Viikko vaihtuu taas uuteen, joten mitäpä viimeisestä seitsemästä päivästä jäikään siis taas mieleen? Julkistusten makuun päästiin tällä viikolla muun muassa PlayStation 5:n virtuaalitodellisohjaimien paljastuttua ja myös Square Enixilla piisasi jonkin verran asiaa Life is Strangen tulevaisuudesta ja uudesta Forspoken-seikkailusta. Tällä välin GTA Online otti sekin kiehtovan kehitysaskeleen.

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Batman ei kuolekaan vielä – Gotham Knights myöhästyy ensi vuoteen

WB Games Montrealin uusi supersankaripeli Gotham Knights ei olekaan näkemässä julkaisua enää tänä vuonna. Lyhyessä someviestissä kehittäjä kertoo, että pelille on päätetty antaa lisää kehitysaikaa, jotta se voisi olla paras mahdollinen kokemus pelaajille.

Lue koko uutinen


Sony ottaa ison askeleen taistelupelaamisen ja elektronisen urheilun kanssa – pelitapahtuma Evo siirtyy osaksi PlayStation-perhettä

Maailman suurin ja pitkäikäisin taistelupelitapahtuma Evolution Championship Series eli tuttavallisemmin Evo siirtyy osaksi PlayStation-perhettä. Sony Interactive Entertainment on ilmoittanut, että se on lyöttäytynyt yhteen uuden elektroniseen urheiluun keskittyvän RTS-yhtiön kanssa hankkiakseen tapahtuman osaksi omaa toimintaansa.

Lue koko uutinen

Sony voisi tämän kunniaksi kokeilla Playstation All-Stars Battle Royale-konseptia uudestaan. -Luffymcankka

Kuitenkin aika niche esports-laji nuo tappelupelit ainakin vielä, joten en näe mitään suurempaa kaupallista hyötyä, että Sony alkaisi väkisin puskea omaa alustaa ja vieraannuttaa ison osan katsojista/pelaajista. Eiköhän järkevämpää jatkaa kaikkien alustojen tukea ja kasvattaa sitä kautta turnausta isommaksi. -Izmou


Project Athia on nyt Forspoken – uutta pelikuvaa julki Square Enixin PS5- ja pc-seikkailusta

Square Enix on vahvistanut virallisen nimen kesäkuussa paljastamalleen Project Athialle. PlayStation 5:lle ja pc:lle sen oman Luminous Productionsin toimesta kehitetty peli tunnetaan jatkossa Forspokenina. Pikainen välähdys pelikuvaakin tarjottiin.

Lue koko uutinen

Is that a motherfucking dragon… Huokaus -Bloodborne


Life is Strange: True Colors paljastui ja vahvistui syksylle – episodimaisuus jää historiaan

Seikkailupelisarja Life is Strange saa jatkoa 10. päivä syyskuuta. Peli on Life is Strange: True Colors ja sitä kehittää Life is Strange: Before the Stormin aikoinaan tehnyt amerikkalaisstudio Deck Nine.

Samaan syssyyn kaksi ensimmäistä Life is Strange -peli ehostetaan Life is Strange Remastered Collectionilla.

Lue koko uutinen


Hyvästi Move-tötteröt! Sony paljasti PS5:n uudet uutterat virtuaalitodellisuusohjaimet

Sony on tarjonnut uuden silmäyksen PlayStation 5:llä tulevaisuudessa tapahtuvaan virtuaalitodellisuuspelaamiseen. Viimeisimpänä yhtiö on esitellyt sen uuden sukupolven virtuaalitodellisuuslaitteistoon kuuluvat ohjaimet, jotka jättävät PlayStation 4:ltä tutut Move-tötteröt lopullisesti historiaan.

Lue koko uutinen

Mukava nähdä. Tuli itse Movet skipattua vaikka PSVR mielestäni hyvä onkin, juurikin koska ne tuntuivat olevan askeleen tai pari heikompaa teknologiaa kuin itse PSVR. -Bloob

Lupaavalta vaikuttaa, vaikka vasta käytännössähän tuon soveltuvuuden voi todeta. Mutta jo se että nuo ovat alkujaan suunniteltuja VR:lle eikä liikeohjaimiksi vanhalle raudalle, on iso askel eteenpäin. -ELTP


Iso satsi ilmaisia PlayStation-pelejä luvassa keväällä – Sony tarkensi Play at Home -tempauksensa antia

Sony on julkistanut ison satsin uusia pelejä, joita se on jakamassa ilmaiseksi kaikille PlayStation-pelaajille nyt kevään aikana. Jo tovin aikaa lunastamassa on voinut käydä PlayStation 4:n oma Ratchet & Clankin, joka pysyy jaettavissa PlayStation Storessa vielä aina maaliskuun loppuun asti. Suomen aikaan maaliskuun 26. päivä tarjonta kasvaa kuitenkin peräti yhdeksällä nimikkeellä, jotka ovat lunastettavissa huhtikuun 23. päivään asti.

Lue koko uutinen

Muutamia kavereiden kanssa pelattavia verkkopelejä kun vielä saisi. Samaa uupeloa on mielestäni plussa-peleissäkin. -sir_jakob


Fortnite villiintyy uuden kauden myötä – eläimet, aseiden rakentaminen ja Lara Croft saapuivat

Fortnitessa puhaltavat taas uudet tuulet kokonaan uuden sisältökauden myötä. Pelin Chapter 2 -vaihe on saavuttanut järjestyksessään nyt kuudennen kautensa, joka kantaa tällä kertaa lisänimeä Primal.

Lue koko uutinen


GTA Online -pelaaja löysi ratkaisun pitkiin latausaikoihin – Rockstar ottaa käyttöön seuraavassa päivityksessä

Pelaajan löytö on tuonut lyhyemmät latausajat GTA Online -pelaajille. Nimimerkillä t0st tunnettu GTA Online -pelaaja julkaisi viime kuun vaihteen tienoilla GitHub-palvelussa kokeellisen ratkaisun, jonka väitettiin nopeuttavan GTA Onlinen latausaikoja merkittävästi pelin pc-versiossa. Nyt tostin havainnot ovat saaneet vahvistuksen virallisesta lähteestä, sillä Rockstar on kertonut tekevänsä havaintojen perusteella muutoksia GTA Onlinen latauskoodiin.

Lue koko uutinen

Onkohan samaa lääkettä mahdollisesti luvassa myös Red Dead Onlineen… -Pauli4x4

Ihme ettei tuo 10k summa ole in-game shard card valuuttaa… -Unluckymonster


Kahden vuoden kadotus on ohi – Kiina-kohun leimaama kauhupeli palasi takaisin myyntiin

Taiwanilaiskehittäjä Red Candle Gamesin kauhuseikkailu Devotion on palannut viralliseen maailmanlaajuisen myyntiin yli kahden vuoden kadotuksen jälkeen. Paluu on tapahtunut Red Candle Gamesin oman digikaupan kautta, josta niin Devotion kuin sen aiempi peli Detention ovat saatavilla DRM-vapaassa kuosissa. Myös pelien ääniraidat ovat kauppapaikan kautta saatavilla.

Lue koko uutinen


Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – käsin piirrettyä kauhua ja uuden sukupolven tehostamia Marvel-sankareita

Uuden sukupolven pelikäännökset jatkuivat tällä viikolla, sillä Marvel’s Avengersin tuli aika hypätä PS5:lle ja Xbox Seriesille yhdessä pelin uusimman sankarilisäyksen kanssa. Luvassa oli kyllä myös muun muassa kauhua erikoislaatuisella ulkoasulla varustetun Mundaun merkeissä ja palasipa vuosien takainen kulttiteos Stubbs the Zombiekin yllättäen moderneilla pelilaitteilla.

Lue koko uutinen

Stubbs the Zombien paluu yllätti, alkuperäinen jäi ostamatta kun en omistanut OGxbox-konsolia. Tarkoitus oli ostaa se 360:lle Xbox Originalina, sitten se vedettiin pois. Tavallaan rukouksiini vastattiin. -Brutal1ty


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa