Diablon seuraava suuri paluu ja traileripäivätty The Witcher -sarja – tässä viikon suurimmat uutiset / Uutiset / pelaaja.fi

Diablon seuraava suuri paluu ja traileripäivätty The Witcher -sarja – tässä viikon suurimmat uutiset

3.11.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0
kohokohdat 2019, Diablo, Diablo IV, Overwatch, Overwatch 2, BlizzCon, Blizzard, The Witcher

Päättynyt viikko oli odotetusti Blizzard-uutisten aikaa niin hyvässä kuin pahassa. Protestien ja uuden Diablon lisäksi viikko toi mukanaan kuitenkin vahvistuksen Netflixin The Witcher -sarjan debyyttipäivästä, EA:n Steam-paluusta sekä Shigeru Miyamoton saamasta tunnustuksesta. GameStopin tulevaisuus Pohjoismaissa sen sijaan näyttää epävarmalta.

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Blizzard-johtaja pahoittelee yhtiön hätäistä reaktiota Hongkong-mielenilmaukseen – suunniteltu BlizzCon-protesti toteutui

Blizzard Entertainmentin vuosittainen yhteisötapahtuma BlizzCon on käynnistynyt Anaheimin messukeskuksessa Kaliforniassa. Tuttuun tapaan show laitettiin käyntiin avajaistilaisuudella, jossa Blizzard teki useamman julkistuksen pelejään koskien. Tilaisuuden käynnisti kuitenkin Blizzard-johtaja J. Allen Brackin puheenvuoro, jolla tämä otti uudemman kerran kantaa yhtiötä nyt viimeisen kuukauden aikana varjostaneeseen Kiina-kohuun.

Lue koko uutinen

Toi anteeksipyyntö ontui, koska siinä pahoiteltiin vain sitä, että "emme kommunikoineet paremmin". Pelaajat kritisoivat ihan toista asiaa eli itse tekoja. -Substance

- Vanha kansa sanoi ennen muinoin että : sitä saa mitä tilaa.. -Billet


Diablo IV, Overwatch 2 ja WoW: Shadowlands paljastuivat

BlizzCon-tapahtuma ei jäänyt tänä vuonna vailla isoja julkistuksia. Ensimmäisenä julki saatiin heti kovasti odotettu Diablo IV, josta esiteltiin animaatiotraileri kuin ensimmäinen pelikuvapätkäkin. Samaa tyyliä seurasivat myös World of Warcraftin tuoreen Shadowlands-lisärin paljastus sekä Overwatch 2:n esittely. Overwatchin osalta samalla vahvistuisi, ettei uusin peli korvaa täysin alkuperäistä räiskintää.

Lue koko uutinen (Diablo IV, Overwatch 2, Shadowlands)

Hearthstone on sekin vielä laajenemassa sekä lohikäärmelisärillä että omalla Auto Chess -pelitilallaan. Mobiilipeli Diablo Immortal näyttäytyi myös BlizzConissa uudella pelikuvalla.

Iha identtise näkönen diablo IIIäsen kanssa. Jos tuo ilmaseks tulee mobiilille ni kyl tota voi täysistunnoilla pelata. -Truther (Diablo Immortal)

No sentään eivät ryhtyneet kierrätämään samaa hahmoa "pahiksena" mikä on positiivinen yllätys. Eipä silti, kyllä WoW on itselleni historiaa ja ainoa mikä kelpaa on Warcraft IV, jota tuskin ikinä tulemme näkemään....no onpahan ainakin Warcraft III: Reforged. -Balnazzard (Shadowlands)


Pelikauppaketju GameStopille saattaa tulla stoppi Suomessa ja muualla Pohjoismaissa

Talousongelmien kanssa paininut pelikauppaketju GameStop saattaa tehdä vähitellen katoa Pohjoismaista. Raportit laittoi käyntiin ruotsalaisjulkaisu Computer Sweden, jota seurasi perässä myös Helsingin Sanomat omilla tiedoillaan.

Lue koko uutinen

Toki kaikenlaisista jäsenkorteista ja kampanja-alennuksista huolimatta useimmiten saisi paremman hinnan pelilleen, kun myisi vaikkapa jollain face-kirpparilla eteenpäin, mutta itse koen nettikirpparit sellaisena vatvomisena ja syöpänä, että mieluummin sinne Gamestopiin ne pelit vien silti. -kukkomestari

- Mutta joka tapauksessa on sääli jos GS Suomesta häviää. Tosin toisena puolena on se että paikalliset firmat voivat menestyä paremmin ja jopa laajentaa toimintaansa. -JayeizH


Uusi The Witcher -traileri on saapunut julkaisupäivän kera! Netflix-sarja käynnistyy juuri ennen joulua

Järjestyksessään toinen traileri Netflixin omasta The Witcher -sarjasta on saapunut. Aiempaan teaser-videoon nähden uusin pätkä on sisällöltään selvästi dramaattisempi tapaus, minkä siivellä Henry Cavillin näyttelemä Geralt pääsee ensimmäistä kertaa isommin ääneen.

Lue koko uutinen

- Tämä on kyllä huomattavasti parempi traileri. Toki ei ole vielä niin isot odotukset, mutta edes se että noiturit ovat niin halveksituja on kiva nähdä. Ei ehkä julkaisu hetkenä tule katsottua (siltä varuiksi että lopuu cliffhangeriin), mutta kyllä loppulta. -Tylor

Hyvältähän tämä vaikuttaa. Tuntuu vaan että jotkut väkisin löytävät kaikkea kökköä kunhan voi valittaa. Cavil on fyysisesti pätevä rooliinsa, vaikka ei ole tehnyt vielä vaikutusta missään leffoissa. -Teräskäsine


Electronic Arts tekee paluun Steamiin – Apex Legends, Jedi: Fallen Order, EA Access ja muuta tulossa palveluun

Electronic Arts on vahvistanut paluunsa pelikauppa Steamiin. Ensimmäinen uusi Steamiin ilmestyvä EA:n peli on marraskuun 15. päivä julkaistava Star Wars Jedi: Fallen Order, joka on jo nyt ennakkotilattavissa palvelusta. Lähikuukausina sille tekevät seuraa sellaiset tapaukset kuin Apex Legends, FIFA 20, Battlefield V, The Sims 4 ja Unravel Two. Keväällä EA:n oma tilauspalvelu EA Access tuodaan myös Steamiin.

Lue koko uutinen

Viikon aikana EA myös vahvisti, että seuraavaa Battlefieldia ei nähdä vielä ensi vuonna. Uusi Dragon Age on sekin saapumassa aikaisintaan 2022.

- Tuntuu muutenki että alustasidottujen pelien aika alkaa olla ohi. Itelläki jäi 300 pelin peli kirjasto jälkeen ku lopetin pleikalla, eikä niitä voi myyä mihinkään ku lopettaa. Paljo mieluummin ostaa 50e kivijalka kaupasta pelin pelaa sitä. Sitte myy joskus pois tai laittaa kiertämään esim kaverille. -wlizer

Itse olen omalla tavalla pitänyt kaikista Dragon Age:sta, toki Origins oli selkeästi paras. DA2 piinasi liian tiukka kehitysaikataulu, mutta runko toimi. DA:I yritti matkia Skyrimiä, mutta matkikin enemmän mörppejä, mutta tarina ja teema toimivat. Dragon Aget ovat harvoja pelejä, jotka käsittelevät uskontoa vakavasti ja ymmärtävästi ja DA:I otti sen keskiöönsä. -Lykos


Marraskuun PlayStation Plus- ja Games with Gold -pelit vahvistuivat

Vuosi lähestyy loppuaan, mutta vielä sillä riittää tarjottavaa PlayStation Plus- ja Games with Gold -pelien osalta. Pleikkarilla kauhistellaan tässä kuussa Outlast 2:lla ja hutkitaan menemään Niohin merkeissä, kun taas boksipuolella Sherlock Holmes pääsee muun muassa vauhtiin.

Lue koko uutinen (PlayStation Plus, Games with Gold)


PlayStation 4 on maailman toiseksi myydyin kotikonsoli

Sonyn tuoreimmassa tilivuosikatsauksessa käy ilmi, että PlayStation 4 on maailman toiseksi myydyin kotikonsoli PlayStation 2:n jälkeen. Konsolia on myyty jälleenmyyjille 30. syyskuuta 2019 mennessä yli 102,8 miljoonaa kappaletta, joten se on täpärästi ohittanut aiemman kakkossijaa pitäneen alkuperäisen PlayStationin, jota on myyty 102,49 miljoonaa kappaletta. Neljäntenä lepää Nintendon Wii-konsoli 101,63 miljoonalla kappaleella.

Lue koko uutinen

En ihmettele menestystä, PS4 on ollut jopa ainoa PlayStation, jonka olen ostanut uutena. PS4 on ollut mainio konsoli, joka on tarjonnut lukemattomia, laadukkaita pelielämyksiä. Ihan siinä määrin, että suurin osa on jäänyt vielä pelaamatta ja tulevien julkaisujen, sekä backlogin voimin uskon pärjääväni vielä hamaan tulevaisuuteen. -Megaman

PS4 oli nykyisen sukupolven tehokkain laite, joten se oli ensisijainen, kunnes One X vei nyttemmin sen paikan (perus-Onen ollessa aiemmin niitä harvoja MS-yksinoikeuksia varten). Peleissä se ei sitä vielä ole kiinni saanut enkä usko että saakaan. -zappah


Super Marion isä Shigeru Miyamoto tunnustetaan Japanissa kulttuurisesti merkittäväksi henkilöksi

Nintendon pitkäaikainen suunnittelijatähti Shigeru Miyamoto ollaan tunnustamassa Japanin valtion toimesta kulttuurisesti merkittäväksi ja ansiokkaaksi henkilöksi. Tunnustuksien saajia julkistetaan useampi aina vuosittain ja historian varrella niitä ovat vastaanottaneet esimerkiksi erilaiset kuvataitelijat, näyttelijät, säveltäjät ja tieteilijät. Pelit ovat laajalti jääneet tähän asti varjoon, mikä tekee Miyamoton tunnustuksesta aina vain huomionarvoisemman

Lue koko uutinen

Ei taida maailmassa olla kovin montaa ihmistä, jotka olisi vaikuttaneet yhtä paljon siihen mitä videopelit nykyään on. Miyamotoa pidetään yhtenä nykyaikaisen pelisuunnittelun isistä, joka ehkä ensimmäisenä ajatteli pelejä pelkän ohjelmointihaasteen sijaan konseptina hahmoineen ja taustatarinoineen. -Haerski


Death Strandingin PS4-yksinoikeus ei kauaa kestä – pc-versio saapuu ensi vuonna

PlayStation 4:llä päästään pian Death Strandingin makuun, mutta aivan äärimmäisen kauaa se ei pysy silta alustan yksinoikeutena. Kojima Productions on varmistanut, että pc-julkaisu on tiedossa alkukesästä 2020.

Näin viikon verran ennen pelin PS4:lle saapumista Death Stranding sai myös kahdeksan minuutin julkaisutrailerin.

Lue koko uutinen

Seuraavan kerran kun uutisoidaan, niin on ensimmäisen pc-vuotensa ajan Epic Store yksinoikeus. -Luffymcankka

- Jään odottelemään PC-versiota. Jos tulee Epic-yksinoikeus, niin voihan tuon sitten jälkikänteenkin PS4:lle hommata. Ja vaikka peliä sinänsä ihan mielenkiinnolla odota, ei se silti ole herättänyt mitään "pakko saada" fiiliksiä, kuten esim. Cyberpunk 2077 on. -Boblick


Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – saatanallisia bileitä, Disney-klassikoita ja Nintendo-kauhua

Vuoden kauhein viikko eli siis halloween-viikko oli käsillä, ja siitä oli nähtävillä pieniä viitteitä myös elitarjonnassa. Yksi selkeimpiä näistä oli tietysti Luigi's Mansion 3, joka laittoi vihreään pukeutuvan putkimiehen taas kummitusjahtiin. Omia jänniä hetkiään tarjosi toki myös Afterparty, jossa takoituksena on juoda Saatana pöydän alle. Muutamat söpömmät peliklassikot tekivät nekin toki paluun.

Lue koko uutinen

Atelier Ryza iski silmään, eka Atelier-sarjan peli joka alkoi itseäni kiinnostaa. En tosin uskalla täyteen hintaa hypätä mukaan, mutta vähän myöhemmin kun on enemmän aikaa ja rahaa. -Brutal1ty


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja