Witcher-animaatioleffa ja isompi lähestyvä suomalaispeli – tässä viikon suurimmat uutiset / Uutiset / pelaaja.fi

Witcher-animaatioleffa ja isompi lähestyvä suomalaispeli – tässä viikon suurimmat uutiset

26.01.2020 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0
kohokohdat 2020, Dying Light, 2, koronavirus, Housemarque, Kingdom Hearts

Yhä useampi julkistus nosti päätään taas päättyneellä viikolla, mutta se ei todellakaan lopettanut vielä Noituri-keksusteluja. Uuden Kingdom Hearts -mobiilipelin ja arcade-vetoisemman jalkapallopelin lisäksi julki kun tuli Netflixin The Witcher -animaatioelokuvahanke, joka pääsee elämään suoratoistopalvelussa jo nähdyn televisiosarjan rinnalla. Suomalaisen pelialan veteraani Housemarque ilmoitti kyllä sekin itsestään vahvistamalla, että studio on nyt kokonaisuudessaan työstämässä sen seuraavaa tähän asti kunnianhimoistinta ja suurinta peliprojektia.

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Koronavirus laukaisi Plague Incin uuteen menestykseen – kehittäjä muistuttaa, että kyseessä on vain peli

Maailmalla seurataan parhaillaan koronaviruksen leviämistä sellaisella jännityksellä, että aihetta sivuavat pelitkin ovat alkaneet saada uutta tuulta alleen. Menestystä osakseen on viime aikoina nauttinut varsinkin tautien levittämistä käsittelevä strategiapeli Plague Inc., joka melkein kahdeksan vuoden iässä on noussut taas Kiinassa sovelluslatauksien kärkeen.

Lue koko uutinen

- Siinä kohtaa kun Farm51:sen WW3 peli nousee uuteen pelaajaennätykseen alan oikeasti huolestua 😬 -Unluckymonster

Tämä jos jokin on ilmaista, sekä kehittäjästä riippumatonta mainontaa itse pelille. Huvittavaa ajatella, että sivutoimisesti joku oikeasti hyötyy tästä, vaikka näillä maailmoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. -CarbonarA


Suosittu Rocket League lopettaa Mac- ja Linux-tuen

Rocket League -kehittäjä Psyonixilla on huonoja uutisia Linux- ja Mac-pelaajille. Studio kertoo lopettavansa suositun pelin tukemisen Linuxilla ja Macilla maaliskuussa 2020. Tuolloin Rocket League saa näillä alustoilla viimeiseksi jäävän päivityksensä, joka poistaa pelin kaikki verkkotoiminnot käytöstä. Linux- ja Mac-pelaajat voivat siis tämän jälkeen pelata ainoastaan paikallisia otteluita sekä selata tilastojaan ja ajoneuvovalikoimaansa.

Lue koko uutinen

Erittäin harmillinen uutinen. En luottaisi, että Psyonix rientää apuun jos peli rikkoontuu Wine/Proton-käyttäjillä esimerkiksi päivityksen yhteydessä, joten käytännössä taitaa pelaajilla olla edessä Windows-lisenssin ostaminen ja suljetun järjestelmän käyttäminen. Mustalle listalle. -edqe

- Tästä nousi pieni haloo redditissä ja Psyonix joutui vähän tarkentamaan mikä on homman nimi. Eli Linux/Mac pelaajia on vain 0.3% basesta, yksinkertaisesti liian kallista kuulemma varmistella näin pienen pelaajamäärän takia että Mac/Linux versio pelittää kunnolla. Olivat kuulemma myös olleet Valveen yhteydessä ja Mac/Linux pelaajat voivat hakea refundin pelistä. Aika perse homma, mutta suht mallikkaasti ne on hoitanu silti. -kribmeister


Suomalainen Housemarque lähestyy 25 vuoden ikää – Stormdivers jäädytetty studion "suurimman ja kunnianhimoisimman" pelin tieltä

Helsinkiläisstudio Housemarque on tehnyt pikaisen tekstitervehdyksen sen 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksia. Yhtiön toimitusjohtajana toimivan Ilari Kuittisen käsialaa oleva tervehdys fiilistelee kevyesti muuttuneita aikoja ja suomalaisen pelialan kasvua, minkä ohella se antaa osviittaa Housemarquen nykytilasta.

Lue koko uutinen

Mielestäni tekivät oikean päätöksen Stormdiversin kanssa. Housemarquen vahvuus on ollut aina 2D/isometrinen arcade räiskintä, toisaalta ymmärrän jos he haluavat kokeilla jotain uutta. "tulevien kuukausien aikana"...miten olisi Helmikuu 5 milloin Sony paljastaa PS5? ;) -Kaze88


Uusi Kingdom Hearts -peli sukeltaa Xehanortin menneisyyteen – julkaistaan jo keväällä

Square Enix on julkistanut uuden Kingdom Hearts -pelin Project Xehanortin, joka julkaistaan mobiililaitteille ilmaiseksi kevään 2020 aikana. Peli sukeltaa pelisarjasta tutun Master Xehanortin menneisyyteen ja paljastaa, kuinka hänestä tulee pimeyden etsijä. Sen tarkempia tietoja pelistä ei vielä tiedetä.

Lue koko uutinen

- Minulle tämä on huono uutinen ilmaisuudesta huolimatta, sillä tuttuun tapaan tämäkin "sivuosa" sisältää kokonaistarinan kannalta välttämätöntä informaatiota, minkä vuoksi tämäkin tulisi pelata. Ehkä tämä joskus käännetään muille kuin mobiililaitteille (tuskin hirveästi pelastaisi pelattavuutta), tai sitten vain tyydyn katsomaan välivideot netistä. -ELTP

No oli miten oli, itelläni tuo konsoliralli ei ollut niinkään ongelma, vaan juurikin se juonen typerä, suorastaan absurdeihin mittoihin paisunut kikkailu hahmojen pilkkomisessa. Otapa siitäkin hullunmyllystä enää selvää. -mecha_no_maniac


The Witcher -animaatioelokuva paljastui Netflixiltä – tv-sarjan debyytti Netflix-historian "suurimpia"

Henry Cavillin tähdittämä The Witcher -televisiosarja ei jää Netflixin ainoaksi Noituri-aiheiseksi tuotteeksi. Suoratoistojätti on ilmoittanut, että työn alla sillä on parhaillaan myös animaatioelokuva The Witcher: Nightmare of the Wolf, jonka parissa puuhailee The Legend of Korraa tehnyt korealainen animaatiofirma Studio Mir.

Lue koko uutinen

Just. Ja yhtäkkiä syy sille, miksi Netflix pistää sarjan/leffan pyörimään heti, kun vain avaat sen infosivun käy täydellisesti järkeen. Olet siis jo heidän kirjoissaan "katsonut sarjan", jos kävit jääkaapilla vähän väärässä kohtaa. -Haerski

- Mitä Witcheriin tulee, niin vaikka live-action sarja oli parempi kuin odotin, niin toivottavasti parantavat vielä, sillä oikeastaan Cavillia lukuunottamatta koko sarja oli silti vain juuri ja juuri tyydyttävä. Tai sanotaanko, että Witcher sarjassa oli paljon ruutuaikaa ilman itse Witcheriä, mutta kovin suuri osa tuosta ajasta ei ollut kovinkaan mukaansatempaavaa. -Bloob


Half-Life: Alyx lähestyy – koe klassikkosarja nyt ilmaiseksi

Valven räiskintäsarja Half-Life on muuttunut ilmaiseksi seuraavan kahden kuukauden ajaksi. Tarjous koskee niin ensimmäistä Half-Lifea, Half-Life: Opposing Forcea, Half-Life: Blu Shiftia, Half-Life 2:ta kuin kakkososan lisäepisodejakin.

Lue koko uutinen

- En halua rikkoa kultaisia muistoja. Aikanaan hyviä pelejä mutta varmasti enemmän vanhentuneita kuin muistaa. -zappah


Arcade-futis kohtaa animetoiminnan! Captain Tsubasa: Rise of New Champions paljastui

Manga- ja animesarja Captain Tsubasa on palaamassa pelimuotoon. Vielä tämän vuoden aikana Bandai Namco julkaise Switchille, PlayStation 4.lle ja pc:lle Captain Tsubasa: Rise of New Championsin, jota kehittää Battle Arena Toshinden -sarjasta aikoinaan tunnettu Tamsoft.

Lue koko uutinen

Rakkaita muistoja Tecmo Cup Football Game (Captain Tsubasa) -pelistä NES:ille. Omistin aikoinaan vain 7 peliä NES:ille ja tuo oli yksi niistä. :) -Izmou


Kevään pelikato jatkuu: Dying Light 2 liittyy myöhästelijöiden joukkoon

Techlandin työstämä Dying Light 2 ei sekään ole enää matkalla kauppoihin alkuvuoden aikana. Valinnoilla kyllästettyä toimintaseikkailua oli tavoiteltu tähän asti ulos vielä kuluvan vuoden kevään aikana, mutta nyt sitäkin saadaan odottaa toistaiseksi määrittelemättömään ajankohtaan saakka.

Lue koko uutinen

Tahtoo loppuvuodesta tulla taas melkoinen isojen pelijulkaisujen ruuhka.... Ja pakostakin tuosta jotkut julkaisut tulevat kärsimään kun hypetetyimmät ja suurimmat pelit tulevat viemään suurimman huomion. -Balnazzard

Eiköhän syksylle tule uusia myöhästymisiä. Hyvää tässä on se, että oma back catalogue on purkaantumassa vasta Witcher 3:n kohdalla. Kiitos Tekken 7, PES 2019 ja Apexin. -AK_Hamy


Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – Kingdom Hearts III jatkuu ja Commandos 2 palaa teroitettuna

Kepeähkömpi peliviikko on taas takana, mutta ehkei se häirinnyt ainakaan Kingdom Hearts III -faneja. Vuoden ikään yltävä peli sai nimittäin uutta seikkailtavaa ReMind-laajennuksella, joskin aluksi vain PlayStation 4:llä. Samoihin aikoihin päästin palaamaan myös Commandos 2:n pariin, ja saivatpa tällä viikolla myös Frostpunk ja The Sims 4 nekin hieman lisäsisältöä.

Lue koko uutinen


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.