Tammikuu päättyi niin huhuihin kuin tietysti taas suuryhtiöiden talouskatsauksiin. Selväksi muun muassa tulikin, ettei Star Wars Jedi: Fallen Order ole pärjännyt yhtään hassummin markkinoilla ja että Switch jatkaa sekin sujuvaa myyntitahtiaan. Eräänlaista myyntijuhlintaa kuultiin myös Rockstarin ja Take-Twon puolelta, kun Grand Theft Auto V.tä lähdettiin hehkuttamaan liikevaihdoltaan menneen vuosikymmenen suurmenestyjäksi.

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Nintendo: Ei uutta Switch-mallia vuonna 2020

Nintendo ei ole aikeissa julkaista uutta mallia Switch-konsolistaan vuoden 2020 aikana, kiotolaisyhtiö on ilmoittanut viimeisimmän tuloskatsauksensa yhteydessä. Viime vuonna lanseeratun Liten rinnalla on jo tovin aikaa huhuiltu ja spekuloitu myös tehokkaamman Switch-mallin tulosta markkinoille. Nintendon tuore kommentti tuntuukin melkolailla vastauksena kyseiselle huhumyllylle. 

Tällä viikolla myös vahvistui, että Switcheja on toimitettu maailmaan 52 miljoonaa kappaletta.

Lue koko uutinen

– Varmaan ihan viisas veto kun uudet TV-konsolit tulevat joka tapauksessa, ja ihmisten joulurahat menevät niihin. -Bloob

– Sais Nintendo tuoda virtual consolen sisällön kokonaan Switchille. Firma kenen backlog ylettyy 80-luvulle asti, ovat kyl nihkeitä tuomaan vanhoja pelejä uudelle täydelliselle retro-koneelle -santenced


Star Wars Jedi: Fallen Order on menestys – EA laittoi myyntiodotukset uusiksi

Star Wars Jedi: The Fallen Order vaikuttaisi hyvinkin olleen menestys julkaisija Electronic Artsille. Viimeisimmän sijoittajapuhelun yhteydessä pelijätti on vahvistanut, että Respawn Entertainmentin toimintaseikkailu on yltänyt jo vastaamaan sen kovempia odotuksia.

Lue koko uutinen

 Loistava uutinen! Toivottavasti tämä tarkoittaa, että saadaan kenties jatkossakin EA:n studioilta Fallen Orderin kaltaisia laadukkaita yksinpelikokemuksia ilman mikromaksuja. Tai jos ei muuta, niin ainakin jatko-osa mainiolle Fallen Orderille. -Malarkey

– Hyvä että menestyy, mutta mikromaksut tuottavat ennätysmääriä ja huippumenestyneenkin yksinpelin tuotot ovat vain pisara mikromaksumeressä, joten tällaisten pelien veikkaan olevan harvinaista herkkua EA:lta menestyksestä huolimatta. -Angel of Death


Red XIII! Hojo! Jenova! Uusi Final Fantasy VII Remake -traileri pursuaa taas nähtävää

Final Fantasy VII Remake saattoi lykkääntyä hiljattain, mutta se ei ole estänyt Square Enixia jatkamasta pelin esittelyä. Lähemmäs neljän minuutin pituinen uusi traileri on nyt ulkona, eikä se taaskaan ujostele esittää tuoretta materiaalia katsojilleen. Ruudulle saadaan esimerkiksi taas joukko paljastustaan tähän asti odottaneita hahmoja niin pahisten kuin hyvistenkin puolelta sekä myös muutamia täysin uusia elementtejä.

Lue koko uutinen

– No could be better could be worse. Toivottavasti ei ole ainoanan vaihtoehtona noi enkku dubit eivät kyllä yhtään vakuuttaneet. -lykos88

 Those who fight further lähtee soimaan ja minä itken onnen kyyneleitä. This is the shitto! -Almasy


Blizzard ei luovu enää toisesta Dotasta – Warcraft III: Reforged muuttaa custom-pelien omistussääntöjä

Blizzard on päivittänyt eilen julkaistun Warcraft III: Reforgedin käyttäjäsopimuksen uusiksi välttääkseen uuden potentiaalisen hittipelin valumisesta näpeistä. Toisin sanoen studio omistaa jatkossa kaikki Warcraft III: Reforgedin Custom Games -tilassa tehdyt tuotokset, eikä käyttäjät pääse tästä päättämään voidakseen pelata uudistunutta RTS-klassikkoa.

Lue koko uutinen

Ikävä kyllä Blizzard ei ole enää se studio joka tunnettiin tinkimättömästä laadusta. Ennen vanhaan ei olisi tullut kuuloonkaan julkaista peliä tässä kuosissa ja sellaiset pelit joita ei saatu toimimaan voitiin perua kokonaan. Lähes kaikki Blizzardin entiset johtohahmot ovat lähteneet lätkimään ja Blizzard Entertainment on täysin Activision-Blizzardin talutusnuorassa 🙁 -Balnazzard

– Onneksi sentään kaikkien aikojen paras RTS sai arvoisensa päivityksen: AOE2DE. Blizzard voisi ottaa oppia Microsoftilta kuinka näitä tehdään. -Lykos


Helmikuun PlayStation Plus- ja Games with Gold -pelit julkistettiin

Helmikuu on täällä ja näin on taas uuden PlayStation Plus ja Games with Gold -pelien aika. Pleikkaripuolella tarjolle tupsahtaa taas hippusen tavanomaista enemmän pelattavaa niin ylimääräisellä PlayStation VR -pelillä kuin BioShock-kokoelmalla, kun taas Xboxilla lähdetään muun muassa tähtien sotaan ja vastataan Cthulhun kutsuun.

Lue koko uutinen (PS Plus, Games with Gold)

– Mainiota. Useasti ollut tuo BS collection korissa, mutta en ole sitä kuinkaan hankkinut. Hyvä. *Taputtas itseään selkään. -Bloodborne

– Pitkään tehnyt mieli testata Sims 4 pleikkarilla. Nyt sitten pääsee kokeilemaan. -Dante83


GTA V oli vuosikymmenen myydyin peli – Rockstar juhlii jakamalla ilmaista rahaa ja tavaraa GTA Onlinessa ja Red Dead Onlinessa

Grand Theft Auto V ja Red Dead Redemption 2 olivat viime vuosikymmenen jättimenestyksiä, julkaisija Take-Two kertoo. Rockstar Gamesin vuonna 2013 julkaistu Grand Theft Auto V oli liikevaihdolla mitattuna viime vuosikymmenen myydyin peli pelimyyntejä tilastoivan NPD Groupin lukujen perusteella. Vuonna 2018 ilmestynyt Red Dead Redemption 2 taas ylsi NPD:n mukaan neljän viime vuoden myydyimmäksi peliksi. Yhdessä pelejä on myyty jo yli 150 miljoonaa kappaletta.

Lue koko uutinen

– Minecraft 180 miljoonaa myytyä kappaletta. 😛 Tuotoissa GTA V tosin menee varmaan ohi, kun kalliimpi peli, plus Online. -Izmou

– Gta VI ce City vois olla uskottava Mut kattoo ny. -realOG


Torchlight Frontiers onkin nyt Torchlight 3 – ilmaispelimalli vaihtuu tutumpaan kaavaan

Toimintaroolipelisarja Torchlightin jatkajaksi kaavailtu Torchlight Frontiers on laitettu kehityssuuntansa osalta uusiksi. Viimeiset puolitoista vuotta pelistä kaavailtiin ilmaista ja raskaammin nettiominaisuuksiin nojaavaa kokemusta, mutta nyt peliä muovataankin enemmän rakenteeltaan ensimmäisen ja toisen Torchlightin kaltaiseksi. Tulossa on siis kertamaksullinen peli, joka etenee eri lukuihin jaettuna ja iso osa alueista ovat tutkittavissa nyt lähtökohtaisesti yksityistilassa.

Lue koko uutinen

– Yksi parhaista uutisista so far. Torchlight on kyllä lähellä sydäntä. -Heppulinen


Resident Evil 8 ja Knights of the Old Republicin paluu pyörivät huhuissa

Alkuvuosi ei ole ollut turhan täynnä ainakaan pelijulkaisuja ja -julkistuksia, joten luonnollisesti huhut ovat täyttäneet tyhjää tilaa. Puheeksi ovatkin viimeisimpänä nousseet jo muun muassa sekä Resident Evil 7:n jalanjäljissä kulkeva Resident Evil 8 että myös mahdolliset suunnitelmat Knights of the Old Republicin paluusta. Resident Evil -huhun takana on parhaillaan useampikin taho, mutta kuten huhujen kanssa tavanomaisesti, ei sitäkään kannata katsella vielä sataprosenttisena varmuutena. 

Lue koko uutinen (Resident Evil, KotOR)

– Ei oikein pysty enää RE7 PSVR version jälkeen kuvittelemaan tätä sarjaa ilman VR ominaisuutta, toivottavasti tuki pysyy. -Megaman

– Kenethän EA laittaisi tämän kyhäämään kasaan? Biowaren? Kyllähän uusi Star Wars RPG kiinnostaisi, mutta kun EA on suhmuroimassa sitä, niin voiko siitä tulla hyvä? -Boblick


Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – armoton planeettamatka ja uusiksi taottu Warcraft

Taas yhden klassikon paluu oli käsillä tällä viikolla, sillä Warcraft III heräsi uuteen loistoon (?) tuoreen Reforged-versionsa myötä. Muiden pelien osalta hehkutettu seikkailueepos Kentucky Route Zero saavutti seitsemän vuoden jälkeen viimein päätöksensä ja konsolit, kun taas Ubisoft-konkari Alex Hutchinsonin humoristinen selviytymisseikkailu Journey to the Savage Planet koetteli meitä kaikkia värikkäällä tyylillään.

Lue koko uutinen


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa