin Discordin on raportoitu kuitenkin vetäytyneen kyseisistä yrityskauppaneuvotteluista ja tutkailleen mahdollisuuksia omasta pörssilistautumisestaan.

Sony Interactive Entertainment on näin alkuvuodesta julkistanut useampiakin uusia investointeja. Näitä ovat olleet esimerkiksi sijoitus Epic Gamesin toimintaan niin kuin myös taistelupelitapahtuma Evolution Championship Seriesin nappaamine osin omalle vastuulleen.

Lähde: Sony Interactive Entertainment

Lisää luettavaa